Kun elämä alkaa sujumaan jotenkuten. Kun huomaat naurahtavasi jollekkin asialle, mutta saman tien ajatukset palaa kuolemaan. Kun elämä on siinä pisteessä että arki ja pyhät sentään erottuu ja tulee olo että elämään mahtuu jotain muutakin. Voi olla että vanhat harratukset tai se joku juttusi palaa mieleesi, se voi olla hyvä ratkaisu kokeilla.

Jotain omaa juttua on minusta ainakin hyvä olla olemassa. Varsinkin jos perheessä on muita lapsia, heidän hyvinvointi vie aikaasi ja ainakin minulla Matun kuolema oli aina liian lähellä. Päässäni pyöri usein että onneksi voin nähdä lapseni iloitsevan.Eli taas mietin vaan Matua siinä samassa. Tein paljon pikkujuttuja poikani eteen ja se on hyvä asia. Mutta sitä ihan omaa aikaa tarvitaan. On se sitten mitä vaan, suosittelen tuulettamaan omia aivojaan tavalla tai toisella.

Jotain mihin pitää keksittyä, jotta ei jää aikaa miettimään mitään muuta, kuin sitä mitä onkaan tekemässä. Toisaalta toisille voi tehdä hyvää olla rauhassa ja nimenomaa olla omien ajatustensa kanssa ihan rauhassa. Ystäväni kutoi ja kävi punttisalilla.

Elämäsi ennen kuolemaa voi myös tuntua liian vaikealta tai merkityksettömältä. Yritä silloin löytää jotain muuta. Kokeile edes kerran. Uskon kyllä että se tulee, kun on tullakseen ajatuksena, joten tartu siihen ajatukseen. Moni asia tuntuu raskaammalta jopa vastenmieliseltä , mutta kun vaan menee voi jopa yllättyä positiivisesti.

Nyt toivoisin voivani kirjoittaa jotain superjuttua, mutta ei niitä ole. Tuntuu kun kohtalotoverini on mennyt aikoja sitten ohitseni vaikkei heidän surustaan ole enemmän aikaa kun minun surustani.

En voi sanoa kuin ihailevani näitä ihmisiä ja mietin usein mistä he sen energian saa. Mutta kai se niin on, että sitä mitä todella haluaa siihen löytyy aina se aika jostain. Kai se elämä mikä oli ennen kuolemaakin ihmisenä vaikuttaa.

Jos olisin ollut bilehile joka rakastaisi juhlia, tuskin olisin sitä enää. Mutta kunnen ollut sitä ennen kuolemaa , en siksi myöskään muuttunut sellaiseksi.

Mistä tällainen kotihiiri sitten voi iloita ?

Voi jessus sentään, tuntuu ihan uskomattomalta kertoa että iloa on onneksi jo tullut elämääni ja tulee myöskin pysymään. Haluankin kokea sitä, ja lisää saa tulla ja toivon mukaan tuleekin.

Tyydyn jopa elämään joka edes tuntuu merkitykselliseltä. Minun aivoni toden totta tuulettuu juuri ilon kautta.

Minulle ilo on ihmisten kohtaaminen. Vilpittömiä ennalta arvaamattomia tilanteita elämässäni. Olen oikeasti superonnellinen joskus siitä, kun näen jonkun nauravan, kun saan jonkun nauramaan yrittämättä mitään, kun tulee hauskoja tilanteita, kun joku eläin tekee jotain hauskaa, puhelu ja paljon muutakin joka on osa ihan sitä tavallisinta arkea mitä olla ja voi.

Voin olla iloinen siitä kun saan antaa jotain jollekkin, eikä sen tarvitse olla mitään materiaa. Olen iloinen kun joku asia yllättää. Se voi olla ylimääräinen työpäivä, tai sitä että poikani saa jotain kivaa , kuten harjoittelupaikan. Joku mokakin voi olla hauska. Joskus jopa menen jonnekkin, ja vaikka lähtö on ollut hieman väkinäistä, se voi yllättäen olla ihan superkivaa ja silloin mietin usein, että pitäisi tehdä jotain useammin. Hieno kesäpäivä merellä kun aurinko paistaa ja grillataan makkaraa foliogrillissä. Omat iloni on tuiki pieniä asioita. Mutta kun oikein mietitään mikä on ilon mittari? Jos nauran niin että mahassa kuplii iloa joka kutittaa. Kunnet saa naurua loppumaan ja se vaan jatkuu.

