Kun perhe suree, ja on ihan loppu , kun joka päivä taistelet äärimillesi kaikkien asioiden kanssa koska olet itsekkin loppu, tulee myöskin riitoja.

Yksi esimerkki oli kun menimme mieheni kanssa saunaan. Ajattelen useinmiten aina muita kun itseäni, joku äitiyteen liittyvää kai. No enivei.
Sauna on paras paikka puhua. Olin aivan loppu ja todella surullinen. Menemme mieheni kanssa saunaan ja istumme ihan hiljaa. Muistan vaan kuinka jälleen kerran kuuluu syviä huokauksia molemmilta. Sanon miehelleni ihan hiljaa – Mä olen niin niin surullinen ja minulla on niin ikävää Matiasta, olen ihan rikki. – Arvaa kuinka rikki minä olen vastaa mieheni.

Voi helvetin helvetti huudan ja kaikki voimattomuus on hetkessä kadonnut. Jumalauta huudan ja lähden kuin ohjus saunasta ja paiskaan lasioven kiini. -Kuole hitto vie suruusi , mua ei kuule kiinnosta enää yhtään surusi. Ja niin minä lähdin täydessä raivossa ja ahdistuksessa pois. En edes muista kävinkö edes suihkussa, minun maailmani pimeni just eikä melkeest.

En vaan kertakaikkiaan enää jaksanut huolehtia kenestäkään juuri silloin. En miten poika voi, miten miten mun mies jaksaa. Oikeasti halusin vaan itkeä ja unohtaa hitto vie koko elämän ja ihan kaikki olisi saanut minun puolestani haihtua ilmaan.Kaipasin sitä että joku kuuntelee minua, säälii minua, lohduttaa minuakin.

Tulee ihan jäätävän surullinen olo kun muistelen tätäkin. Ihan hiton paha mieli, ja todella surullinen tapaus, mutta tämä vaan tapahtui ja tämä on enemmän kuin totta.

Lohduttaakseni kai enemmän itseäni kuin teitä, sillä että vaikkei aina puhuttu kaikesta, surun keskellä löytyi kuitenkin jonkinasteinen ymmärryskin toisiamme kohtaan. Jos oli joku pienempi riita, ja vaikkei sitä analysoinut niin kesken riidan ymmärsin kuitenkin edes joskus että kaikki johtuu surusta ja siitä että hermot oli hiukan enemmän kuin kireellä.

Sitä tarvitsee sitä ihan omaa aikaa. Surun keskellä se ei yleensä tarkoita mitään sen ihmeempää , mutta ihan sitä ettei tarvitse katsoa tai huolehtia kenestäkään. Että saat olla yksin ja kirjoittaa tai lukea rauhassa. Miten monta kerta olen ärsyyntynyt siitä kun haluan olla yksin ja miten minusta tuntuu että mies on kuin pikkulapsi jolla on jotain ihan idiootti-asiaa juuri silloin kun haluan olla ihan yksin. Juuri äsken tuli sanomaan jostain hiton matosta joka pitäisi pestä 😀 Raukka on jo oppinut poistumaan hyvinkin nopeasti kun minä teen omia juttujani.

Musiikki oli toinen asia. Tänne tuli aivan ihana ystävämme jotta pelotti kohdata meitä. Hän alkoi jopa hyperventiloimaan autossa matkalla tänne. Mutta rohkeni tulemaan. En muista kuinka monta päivää oli kulunut mutta se oli tärkeä päivä ja muistankin jossain vaiheessa ihmetteleeni miksei hän ole soittanut. Kai mieheni hänelle sitten soitti, kun kerran tuli. Joku mielikuva on että täällä oli joku muukin ja joku pullokin avattiin josta otettiin Matiaksen muistoa kunnoittaen kulaus jotain viinaa tai viskiäkö se oli. Minähän en juo ikinä mitään, mutta oletan että minäkin sitten otin. Tämä oli taatusti joku miesjuttu. Suon sen toki enkä paheksunut sitä millään. Se että he olisivat alkaneet ryyppäämään, sitä olisin paheksunut. Tää nyt oli joku juttu kuitenkin joka jatkui sillä että mieheni halusi että kuunellaan jotain biisejä. Musiikit täysille ja raskaimmat heavybiisit raikui .

Voi pyhä Sylvi sentään. Minusta se oli jo pyhänhäväistystä. En voinut ymmärtää että täällä soitetaan hitto vie heavymetallimusaa kun mun poika on kuollut. Järkytyin, enkä oikeasti ymmärtänyt miten tämä oli edes mahdollista saada päähänsä. Minun oli pakko poistua ja luultavasti en sanonut mitään koska kaveri oli hyvä ystävämme. Epäilen silti etten ainakaan ymmärtänyt että miehelläni oli oma tapa käsitellä tätä juttua jonka olimme kohdanneet. Tänään 11 vuotta myöhemmin ymmärrän, mutta en silloin.

Joten klisee kuolema yhdisti tai lähensi meitä, ei ainakaan meidän kohdalla pitänyt paikkansa.

Onneksi kuitenkin tämä vierailu lämmittää edelleen mieltäni vaikka se oli niin vaikeaa ystävällemme. Hän oli rakas silloin ja on sitä edelleen.

Kerrankin lyhyt versio ja pysyin kai otsikon aiheessakin. Nyt ehkä tajuatte miksei minun kirjan kirjoittamisesta tullut niin helppoa 🙂