Piti tässä yksi ilta jotain kirjoittaa , ja kun elää hetkessä ja ilot on hetkiä ja tajuaa sen, tajuaa myös sen että ehkä kaikille se hetki ei ole ihme vaan ohikiitävä hetki. Tunnen niin hyvin, hyvin vahvasti ja se on minun totuuteni ja jos rehellisesti sanon, pidän sitä täydellisenä totuutena.

Sain puhelun serkultani, joka hermoili lapsistaan jotka kaksi on matkoilla eri paikoilla. Miten hän on pitänyt yhteyttä ja tietää mitä on tapahtunut kuvien kera, sekä ihan puhlimitse. Hän kertoo miten on neuvonut ja varoittanut ja silti toivonut mukavaa reissua ja uusia juttuja. Oli ihan hyviäkin juttuja mihin toinen heistä meinasi osallistua. Ja silti vaikka hän haluaa heidän kokevan juuri sitä, on pelko. Tiedän tunteen, onhan omakin poikani ollut matkoilla, pitikilläkin ja jopa ihan yksin. Olen pelännyt siinä missä hänkin ja huokaissut kun poika on kotona. Tottakai oletan että meidän tapaus on vaikuttanut asioihin, vaikken sillai koe että matkaa ja onnettomuutta voi verrata. Mutta tietoisuus siitä että voi tapahtua mitä vaan ja koska vaan.

Minun pelkoa ei oikein kukaan ymmärtänyt. Vaan minun piti iloisin mielin antaa pojan elää ja kokea tätä maailmaa. Kysyin  mitä hän oikein pelkää. Ehdotin kai jotain ryöstöistä hakkamiseen. Hänpä läväytti että hän pelkää että heidät tapetaan. Nyt oli kyse tutustuminen ihan arkijuttuun jonka joku on kehittänyt bisnekseksi. Yritin rauhoittaa sillä että hyvin on lyhyet bisnekset jos joku haluaa nuorta ihmistä tappaa. Mutta ei , toisaalta lohduttavaa kuulla että joku oli ajatellut vielä pidemmälle koko asian. Hän pelkäsi että tapetaan siksi että halutaan sisäelimet. Tätähän tapahtuu, ja on siis totta, mutta sillä hetkellä minä nauroin kyyneleet silmissä. Ei ihan tullut mieleeni tällainen vaihtoehto. Itseäni toki lohdutti että joku keksikin tällaisen vaihtoehdon. Itse olen enemmänkin ollut peloissani hakkaamisesta jonka seuraukset voi johtaa kuolemaan. Olen pelännyt vangituksi tulemista ja sitä että joku ujuttaa huumeita lapseni reppuun, ja poika joutuu kamaliin olosuhteihin jossa taas voi tapahtua mitä vaan.

Ymmärsin jälleen kerran oman totuuteni olleen myös totta, ettei kukaan äiti tai isä unohda lapsiaan vaikkakin ovat ns. aikuisia. Kukaan äiti ei vaan ole kunnei mitään taphtuisi, ja jokainen myös odottaa lapsiaan kotiin. Luonnollista , ja tästä olen kirjoittanut monesti aikasemminkin.

Se mikä ärsyttää on se, että se on hyväksytty tapa olla äiti ja luonnollista reagoida näin. Mutta kunnet halua etkä kertakaikkiaan voi unohtaa kuollutta lastasi , se luokitellaan jo kuolemaan takertumiseksi.  Annetaan ymmärtää ettei ole terveellistä ajatella lastaan vaan pitää päästä irti ja jatkaa tätä elämää. Samoin kuin se nainen kertoi kun olimme kahvilla, ystävästään joka oli kokenut lapsen menetyksen, että sitä kelataan vieläkin. Silti äänensävyssä oli pieni kyllästymisen merkki. Vaikkakin lisäsi ettei siitä ole ihan helppoa päästä irti ja olla sujut asian kanssa. Joten koen vaistoneeni asiat ihan oikein. En usko että monikaan heistä jotka olen tavannut tai kenen kanssa olen keskustellut ole päässyt mihinkään totaalliseen rauhaan asian kanssa, tai se ettei asia ole aina mukanasi.

