No nyt on joku pöpö iskenyt. Vaikka on lääkekuuri , se iski minuun. Aamulla oli ihan inan verran lämpöä joka päivällä oli jo laskenut. Ruoka ei oikein maistu, mutta söin jotain duunissa ja tuli hiukan huono olo iltapäiväkahvilla kun otin hyvin pienen palan kakkua. Ukko sai sätkyt kun saavuin kotiin ja passitti minut makkariin. Pöpökammoni on siis tarttunut jo häneenkin. No tällainen viluinen puolikuntoisen oloinen olo. Saas nähdä mihin suuntaan etenee. Mittasin kolmella eri mittarilla josta kaksi näytti samaa, hyvin lievää lämpöä.

Kaveri olikin laittanut faceen aiheen josta pitikin kirjoittaa lyhyesti. Aikamoinen sattuma.

Takapakit. Surussa on eri vaiheita ja vaikka ne tiedostaa se ei tarkoita että sen ymmärtää. Suru on toisaalta tunteista rehellisin. On sokki kun kaikki tapahtuu, ja hallitsematonta itkua ja järkytystä. Kun on tarpeeksi itkenyt tulee turtunut olo ja elää kuin zombie. Sitä voi jopa kokea itsensä tunteettomaksi kunnei edes itketä enää. Ja sitten tulee yllätys yllätys mukamas reipas surija kuvaan. Kun kuvittelee että työt sujuu kuin vettä vaan, ja juuri minä osaan ajatella tämän asian realistisella tavalla, silloin voi jopa epäilä omia tunteitaan. Rakastinko edes lastani tarpeeksi paljon kun näin pystyn toimimaan, ajattelee itsekseen. Yleensä kun kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta kaikki saakin täyskäännöksen ja koko korttipakka romahtaa tavallaan ja jälleen kerran aletaan kerämään paloja yhteen.

Välillä en tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi edes sanoa. Kun se musta syvä vie sinua alas, ei tajua että sekin kuuluu asiaan, vaikka olisit juuri lukenut asiasta , se musta vaan tuntuu voittavan . Ne on pieniä maailmanloppuja, kun tuntuu ettei jaksa tätä ikuisuuksia. Ei ihminen oikeasti usko että vielä voi olla päiviä jotka jopa näyttää niitä kauniita värejä.

On muutama asia mistä olisin huolissani, ja se on jollei itse nouse muutamaan päivään pystyyn. Mikäli on lapsia talossa apua pitää hakea mitä suuremalla syyllä. Parempi että ulkopuolinen hoitaa lapsia kun väsynyt vanhempi joka ei taatusti osaa feikata edes lapselleen voivansa hyvin. Lapset on ihmeellisiä koska he kyllä vaistoaa asioita enemmän kun uskommekaan. Jos on aivan uupunut , nosta kädet pystyyn ja luovuta hetkeksi. Luovuta vastuu kodistasi ja lapsistasi jollekkin joka jaksaa. Minulla oli 16 vuotias, joka periaatteessa osaa laittaa itselleenkin ruokaa. Jotenkin osa pojan suhteen on mennyt ohi. Muistan ainakin ystäväni laittaneen ruokaa yhden kerran. Ja toisen kerran mieheni istutti minua pöytään valvoen että todellakin syön. Hirveän paljon yhteisiä ruokahetkiä en muista, joten siksi päiväkirjakin voi olla hyvä mistä voi tarkistaa mitä on minäkin päivänä tehnyt. Hampurilaisia syötiin tämän tästä. Mies kai hoiti koirat ja ruoanlaiton. Noin äkkiseltään tuntuu että oli kauhean kiire koko ajan. En kai luottanut että kukaan muu osaa hoitaa asioita kuin minä. Jotain olen miehelleni delegoinut , olisiko ollut hautajaisten ohjelmalehtinen, ja pieleen meni sekin. No aivan sama.

Vaikka mahdolliset perheen muut lapset on rakkaita eikä heitä halua päästä silmistään. He vie myös voimia. Kunnei itse ole kunnossa ja tottakai sitä vanhempana aina löytää ne voimat mukamas hoitaa heitä, joskus tekee kyllä hyvää saada olla tekemättä yhtään mitään muutamaan päivään.

Kaikki apu mitä saa jostain on hyväksi. Hiljaisuus ja tyhjä talo tekee kummia. Loputtomiin ei vaan jaksa vastata puhelimeen ja selittää juurta jaksain kaikki yhä uudelleen ja uudelleen eri ihmisille. Loputtomiin ei myöskään jaksa vieraita ihmisiä omassa kodissaan. Puhelimessa on onneksi ääntön ja sitä voi oikeasti laittaa viestin, otan yhteyttä kun jaksan.

Muistan itse tytön olleen täällä, ja lopulta olin niin väsynyt että oli vaan pakko nukkua, kaukaa unessani kuulen kun tyttöä haetaan kotiin ja silloin vasta huokasin, kun sain olla ihan omaissa oloissani eikä stressata mitään. Saako hän ruokaa, haluaako hän puhua juuri nyt , ei ollut mitään muuta kun minä ja sänky ja se oli helpotus.

Nyt on aika olla itsekäs …

Nyt taidan mennä kuumaan suihkuun jospa nämä poskiontelot avautuisi ja paine hellittäisi …