Tästä olin ainakin itse kuulut jossain vaiheessa ja senhän nyt ymmärtää sanomattakin että se on erittäin tärkeää. Rakas edemennyt ystäväni joka menetti poikansa kertoi siitä meille ja jostain syystä tämä upposi mieheeni. Kirjanpitäjäni tuli seuraavana päivänä meilel laittamaan ruokaa, mikä oli hyvä juttu koska minä en olisi edes ymmärtänyt koko asiaa ajatella. Muistaakseni hän oli tehnyt jauhelihakastiketta. Hän oli jo läöhtenyt kotiin kun tulemme poikani kanssa kotiin, ja muistan ainakin että poika söi.

En tiedä mistä päivästä oli kyse, enkä jaksa katsoa sitä mun kirjoituksista , ja mahtaako edes olla mitään siitä kirjoitettua. Mutta muistan kuinka mieheni istutti minut pöydän ääreen eikä poistunut siitä ollenkaan. Muistan miten minua ahdisti hänen seisominen siinä vieressä. Oletan että olen syönyt jotain, mutta filmi on tästäkin hetkestä täysin poikki. totuus kuitenkin on se että ruoka on polttoainetta ja se auttaa jaksamiseen. Joten vaikka muistokin saa kuvotuksen tunteen kurkkuuni, uskokaa heitä jotka sitä ruokaa tuputtaa, tai ole se joka sitä valvoo ja ainakin tarjoaa.

Nukkuminen on myös tärkeää, mutta se oli täysin mahdotonta koska aivot kävi niin ylikierroksilla kun olla ja voi. olinhan noussut 5 aikaan aamulla töihin ja vasta seuravana iltana ystäväni kysyi koska olen nukkunut viimeksi. Hän lähti saman tien kotiinsa ja haki nukahtamislääkettä. En ollut eläessäni sellaista suuhuni laittanut ja joku sanoi minulle että ota kaksi, ettei yksi riitä ja minähän otin. Muistan että minun piti löytää jotain, olisko ollut joku valokuva. pengon ainakin vaatehuoneessa jotain, lopulta siirryn autotalliin. Mieheni yrittää rauhoittaa minua kun vaanhoen että se on oikeesti löydettävä, ymmärrätkö !!! menen ihan tuhatta ja sataa lasissa, enkä muista löysinkö tai luovutinko mutta filmi alkaa hidastua , maailma alkaa pyörimään, en pysy kunnolla pystyssä. Muistan meiheni veljen pojan katseen jonka hän luo mieheeni ja ymmärrän ihan tasan tarkkaan siinäkin tilassa mitä he ajattelee. Miehen poika ottaa käsivarrestani kiinni ohjaa tai puoliksi rahaa minua rappusia kohden. Kävelen lyhyen eteisen läpi kohti pimeää makuuhuonetta, seisahdan sänkyni eteen, tunnet lempeän tönäisyn ja koko maailma pimenee. En näe unta, en kuule mitään, minä olen poissa. Jos on totaalikuolemaa niin tämä on sitä, paitsi että mun keho elää omaa elämäänsä minun tietämättä mitään siitäkään.

Ohjatkaa oikeasti ystävänne tai tuttune tai rakkanne lääkäriin jollei omainen itse ymmärrä, koska ei sitä jaksa kaikkea sisäistää siinä tilassa. Minulla kävi tässäkin kohtaa flaksi.

Viisastuneena olen ilmeisesti käynyt lääkärissä hakemaan itselleni näitä ihmepillereitä koska minulal oli 30kpl purkki. Tosin otin alussa vain yhden ja sillä nukkui 4 tuntia. Lopulta otin puolikkaan koska minulla oli ongelma nukahtaa. Lopulta purin vaan pienen pienen murusen joka ei aina vaikuttanut. tajusin onneksi että minun on pakko nukkua jaksaakseni. Purkki oli yöpöydän laatokossa ja jostain syystä mieheni oli sitä mieltä että ne ei ole minulle hyväksi. Luuli että olin koukussa. Olin hyvin vihainen tällaisesta holhoamisesta ja piilotin purkkini hyvin , minähän hitto vie teen just mitä haluan, eikä hän tiennyt että vähensin sitä ja todellakin otin sitä tarpeen vaatiessa enkä popsinut niitä kuin karamelleja.

Lohdutukseksi voin kertoa että hain uudenkin purkin ja taitaa niitä olla jossain vieläkin. En todellakaan jäänyt koukkuun ja kävin siis jopa töissäkin.Muita lääkkeitä minä en tarvinnut, ja jos tuntuu siltä että ne on tarpeen niin lääkärit kyllä tietää ja ovat kouluja käyneet.

Olin huolissani miehestäni ja meillähän tosiaankin oli se yksi paketti rauhoittavia. Koska en luota mihinkään ja olen itse hieman lääkevastainen, testasin näiden pillereiden vaikutusta kun Matias haettiin sairaalasta jonne hänet oli viety ruumiinavaukseen.

Olin toimittanut omat vaatteet , ne fleecepeitot, karkkipussin ja kirjan joka jäi kesken, sekä tärkein hänen kihlasormuksensa. Pörrötin otsatukan eteen koska se oli kammattu siististi taaksepäin, eikä matu ollut omansa näköinen. Minä ja kihlattu olimme kahden. En halunut että joku soittaa kitaraa siinä , mitä tarjottiin hautauspalvelusta. En myöskään kyennyt laittamaan sitä pientä liinaa kasvoille vaan jätin kihlatun yksin hetkeksi ja poistuimme autoon jossa veli ja isä odotti. ajoimme hiljaa hauta auton perässä ja silloin tunsin vaan suurta väsymystä, joten päätin etten halua olla näin väsynyt Matun hautajaisissa. halusin muistaa sen minlä muistin niin kirkkaana kun vaan siinä tilassa pystyisi, ja sen koomin en ole rauhoittavia ottanut.

Tämä oli minun valintani ja me ihmiset reagoimme niin eri tavalla. Ei tarvitse oikeasti pelätä hautajaisia mutta ymmärrän sitä koska itsekkin pelkäsin. Mitä siitä jos murrut polvillesi itkien tai huutaen?? sitten siinä vaan käy niin ja jollei joku sitä ymmärrä niin onko sillä mitään väliä.Voin rohkaista että minä selvisin siitä ja niin on moni muukin selvinnyt ja takaan että tavalla tai toisella selviät sinäkin. Ainahan voi tehdä niin kuin minä tein, testaa miten kehosi reagoi ennen hautajaisia.