Elämä taas on selventänyt asioita itselleni, koska puhun, kenelle puhun ja puhunko ollenkaan. Tämä kokemus ja tunne on mahdoton selittää , sen täytyy kokea ihan iholla ja livenä. Siihen uskon kyllä että moni sulkee koko asian pois , jopa itseltään, jotta ei sattusi liian paljon.

Elän tavallaan hiukan veitsenterällä työn suhteen. Isoja muutoksia on tapahtumassa ja jokaiselle ei riitä töitä siinä muodossa kun ne on nyt. Itse työssäkin on tapahtunut suuria muutoksia jotka aiheuttaa suuria paineita ja lisätöitä jotka välillä alkaa olemaan niissä mittakaavoissa ettei niitä ainakaan pysty toteuttamaan niin kuin niiden kuuluisi tehdä , jos ollenkaan. Siksi jäin eilen auttamaan kaveria, vaikka tiedän hänen pystyvän moneen ja venymään ja hänellä on se tatsi. Mutta henkisesti se on niin iso taakka, mikä ei oikeasti ole mukava. Minulla oli alkamassa vapaat jolloin olisi ollut kivaa lähteä heti kuin mahdollista.

Tuli ihmeellinen tunne jo ennen sitä kun jollain oli ehkä hieman huonompi päivä ja astuin täysin tietämättä siihen tavallaan. Kuulin jotain selityksiä ja seison tyyneenä eikä mikään solu suutu tai hermostu , nyökkään vaan ja sanon kai vaan jaaaaaa. Jonka jälkeen otan ekan työn haltuuni ja alan toimia, eikä siltikään ole paniikki. Kaveri huikkaa että nyt olisi se ja sitten se ja teemme kaiken yhdessä. Ymmärrän hyvin työkaverin paineen ja sen olotilan missä hän oli. Rauhoitin että minulla ei ole kiire mihinkään ja jään auttamaan ihan just niin kauan kun on tarvetta. Joku jo luuli että olen tekemässä tuplavuoroa kun olin eri pisteessä kuin olin aamussa.

No se oli sellainen päivä, normaalisti olisin kuitannut päivän, niitä kaaospäiviä jotka on revitty suoraan helvetistä. Mutta, itse olin aivan äimän käkenä omista fiiliksistäni. Se rauha ja tyyneys mikä minulla oli , kun otan yhden asian kerralla, kunnei muutakaan mahdollisuutta ole. Hämmästyin todellakin itseäni, ja hauskinta on että taas ajattelin autossa ajaessani että tässä oli pakko olla suuremmat voimat kanssani. En suuttunut, en hermostunut  vaan olin tyyni. Mieleni oli täysin tyyni.

Juuri tällainen suhtauminen asioihin toivoisin ja olenkin toivonut ja se on osa sitä mihin pyrin kun kirjoitan että haluan tulla paremmaksi ihmiseksi. Joskus ei tarvitse miettimällä miettiä vastuksia omiin ajatuksiin tai ongelmien ratkaisimeksi. Vastukset voi tulla yllättävällä tavalla niin kuin eilen. Olen kiitollinen siitä päivästä koska oivalsin aika monta asiaa. On monta asiaa jotka on väärin ja olen niistä maininnut, mutta ymmärsin ettei kaikkia ihmisiä pysty muuttamaan ja sen että tavallaan kun luovuttaa taistelemaan ja vaan ottaa asian niin kuin se tulee ja tekee sen minkä pystyy , elämä kai järjestyy myöhemmin kunnei sitä mieti liikaakaan. Sain monta vahvistusta siitä mitä koen oikeaksi elämäksi johon pitäisi voida luottaa. Sain vahvistuksia ajatuksilleni mitä pidän oikeana. Se kun oikeasti voi rauhassa ja hyvällä omatunnolla painaa päänsä tyynyyn illalla. Se että oikeasti olen ollut oikeilla jäljillä koko ajan, vaikkei kaikki aina olekkaan mennyt jakeluun , eikä livenä aina onnistunut toimimaan niin kuin sen olen oivaltanut. Vahvistui sekin ettei ajatteleminen ja päämäärään pyrkiminen edes ajatuksisaan ole turhaa tai huono asia. Ja parasta että joskus tulee jopa vahvistus kaikkeen.