En edes muista miksi edes nauroin, mutta tulin töihin ja menin pukuhuoneeseen. Näin työkaverini ja emme ehtineet sanomaan sanaakaan, katseemme vaan kohtasi ja nauroimme ihan hullun tavalla.

Kerran ravistin piimäpurkkia ja minähän teen kaiken aina voimalla. Niin hupsheijjaa, korkki olikin auki ja piimä hulahti kaverini päälle , oli hetken hiljaisuus ja sitten alkoi nauru. No kaveri oli olkapäästä rintojen alle täynnä piimää. Sitten alkoi nauru. Se oli hetki, ei sitä jatkunut tuntitolkulla, mutta monet kerrat ollaan sitä muisteltu ja aina se saa hymyn aikaan vieläkin.

Minun mittarini on se, että kun oikeasti nauran , enkä mieti Matiasta olen tavallaan saavuttanut jotain. Olipa asia millainen vaan , mutta jos nauran maha kippurassa koen sen olevan 100% iloa. Olipa naurun syy mikä hyvänsä niin jos se saavuttaa sen maha kippurassa nauramisen, se on aina täyttä iloa minulle.

Koen nykyään myös onneksi paljon kiitollisuutta. Ehkä kiitollisuus on lisääntynyt. En varsinaisesti koe ajatusteni muuttuneen paljonkaan Matun kuoleman jälkeen, mutta jotainhan se aina muuttaa. Onneksi sanon, onnekseni en ole muuttunut. Mikäli elämäni olisi hyvin paljon erillaista mitä se oli, koen että olisin potenut huonoa omatuntoa , koska silloin kokisin että Matun piti kuolla jotta minun piti oppia tämänkin kaikkein kovimman kautta. Joo saa huokaillla ja syvään. Mutta tällainen monimutkainen pohdiskelija olen. Raskas ihminen joten täydet pointit mun miehelleni joka minua jaksaa.

Olen onnellinen siitä että osaan olla kiitollinen, joten nämä kaksi asiaa sulautuu minusta hyvin yhteen. Olen onnellinen siitä että osaan nähdä asioita, niitä pienen pieniä asioita. Olen onnellinen että osaan myös olla kiitollinen. Ei se ole pelkkä annos lautasella. Vaan sitä että usein koen olevani juuri oikeassa paikassa oikealla hetkellä.

Olen ollut monessa mukana ja tavannut paljon ihmisiä laidasta laitaan ja sitä koen rikkaudeksi sekä onneksi. Kun mietin mikä minusta tulee isona tai jääkö minusta paikasta toiseen seilaaja, mietin usein vaan että tämä on yksi etappi, mistä minun pitää oppia jotain, kohdata jotain, koska kaikki mitä koen muokkaa minua ihmisenä, varsinkin jos opin jotain.

Työ ei ole vaan tärkeä asia siksi että sieltä saa rahaa ja leipää pöytään. Mutta faktaa on sekin etten voi kokea olevani onnekas jossain jollei minulla ole ollut huonompiakin paikkoja aikaisemmin. Aina kun on aika siirtyä eteenpäin mietin sitä kuitenkin mahdollisuutena johonkin parempaan, koska jotenkin aina tuntuu että jossain on oltava se juttu joka on täydellistä. Ehkä elämäni onkin vaan matka joka opettaa minua mikä on onni. Tylsintä mitä voisin kuvitella tekeväni on tehdä työtä missä en kohtaa ihmisiä ollenkaan, ja raataisin turhan takia tavallaan. Jotain rutiinia joka toistuisi päivästä toiseen, ilman mitään mahdollisuuksia edetä tai kohdata jotain yllättävää. Myönnän senkin että raha olisi yksi motivaatio tehdä tylsempääkin työtä. Mutta aika paljon saisi palkka olla jotta sen kestäisin. Jos niin olisi, rahalla taas olisi mahdollisuus tuoda sitä iloa elämään. Unelma kai voisi olla 4pv/viikossa duunia , kohtuullinen palkka jotta jaksaisi iloita ja elää tätä elämää.

