Elämäni tuntuu oikeasti uskomattomalta. Taustalla on ensimmäinen kolari joka tapahtui 2004. 6.3-2004 olen lenkillä kaverin kanssa. Olen hiestä märkänä ja laitan koiran remmin vyötäröni ympärille saadaakseni vetoapua. Näen meidän punaisen auton tulevan, enkä edes ihmettele miksi päivää vaille 17 vuotias poikani ajaa sitä.

On tullut soitto sairaalasta, isä on ajanut kolarin.

Elämämme meni ihan sekaisin. Nelje kylkiluuta poikki, ranteet menneet yli kun on pitänyt lujasti ratista kiinni, auto lunastukseen. iso jenkki tuli suoraan kyljestä sisälle. Onni onnettomuudessa oli että ilmalennon aikana iso kaira lentää takaluukun lasista ulos, eikä lennä eteenpäin autossa. Keuhkopussi repeää, mieheni on tukehtumassa omaan vereensä.

Kirjoitan myöhemmin tätäkin asiasta lisää koska tämä aiheuttaa minussa niin suuria aggressioita etten kestä sitä tänään.

2006.. elokuun 2pv…poikani kuolee kolarissa

2008 nuorin ja nyt ainoa poikani ajaa kolarin, suoraan päin tolppaa joka menee poikki. Pojassa ei naarmuakaan, auto lunastukseen.

Yrittääkö Jumala todistaa että kuoleman leima saatiin kuin synnyimme, ja poikani ei ole vielä siinä kohtaa ? Kaksi viikkoa myöhemmin poika ajaa isänsä ison auton jossa on 8 turvatyynyä’ pienestä rotkosta alas. Auto paskana, minulla hermot loppu. Kolareita kahden vuoden välein. Ylinopeudesta ei ole ollut kyseessä kertaakaan. Matun autohan tuli etanavauhtia ylämäessä. Nuorin elossa ja kiikutan pojan lääkäriin.

Mietin pitääkö istua veskissä kahden vuoden kuluttua, onko silloin minun vuoroni? No ihme kyllä olen elossa. Onko tässä joku kaava? Mitä meidän perhe ei ole jo oppinut?

Miksi minua halutaan pelottaa? Miksei mua tapeta saman tien? Mitä järkeä on elää elämää jos pelkää kuolemaa koko ajan? Olenko uhmakas jos uskallan nauttia elämästä? Tai unohtaa pelot? Hulluksi tulee kai pienemmästäkin.

Eihän tässä muuta voi kun elää, ja ottaa riskin, joten tein diilin itseni kanssa. Niin kauan kun poikani elää, elän minäkin !!!!

Tätä helvettiä en suo pojalleni että itseni tappaisin. Ei elän, elän ja elän. Tuen ja yritän vaan puskea eteenpäin. Teen kaikkeni poikani vuoksi.

Se miksi elän on se etten halua mitään pahaa pojalleni. Se miksi elän, on se ettei kukaan tervejärkinen äiti halua että lapsi kärsii. Minä haluan lapselleni onnellisen elämän. Haluan että hän haaveilee tulevasta, haluan että hän toteuttaa sen mihin itse kykenee..jos minä pystyn auttamaan teen sen, ja se että minä elän, ei ainakaan lisää hänen pelkoa että joku taas voi kuolla..elän ihan vittu periaatteestakin :