Tiedostan että tuskin elämäni muuttuu lopullisesti täydelliseen minääni. Tulen hermostumaan edelleen, tulen ajattelemaan rumia, taatusti suutun ja tulen kokemaan asioiden olevan väärin . Mutta aina olen menossa parempaan suuntaan ja aina olen ottanut edes yhden askeleen kohti parempaa minää ja sitä kautta minulle parempaa elämää.

Koen todellakin jonkun enkelin olleen kanssani, koin että joku voima oli autamassa eilen, ja se on hieno lohduttava tunne. Kun mietin olisko tämä oivallus ollut mahdollista ilman Matun kuolemaa, uskon sen kyllä olevan niin. Mutta suuremmat mahdollisuudet ehkä nyt. Se oliko Matun kuolema sen arvoista, niin vastaus on selvää, ei ollut.

Eniten mietin vaan heitä jotka huutaa, syyttää, hermostuu ja haaskaa elämäänsä tavallaan vihaan, on säälittävää ja haaskaavat oikeasti hyvää elämää. Kun on olemassa vaihtoehtoja. Kun oikeasti voi katsoa asioita muutakin kuin omasta näkökulmastaan. Nyt kuulostaa siltä että minulla on paska työpaikka. Ei todellakaan ole muuta paskaa kuin palkka. Tänään koen että oli tarkoitus joutua sinne. Kokea kaikki mitä olen kokenut ja varsinkin oivaltaa se, että vaikka ihmisiä on erilaisia , se on rikkaus. Koen jopa yleisen hengen olevan enmmän hyvä kuin paha. Minusta on suorastaan ihmellistä miten niin monta erilaista ihmistä pystyy pitämään yllä niin hyvää henkeä kuitenkin, missä niin moni viihtyy. Kun on hyvä olla , kun on hauskaa, kun annetaan anteeksi toisen huonoja päiviä ja kohdataan tavallaan uusi päivä puhtaalta pöydältä, se vaan on minusta hyvää.

Toinen pieni ihme tapahtui kaksi päivää sitten. Tulen kiiressä ja vaikka kävelen eteenpäin puhun jollekkin jotain päätäni kääntäen taaksepäin. Eli kiirettä on. Kun lopulta jatkan ja katson jopa eteeni, näen mun entisen pomon !!!!!!WHYYYY????????????

Ehdin nanosekunnissa miettiä , sanonko jotain, tai kiidänkä ohi mukamas huomaamatta kuka hän oli. Päädyin vaan sanomaan hei, ja jatkan matkani . Mutta ha haa pienessä päässäni mietin, miksi suuremmat voimat halusi minun kohtaavani hänet. Oliko tämä hetki vaan joku lohdutus hänelle itselleen, että sai rauhan siitä että minun elämäni kyllä jatkui sittenkin. En tiedä. Ehkä yllätyin omasta tyyneydestäni ja siitä ettei ajatukset karannut tai oikeastaan mikään ei hetkauttanut tätä tapaamista. Hänellä kun oli hiukan raskasta aikaa , mutta ilmeisesti asiat ei ole ollut niin suuria , koska hengissä siinä oli kuitenkin. Tavallaan kai sain päätöksen monelle ajatukselle , kun kohtasin eikä mikään muuttunut. Olen päässyt eteenpäin ja muistoihin on vaan jäännyt ne hyvät asiat jotka ammensin ja mitä tarvitsin silloin enemmän kuin koskaan. Nyt mietin olenko tullut päätökseen tämänkin työni kanssa ja saanut oppimani asiat jonka jälkeen on jälleen jatkettava matkaani oppiakseni uusia asioita. Nyt kyllä tuntuu siltä etten halua menettää näitä työkavereitani jotka näyttelee pääosaa omassa hyvinvoinnissani tällä hetkellä, jolloin jopa palkka jää toiseksi.

Meillä kun on tapana nostella energiakortteja kahvitauoilla. Eikai kukaan meistä oikein takerru niihin, mutta siitä on tullut tapa. Meillä on myös pieni kirja , kuka olet jos olisit puu. Kaikki perustuu syntymäpäiväämme ja vuoteen ja sen mukaan haetaan mikä puu sinä olet. Kaveri haki minun puuni joka oli pyökki.Tämä siis on pelkkää hupia meille josta syntyy keskusteluja , toteamuksia tai ihmettelyä miksi jälleen kerran  sama kortti.