Huomaan tarvitsevani työtä senkin takia että voin hyvin. On noustava ja sitten taas kotiin päästyä on pakko tehdä edes pakolliset asiat äkkiä pois, ja aika usein ne tuleekin tehtyä. Verrattuna siihen ettei olisi töitä ollenkaan, eikä olisi rahaa tehdä mitään, jäisin taatusti helposti sohvalle torkkumaan päiväni piloille ja aivan liikaa aikaa miettiä liian syvällisiä asioita.

Kun elämässä on asioita joka tuo merkityksen elämään, se tuo myöskin iloa. Yrittäjän ollessani työ oli työ, yritin tottakai saada siitä mahdollisimman paljon rahaa, kun kerran duunia tein. Mutta se joka toi ilon ja sai minut nousemaan ja jatkamaan oli ehdottomasti asiakkaat ja heidän tuoma ilo, tai se että koin olevani siellä sen takia että kohtaisin jonkun ihmisen. Olen kokenut paljon kiitollisuutta ja onneksi sain  myös hyvää palautetta , olen onnekseni kokenut olevani se ihminen, jonka koen olevani minun päämäräni. Aina ei voi onnistua mutta kun oppii näkemään ilon, kiitollisuuden ja tarpeellisuutensa se antaa paljon.

Aina ei ole yhtä ruusuista, joskus on se ihminen, mitä ei toivo olevansa, mutta hyvä sekin jos sen edes ymmärtää. Aina tulee uusi päivä ja jos silmät aukeaa ja nousee ylös on aina mahdollisuus keskittyä siihen että tästä päivästä tulee parempi. Kivat boonukset mihin ei voi varautua on aina plussaa.

Ikä tuo tietenkin kokemusta monesta asiasta, mutta kun pohjana vielä on tämä kamalin kokemus mitä olla ja voi, selviää aika monesta. Sitä pystyy todellakin huitasemaan monet asiat villaisella ja vaan unohtaa.Usein ajattelenkin niin kun kohtaan jotain vähemmän mukavaa, ettei se ihminen ole voinut oppia elämästään koska on joko liian nuori tai muuten vaan liian kokematon monesta syystä. Eihän kukaan ole seppä syntyessään, joten vauvojenkin pitää ensin oppia konttamaan ennen kuin oppivat kävelemään.

Siksi koen senkin onnena kun kykenen ohittamaan monta turhaa asiaa. On onni ymmärtää jotain asioita hyvällä. Kun poikani täytti 18 vuotta , hän oli aika mestari ja tiesi omasta mielestään harvinaisen paljon. Teidän että olen ärsyttävä välillä kun haluan hänen parastaan ja neuvon häntä.

Hyväähän minä aina tarkoitan, mutta kunnei se uppoa niin ei uppoa. Olenhan minä jopa tuskaillut ja tuntenut toivottomuuttakin. Jälkeenpäin kuitenkin jopa hymyillyttää kaikkea mitä olemme käyneet läpi. Olen saanut kuulla miten hän kyllä tietää. Joten kerran kysyin häneltä.  -Jos sinä mielestäsi olet aikuinen ja tiedät kaikki asiat, niin koska sinusta ihminen on aikuinen ja niin järkevä että tietää ihan kaiken? Jatkoin.- Jos sinä nyt mietit sitä ikää , ja vertaat sitä ikää minun ikääni, sekä huomioit sen että olen äitisi joka tahtoo sinun parastasi ja että mietit tätä asiaa uudemman kerran, kumpikohan meistä on aikuisempi ja kummallakohan meistä on enemmän kokemusta?

Toinen kerta kun tuli näitä joskus poikani mielestä ärsyttäviä keskusteluita, oli kun poika päätti lähteä pitkälle kaukomatkalle yksin!!! Ou maai gaad..tätähän minä juuri tarvitsin. Yksi poika kuollut ja toinen päättää lähteä yksin kaukomaihin 1-5kk matkalle. Tunnen poikani ja tiesin etten voi mitenkään estää häntä. Tottakai jaoin murheeni kavereideni kanssa. En saanut ollenkaan sitä tukea mitä olisin toivonut. Kaikkien  mielestä se oli oikeinkin kiva asia, ja poika saisi kokemusta , nähdä maailmaa ja elää tätä elämää. Hyvin kaikki menee vakuutettiin.

Hyvin, ei lohduttanut tai vakuuttanut minua mitenkään.

