Minä äitinä tekisin ihan mitä vaan lasteni puolesta jos heitä jollakin tavalla uhattaisi . Puff..nyt ei ollutkaan enää poikaa. Mutta äidinvaistot ei katoa vaikka poika kuoli. Äidit hoitaa asian kuin asian, ja niin tein minäkin.

Missä minun poikani on? Minähän aijoin selvittää asian, on saatava vastauksia keinolla millä hyvänsä maksoi mitä maksoi, ja sehän maksoi.

Menin uskovaisten sivuille nettiin , vastauksia sateli miten hukassa olen, ja monet luetteli ulkoa opittuja juttuja, sekä minua paheksuttiin monessa asiassa. Minä päätin vaan että minä synnyin jostain syystä tällaiseksi ja joku tarkoitus silläkin vaan sitten on.

Menin spirituaalliseen istuntoon. En itkenyt, enkä avautunut kenellekään, halusin pitävät todisteet siihen että tämän on oltava totta Mönkään meni vaikken voi väittää etteikö joku saa yhteyttä henkiin. Matu ei ilmaantunut meediolle. Itseasiassa aloin siinä istuessani itse saada sellainen olo että eräs pariskunta jotka istuivat siinä oli menettänyt pienen tytön. Mielessäni näin pienen tytön joka repi äitinsä takkia ja yritti saada humiota. Mietin toki itsekkin olenko tulossa hulluksi. Ei ollut paljosta kiinni ettenkö istunnon loputtua mennyt kysymään, pitikö se paikkansa.

Menin yksityisesti meediolle. Hymyillen istuin naisen eteen ja odotin mitä tulisi tapahtumaan. Olin jo varautunut siihen etten kerro mitään, enkä annan itseäni tulla johdatetuksi niin että olisin paljastanut yhtään mitään. Pettymys suoraan sanottuna. Kun poistun huoneesta asunnon omistaja kysyi miten meni ja silloin kerroin totuuden. ja juuri silloin hän näki jonkun seisovan takanani. Mutta ei mennyt läpi. Kävin toisella ja kolmannellakin. Ei auttanut. Paras oli Naantalissa oleva nainen joka etukäteen näki että olen menettänyt lapsen, tosin hän luuli että olin saanut keskenmenon ja surin sitä.

En kadu että laitoin rahani siihen, koska olin ainakin kääntänyt kaikki mahdolliset kivet saadaakseni tietää totuuden tai edes jotain pojastani. Taas olin vetänyt yhden viivan yli ja siiryin seuraavaan haasteeseen.

Huuhaatako? Taatusti, mutta en minä heitäkään tuomitse, tai ala arvostelemaan, itsehän sinne menin.

Silti minä itse puhuin Matiakselle. eli kyllä minä uskon yliluonnollisiin asioihin. Kaikki  ns. oudot jutut tapahtui ihan meillä kotona tai töissä tai ihan missä vaan ilman meedioita.

Ymmärrän ja ymmärsin myös silloin että olin välillä hieman sekaisin. Mutta en nyt ihan kuitenkaan seonnut 100%.

Yksi tapaus oli kun menin khh:seen laittamaan pesukonetta päälle. Koirani joka on syntynyt siellä ja viettänyt pentuaikansa siellä seisoi oviaukossa ja tuijotti minua kohden , mutta katse tuijotti hieman minusta sivuttain. Koira tärisee ja seisoo ihan jäykkänä. Alan puhuttelemaan koiraa tyyliin- et ooksä nyt hiukan hölmö, tämä on pesukone. Koira ei liiku ja häntä menee jo ihan vatsaa pitkin. Päätin nousta ja otin koiran kainaloon ja sanoin, TÄMÄ ON PEEESUUUKONE. Päästän koiran maahan jolloin se ryntää ulos khh:sta ja minä perään. Olohuoneessa se menee kuin sitä olisi joku ajanut takaa. Hermostun koska nyt koira läähättää ja vilkuilee taaksepäin koko ajan juostessaan. Päästän sen ulos terrasille ja sinne se jäi moneksi tunniksi. Kun lopulta saan sen tulemaan sisälle , se kurkkii varovasti ovensuusta sisälle ihan kuin katsoakseen joko se joku on kadonnut. Koira myös tärisi läähättäen yli puolen vuoden jälkeen tästä tapahtumasta, joka kerta kun laitoin pesukoneen päälle. Nyt on taas kaikki ollut niinkuin ennenkin.