Kaveri luki puukirjasta minun kohtaa ääneen jolloin yksi meistä huutaa innostuneena että toi kyllä on niin totta kun olla ja voi. Ilmeistä on ettei hän oikein pidä minusta ja omasta mielestäni hän usein toivoo kaiken hyvän vaan kohtaavan häntä, eikä ketään muuta. Minusta hän on huvittava siinä, enkä oikeasti tunne mitään häntä kohtaan, en siis negatiivistakaan, koska olen niin sujut omien ajatusteni kanssa ja minusta hän haaskaa turhaa energiaa asioille jolle me ei voida mitään.Jos olen rehellinen koen hänet vahingoniloisena joka kätkee omat ajatustensa korttien taakse tavallaan. Kortithan todistaa mikä minä olen , vaikka se on hänelle tapa sanoa mitä toivoo ja millaisena ihmisenä minua pitää.

Kirjassa luki että raha menee rakkauden edellä. Oi sitä riemua, ja hän ei pysty pitämään innostustaan hiljaa vaan iloistee suureen ääneen, että toi on niin totta kun olla ja voi, toi on totta, se on totuus.

Minä komppaan joo totta se on, totta joka sana. Ja sisäisesti nauran ääneen. Kaikki juontaa kortteihin ja olemme päättäneet että yksi kortti on se paras kortti. Jolloin minä aina sen saadessani hehkutan että nyt menen lottoamaan tai jotain ja hän hermostuu joka kerta. Heitän siis vettä kiukaasen ja paljon koska reaktio on aina sama. Kun taas vastaavasti toinen työkaveri aina muistuttaa että olen luvannut hänelle osan voitosta ja yksi sanoo että hoen sitä aina, jotta sen on pakko toteutua. Ha ha haa..Pelkkä muisto saa minut aidosti hyvälle tuulelle.

Mutta minä menen ajatuksisani aina edemmäksi. Mitä meidän työpäivä olisi ilman näitkin hetkiä? Ilman niitä jotka poikkeaa omasta itsestäsi tai siitä mitä pidät hyvänä työkaverina tai hyväntahtoisena. Tiedostan että hän jos joku olisi ja on aina vahingoniloinen jos mahdollista ja silti se ei paina minua pennin vertaa. Siksi koska olen hänen suhteen täysin sinut itseni kanssa ja hänen mielipiteillään tai toiveillaan ei oikeasti ole mitään merkitystä. Pystyn jopa pitämään hänestä aika ajoin, eikä hän ole edes piikki lihassani, en toivo hänelle pahaa, ja itseasiassa mitä minunkaan kahvihetkeni olisi ilman häntä? Aika tylsiä. Enkä aijo kertoa että hän, juuri olemalla sitä mitä on, tuo minulle väriä elämään ja jopa sisäistä iloa ja sitähän minä tarvitsen elämääni. Pointtihan on itse oivaltaa ettei tarvitse muuttaa ketään saadaaksen silti hyvän työpäivän ja minulle siis elämän jossa on sisältöä 🙂 Voin todellakin sanoa että tämä työpaikka on ollut lottovoitto kuitenkin, enkä tarkoita sitä palkkaa.

On hienoa että näin entisen pomoni jotta ymmärsin olevan sujut monien asioiden kanssa. On hyvä että pääsin tänne sattumalta oppiakseni jälleen kerran jotain. Taas tuntuu siltä etten halua jatkaa oppiakseni lisää. Mutta nyt olen onneksi päättänyt katsoa peli loppuun tavallaan ja olla murehtimatta ikääni ja tulevaisuuttani.

Kaikki mistä olen tänään kertonut liittyy kyllä suruunkin koska peilaan niin monia asioita kuolemaan. Niin moni asia olisi jäänyt huomaamatta , ja vaikken ole kiitollinen kuolemasta totuus on että lapseni on kuollut. Niin inhottavalta kuin se tuntuukin jopa kirjoittaa. Se on totuus joka sattuu joka kerta kun sen sanoo ääneen. Tekisi mieli poistaa nämä rivit.