Olin vuorenvarma että poikani ryöstetään ja puukotetaan hengiltä pimeillä kujilla. Ei olisi ketään joka edes ilmoittaisi missä hän on. Mistä lähden edes poikaani etsimään? Taatusti joku huumehörhö ujuttaisi jonkun huumekäärön hänen reppuun ja hän viruisi jossain kauheassa vankilassa jossa ainakin kuolisi keuhkokuumeseen jollei joku hakkaisi hengiltä. Tietenkin hän haluaa viidakkoon ja joutuu panttivangiksikin ajattelin, eikä taatusti usko minua.

Minkä teet? Et mitään. Luin kaiken maailman asiat matkailusta ja puhuin näistä ystävien kanssa jolla oli enemmän kokemusta kuin minulla.

Nonii, passista pitää olla ainakin kopio, joka tarkoitti minulle että vähintään kolme kappaletta. Jos olisi ollut rahaa olisin palkannut henkivartijan ja siitä voitte olla varma.  Olin aivan rikki. Soitin taas pojalleni joka kuittasi huoleni- Kyllä minä tiedän ettei tarvitse selittää ettei hän jaksa kuunnella nyt mitään.

Silloin löin nyrkin pöytään ja sanoin SILLÄ äänellä puhelimeen. Että nyt sinä olet hiljaa, koska jollet sinä nyt kuuntele , en voi ikinä antaa itselleni anteeksi etten saanut edes yrittää varoittaa sinua. Jos sinä kuolet olen ainakin tehnyt sen minkä voin tässä kohtaa.

Kolme kopiota passista, mitä pitää piilottaa eri paikkoihin jos vaikka reppu varastetaan. Rahaa eri paikoissa myös. On myös ilmoittauduttava vähintään kerran viikossa , mieluummin useammin missä päin maailmaa on. Kun hän istuu jossain lentokentällä tai muualla , reppu ei saa olla missään erikseen vaan seinää vasten hänen selän takana.Poika kai totesi että pääsee helpommalla minusta eroon kun saan sanoa mitä oli sanottavaa.

Lopputulos oli kuitenkin se että poika, kävi luennon rokotuksista, kävi vielä lääkärin luona keskustelemassa rokotusohjelmasta ja siitä mitä lääkkeitä kannattaa ottaa mukaan matkalleen. Hän vertasi matkavakuutukset ja otti sellaisenkin. Hän hommasi sopivan repun ja varusteet. Hän teki kaiken yksin. En tiedä tänä päivänäkään ottiko hän ne kopiot tai mitään muutakaan mistä sanoin.

Jälkeenpäin on helppo huokaista ja nauraa tällekkin episoodille. Kaikki meni hyvin, ja pakko myöntää että kumpikohan oli ottanut tärkeimmät asiat paremmin huomioon ? 😉 . Olen erittäin ylpeä pojastani, hyvin on pärjännyt ja paljon matkustanut.Hän on todellakin saanut elää tätä elämää, kokenut paljon asioita ja oppinut paljon asioita mitä ei olisi oppinut muualla, kuin siellä missä onkin ollut. Tänään voin rehellisesti sanoa että hän kyllä pärjää paremmin matkoilla kuin minä ikinä. Mutta tulee se päivä,  kun hän ymmärtää minuakin, ja täytyy toivoa että ainakin silloin tulee äiti mieleen, ja se että pitää päänsä niin kuin minäkin tein. Vaikken niin oikeassa aina ole ollut, enkä paras, enkä viisain, niin niillä mennään mitä on, ja se on äidinvaisto, maustettuna hysteerisellä menettämisen pelolla 😀

Olen aidosti iloinen siitä että hän on elänyt tätä elämää, ja toivon mukaan jatkaakin elämistä. Toki olen tuhannet kerrat rukoillut tyttöystävää joka rauhoittaisi hänet ja alkaisi elää ihan jotain superhyper taviselämää.( Se toteutuikin, enkä kyllä tiedä ymmärsikö tyttö syvimmän merkityksen kun kerroin, että on sinua odotettu) Mutta toisaalta, mikä lämmittää vanhemman sydäntä enemmän kuin lapsen onni? Kyllä hänen onni on minun suurin iloni.

Illan ohje (wirn) keskittykää iloon kyllä sitä on.