Toisella kertaa minun piti sammutta ulkovalot. Katkaisija sijaitsee tuulikaapissa. Ei sammu ulkovalo. Avaan oven ja katson onko siellä joku ettei vahtijussi tee tepposiaan, mutta ei siellä ketään ollut. Epäilen etten muista mistä valot sammutetaan ja lopulta kokeilen kaikkia katkaisijoita. Ei sammu. Luovutan , mutta palaan kuitenkin hetken kuluttua , kosken katkaisijaa ja valot sammui.

Meillä on myös todella ruma lamppu jossa on tyttö ja poika vierekkäin ja molempien yllä siis lasikuvut. Lamppu on ollut meillä monta vuotta. Kas kumma melko pian pojan kuoleman jälkeen,  pojan kupu putoaa palasiksi ja menee rikki.

Sitten alkoi höttöpallot lentämään. Höttöpallo on jonkun kasvin siemen joka muistuttaa voikukan valkoista sateenvarjoa. Tämä vaan on täysin pyöreä, se ei paina nanogrammaakaan.

Tulimme juuri mökille joka sijaitsi korkealla kalliolla ja merellä tuulee aina hieman. Istun tapani mukaan kuistilla odottaen etteä mieheni saa omat rituaalinsa tehtyä. Usein tein sillä aikaa ristikoita tai istuin vaan ja katselin merelle. Istun siinä kun yksi kaksi huomaan aika leveällä kaiteella höttöpallon. Se alkaa rullaamaan sivuttain kohti toista päätä kaidetta pitkin. Hetken kuluttua se rullaa takaisin ja tätä jatkui. Tässä on jotain outoa ajattelen.,toi höttö on niin kevyt ettei se oikeasti voi rullata siinä edessäni , katseeni on vangittuna siihen, kunnes se lentää minua kohden. En edes ajatellut asiaa mutta nappaan sen käteeni ja laitoin äkkiä lompakkooni vetoketjun alle. En tiedä miksi niin tein.

Sitten tuli se ajankohta että minun oli saatava auto itselleni. Katsellaan autoja ja ajatuksena oli ostaa farmarimallinen auto. On iso halli ja ovet on auki . Autoja on monessa rivissä siististi vieri vieressä. Oli ainakin 4 riviä . Jostain syystä ihastun pieneen autoon. Päätän ostaa sen mutta silti epäilen teenkö viisasti. Myyjä tulee ja ohjaa meidät takaseinällä oleviin pieniin toimistokoppeihin. Istun heti ovensuun viressä olevassa tuolissa ja mieheni lähti tupakalle.Myyjä poistuu hakeakseen jotain. Edessäni on kirjoituspöytä. Yks kaks höttöpallo leijailee oviaukosta sisälle, se kiertää kirjoituspöydän vasemmalta ihan kuin myyjänkin on  pakko tehdä jos meinaa pöytänsä taakse päästä. Ei hitto voi olla todellista ajattelen. Höttö kiertää pöydän taakse ja laskeutuu pikkuhiljaa. Samassa huomaan että nousen tuolista ja konttaan lattialla yrittäen löytää hötön. Kunnes aivoni sanoo että mies luulee minua hulluksi jos kohta ilmestyy. Palaan tuoliini ja nyt olen ostanut auton koska myyjä todellakin tuli hetki sen jälkeen kun tuoliini pääsin takaisin.

Töitä oli vähän, ja minä jaan mainoksia omakotialueella. Saan sen ansiota kaksi asiakasta. Yksi asiakas ( en kerro koskan nimiä) oli vanha ihana mummo joka asui omakotitalossa. Hän on leski ja oma poika oli kuollut ennen hänen miehensä. Toinen asiakas oli myös leski koska vaimo oli menehtynyt. Sattumaako? Ehkä.

