Aina oppii jotain uutta. Hyppään kohtaan hautajaisten jälkeen. valitsimme hautausmaan eri paikkakunnalta kun missä virallisesti asutaan. Syitä oli kaksi. Se on lähinnä meitä, toiseksi ja tärkein asia oli, että Matias liikkui enemmän siellä päin nuoruudessaan .

Monet asiat tuntuu hassulta ja ovat ristiriidassakin . Kuten että väitän että koen Matun olevan siellä ylhäällä kun käyn haudalla ja katsovan minua sieltäpäin. Kun hautapaikka valittiin se oli vasta kolmas paikka mitä meille esiteltiin. Kuitenkin paikka valikoitui siihen missä se on, että hän on mahdollisimman lähellä kavereitaan. Matias kun oli oikea kyläluuta.Ehkä kaveritkin muistaisi Matua helpommin ajattelin. Ja sekin että Matu näkee heidän ehkä ajavan siitä ohi edes. Hullua mutta totta.

Paikka oli myös uusi ja koskematon, mikä myöskin tuntui hyvältä ettei makaa mahdollisten muiden ihmisten luiden seassa. Yksi syy oli että viereiseen hautaan oli haudattu nuori ihminen ja hänen lapsensa. Pääsi tavallaan enemmän oman ikäisen ihmisen seuraan. Oikeasti ajattelin näin.

Matu on siis haudattu, ja kaikki peitetty isolla hiekkakasalla joka on iso kumpu. Päivää en muista mutta oli kulunut jo päiviä hautaamisesta.

Nukun kotona ja alitajuntani miettii poikaa. Herään kun sähkösokin saaneet, pongahdan pystyyn ja kauhistun. Matu on haudattu väärinpäin. Mitä ihmettä teen? Eka ajatus on etten missään nimessä voi järkyttää miestäni kertomalla tätä kauhujuttua hänelle. Olen aivan kiihtynyneessä mielentilassa ja mietin mitä ihmettä voin tehdä. Epäilen omaa muistianikin, joten nousen heti ylös ja kaivan valokuvia esille. Olinhan jo kehittänyt kymmeniä kuvia, eli kaikki mahdolliset mitä käsiini olen saanut.

Joo siinä se on, Matiaksen arkku ja laatta jonka teetin siihen arkun jalkapäätyyn.Mitä minä teen, no soitan tietenkin minun kirjanpitäjälle, joka on hyvä ystävä jo. – Oikeesti hei, mitä mä teen? En voi millään järkyttää miestäni kertomalla että poika on haudattu väärinpäin, eli jalat kohti kiveä. Kerrankin kirjanpitäjälläni ei ollut vastausta.

Voi elämä sentään, pakkohan se arkku sitten vaan on kaivaa esille ja kääntää ja elää tämän asian kanssa yksin koko loppuelämäni ajattelen. Voiko tähän aikaan soittaa papille kysyn. Kyllä voi vastaa kirjanpitäjä. Minuutit matelee ja yritän saada ajan kulumaan , ei näin aikaisin vaan voi soittaa kenellekään muulle kun parhaille ystäville. Herätän sittenkin mieheni ja kerron uutisen, pakkohan hänelle on kertoa , olisihan se epäreilua pimittää tällaista tietoa. En muista mitä puhuttiin, en edes sitä järkyttyikö hän, on vaan syvää tyhjää tässä kohtaa. Minulla ei ole hajuakaan siitä kuinka kauan odotin, mutta en usko että meni edes tuntia. Avaan puhelimeni ja soitan rohkeasti papille.

-Huomenta ja anteeksi että soitan näin aikaisin mutta nyt on käynyt niin että poikani on haudattu väärinpäin.

Rauhallinen ääni vastaa, luojan kiitos . – Ei katsos kun vainajat on kautta aikojen haudattu kasvot itään päin, mistä aurinko nousee. Vanhat kirkotkin rakennettiin aina niin että alttarikin on aina itään päin.

Jotain hän vielä selittää ja lopetan puhelun. Istun hetken ja mietin.

Ei jumankauta, asia ei tunnu sittenkään hyvältä. Soitan taas kirjanpitäjälle ja selitän sen minkä pappi minulle selitti.

  • Oikeesti voiko pappi valehdella?
  • Kirjanpitäjän mukaan ei voi. Mutta inttään että jos kuitenkin huijasi , koska he ovat tehneen pahimman mahdollisen mokan mitä vaan kirkon ihmiset voi tehdä. Sulattelen asiaa vielä, ja mietin kaikkea uudelleen. Kunnes lopulta uskon että pappi puhui totta. A) onhan se sentään pappi, tämä vielä rovasti, mitä en edes tiedä kuinka ylempi silloin on. B) Vakuuttavin juttu koko soitossa oli että hänen vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä HETI. Päätän uskoa että pappi puhui totta. Menin heti hautausmaalle ja piirsin hiekkaan ison sydämen, joka nyt jo on tasoitettu, ettei kukaan vaan kävele mun lapseni pään päällä. Pikkuhiljaa ajatus siitä että lapseni näkee joka aamu auringon nousun tuntuu lohduttavalta. Huomaatteko jälleen kerran ristiriidan. En koe että Matias on haudassa vaan katsoo minua aina ylhäältäpäin, ja silti olin enemmän kun järkyttynyt siitä etten astu hänen päälle vaikka on multaa ja hiekkaakin päällä, sekä että Matias näkee auringon nousun, kun makaa ”väärinpäin”. Takaan ja alleviivaan että jo lapsena hautasin kaikki elukat niin että pää on ristiä kohtaan. Joten tulipa opittua jotain uuttakin. Eiköhän tämä ollut tässä 🙂