Niin monta asiaa mitä minun pitää ymmärtää vielä Matun kuolemasta, työstän elämän kautta. Uskon että se mikä olen ihmisenä, kehittyy sen mukaan millaista elämää kohtaan, millaisia ihmisiä kohtaan. Joten koska koen  elämällä jo olevan väriä, voin kiittää jokaista ihmistä kenen kanssa teen töitä. Paha tekee sanoa jopa että ehkä jopa alan luottamaan elämään, hyvään elämään. Kuuntelen juuri nyt omaa itseäni ja kun kirjoitan voi tuntua väärältä kirjoittaa, pelottavaa, koska jos pelottaa sanat, pelottaa elämä. En halua pettyä enää, en halua kohdata kuolemaa enää. Ehkä siksi en uskalla toivoa liikaa , en iloita liikaa, koska pessimisti ei pety.

Yksi lukijoista joka on antanut palautetta tästä blogista ja kertonut paljon asioita miten hän kokee asiat.  On sekin antanut voimaa ja uskoa siihen mitä minä teen ja miten minä koen ja mietin asioita. Tiedän että matka on pitkä, ja jatkuu itsellänikin vielä pitkään eteenpäin , luultavasti kuolemaani saakka. Joten mitä muuta voin tehdä kuin jatkaa? Vaikkei minun totuuteni ole sinun, voit saada omia oivalluksia omasta totuudestasi ja vahvistusta siihen miten itse haluat elää tätä elämää , kuolema rinnallasi. Vaikka oma totuuteni olisi päinvastainen, iloitse siitäkin, koska vastakohdat on kuitenkin herättänyt ajatuksia ja omia ajatuksia, ja vain omat ajatukset merkitsee hyvää elämää tai ainakin alkua sille.

Kaikki me katsomme tätä elämää omin silmin, koemme kaiken joko oikeaksi tai vääräksi. Arvostamme eri asioita ja mikään hyvä ei erotu jollei ole jotain pahaa mihin verrata.

Sitä pitää todellakin olla rohkea, ja tehdä asioita juuri niin kuin itseltään tuntuu hyvälle. On oltava rohkea ja välttää pahat asiat tai yrittää saada muutosta aikaan, ja jopa poistua tai poistaa pahat asiat. Kun on kohdannut kuoleman , ikävän ja suuren surun, tajuaa elämän rajallisuuden. Tajuaa etteä elämä on tässä ja nyt, eikä huomisesta todellakaan tiedä mitään.

Siksi kysyn, millaisen elämän haluaisit elää ? Millaisena ihmisenä haluat että sinua muistellaan? Millaisia ihmisiä toivot elämääsi?

Haluatko vihata , haluatko olla se joka puhuu aina pahaa, haluatko haaskata aikaasi katkeruuteen lopun elämäsi. Haluatko olla se joka oikeasti antaa anteeksi jollekkin ? Haluatko omalla panoksella olla se joka omalla käytökselläsi ja valinnoillasi parantaa tätä maailmaa. Haluaisitko elää paikassa jossa ihmiset auttaa, iloitsee yhdessä ja hyväksyy kaikki sellaisina kun ovat? Haluatko olla se joka ymmärtää eikä lähde kaikkeen mukaan? On tuhatta kysymystä mihin voi vastata itselleen rehellisesti. On ihan oma valinta jos haluaa pyrkiä eteenpäin.

Suru yrittää nujertaa , se voi jopa myrkyttää sinua pahoilla asioilla tai lannistaa. Mutta aina tulee hetkiä joita kannataa ottaa talteen. Aina on hyviä hetkiä kun olemme siihen valmiita, kun mielemme ei enää jaksa kaikkea paskaa.

En tiedä koska itse uskallan luottaa elämään. En tiedä koska uskallan iloita täysin ajattelematta että matto vedetään jalkojeni alta. On tuhatta asiaa jotka on minun ongelmani tai minun traumani. Mutta pienin askelin olen päättänyt mennä eteenpäin, luottaen että tapaan ja kohtaan juuri ne oikeat asiat.

Nyt kuorimaan juureksia ystävien kasvisosekeittoa varten. Tapaan kohtalotoverini livenä tänään kolmannen kerran ja minä kun kuvittelin herääväni ajoissa jotta kaikki on niin kuin haluan kun hän saapuu.

Olkoot tämä aurinkoinen päivä sinunkin sydämessäsi. Olkoot kylmä pakkanen se joka tuhoaa kaikki huonot asiat tänään.

😀