Rouva on muistisairas ja tekee kaikenlaista hassuakin sen johdosta. Päätimme omaisten kanssa että laitan kodin kuntoon ja aikaa menee mitä menee, ja sen jälkeen pidämme vaan yllä siivousta kerran viikossa. Tyhjennän kirjahyllyä kaikista tavaroista, ja siellä oli edesmenneen miehen palkintoja ja kunniakirjoja. Mummeli on pirteä ja haluaa ehdottomasti auttaa. Joten minä kiikutan laseja ja maljakoita hänelle keittöön missä hän niitä tiskaa pölyistä. Joka kerta kun palaan meinaan kompastua lattiamaljakkoon. Joten päätän nostaa sen turvaan lattialta. Silloin näen taas höttöpallon. Siinä se oli kirjahyllyn nurkassa . Ilahdun ja kerron mummolle löydöstäni ja miksi olen niin iloinen. Olihan se jo merkki pojaltani. Tiesin että juuri minun oli tarkoitus auttaa tätä naista. Lopuksi laitan pystit lasikaappiin ja viimeiseksi päätän laittaa ison kunniakirjan niin että se näkyy lasiovien läpi. Siinä kun katson sitä jään suu auki ihmettelemään. 1 palkinto siit ja siitä ja lopulta allekirjoitus ja pvm joka oli 7.3-ja joku vuosi. 7.3 on poikani syntymäpäivä. Vakuutuin että tämä nainen ei tullut elämääni turhaan, vaan syystä.

Koska mummo oli muistisairas hänellä kävi kotihoito antamassa lääkkeet ja joskus tuli ruokapalvelustakin väkeä. Muuten olimme useinmiten kahden. Mummo selitti että hänen ystävätär on kuollut. Sama tarina jatkui viikon päästä. Jos löysin jotain kuten koruja tai rahaa soitin heti omaiselle ja kerroin siitä ja sovittiin että laitan ne meidän piiloon. Taas soitin ja mainitsin taas että rouva puhui hautajaisista. Sovittiin että hänen on sinne päästävä , mutta päivä oli juuri se minun päivä viikon päästä. Ihanaa ajattelin että kerrankin voin huoletta siivota kaapit nolaamatta rouvaa. Hän keräsi kaikkia astioita ja rasioita, oli niissä sitten ollut silakoita tai jauhelihaa. Aloitin keittiön kaapeista. Rouva paheksui muutamia asioita ja ne oli tupakkaa, kiroamista ja viinaa.

Pitkät kaapit ja kun lopulta pääsin alimmalle hyllylle menin istumaan lattialle koska pyyhin myös kaapit. Siirrän laatikon ja nyt näen monta pulloa viinaa. Viinaa??? Avaan yhden pullon ja kamala kitkerä haju pöllähtää. En tiedä onko se pilaantunutta mehua , joten roskiin. Seuraava pullo, roskiin. Kolmas pullo on sinistä ainetta täynnä ja pullossa lukee Bols…No tämän kyllä tiedän on pakko olla viinaa. Ja samassa kuuluu kamala pamaus. Kuin joku olisi nostanut ison raskaan laatikon joka putoaa suoraan lattialle. Pelästyn mutta jatkan ja taas otan pullon käteen ja sama juttu. Minä täällä yksin, hei haloo, jos nyt päästän pelon valloileen mummeli jää ilman apua. Katson taakseni oviaukkoa päin enkä näe mitään, sydän hakkaa, ja on ihan hiljaa. Sitten kerään rohkeuteni ja sanon kovalla kiukkuisella äänellä.

Nyt loppui äijät, en ole koskaan tehnyt mitään väärää ja te ette näitä viinoja tarvitse, ja jos mummeli nämä juo hän tulee kipeeksi, ja jos kerrankin vielä kuulen jonkun kumauksen , niin lähden enkä taatusti tule koskaan takaisin. Pelkäsin silti ja istuin ja kuuntelin tovin, lopulta sain siivota rauhassa.

Näitä ihmeitä en pelkää, vaikka toi oli kieltämättä aika inhoittavaa.

Sarin kanssa oikeasti iloitaan näistä mitä me kutsumme merkeiksi.

Olenhan Matulle sanonut ettei minulle riitä mikään peruslintukatsooikkunasta merkki 🙂