Synnyin itse aikoinaan ja minut kasvatti pääasiassa äitini , mutta kesä äitini antoi suuria vaikutteita tulevaa elämääni varten. Kesä äitini oli uskovainen nainen ja lapseton. Jos joku ihminen osasi rakastaa niin se oli hän. Hän selitti asian kuin asian, aina rehellisesti, ja kertoi aina tunteistaan. Alussa minä ja veljeni tulimme kesäksi maaseudun rauhaan, mutta myöhemmin meitä oli jopa nelje lasta yhtä aikaa. Olen aina sanonut että hän antoi minulle lapsuuden. Sellaisen idyllisen missä tehtiin asioita yhdessä ja rakkauden lisäksi saimme toki myös nuhteita jos teimme jotain väärin. Toki hän aina jaksoi selittää miksi saimme mennä keskellä päivää nukkumaan, tai miksi hän pelästyi kun meinasin hukkua. Ihana ihminen josta olen enemmän kuin kiitollinen.

Hän ja tietenkin oman äidin kasvatuksen tuloksena , minusta tuli se mikä olen tänään. Ja kai ihmislapsella on omakin luonto, ainakin minulla 😀

Miten itseään voisi kuvailla? Herkkä, vahva, ehkä eniten selviytyjä. Huolehtija olen ollut lapsesta asti , ja se kai ilmeni usein niin että uskalsin puolustaa heikompia ja eläimistä valitsin aina sen heikoimman tai pienimmän, josta halusin pitää huolta.

Silti lapsen saaminen löi kaikki muut asiat laudalta, olen aina tiennyt haluavani äidiksi,  onni oli kanssani ja sellaisen sain. Mutta olinko liian kova ja vahva. Valittiinko minut siksi äidiksi joka menettäisi lapsensa koska kukaan muu ei sitä olisi kestänyt?

Olen itsenäinen, ja luova koska on ollut pakko miettiä miten saada niitä asioita mitä en rahalla ole voinut ostaa.

Olen aina kokenut itseni onnekkaaksi , vaikken ole syntynyt kultalusikka suussa. Huonoja puolia löytyy taatusti , mutta perusminä on kai silti kiltti. Eikö kaikki ole sitä loppujen lopuksi?

Jollen olisi menettänyt lastani en pelkäisi niin paljon , enkä kai syyttäisi itseäni niin paljon .

Olen aina ollut mietiskelijä, ja tuntenut itseni erilaiseksi. Olen tyttö joka istui puussa. Aloitin kirjankin joskus, jonka nimeksi tuli Puu kuninkaan tytär.

Koirat on ollut osaa elämääni ja olen jo pikkutyttönä vaeltanut metsissä ison saksanpaimen koiran kanssa ja toivonut että se koira olisi minun ikioma.

En ole koskaan tiennyt miksi haluan, koska olen innostunut kaikista asioista. Jos näin jonkun luistelevan hyvin halusin olla maailman paras taitoluistelija. Kun istuin puissa ja maistelin käpyjä, halusin asua metsässä. Kun joku teki jotain hienoa käsillään, toivoin itsekkin osaavani. En ole koskaan tiennyt miksi haluan tulla, ja siksi minusta kai tuli äiti, koska se oli ainoa asia josta pienestä asti aina olen halunut tulla, ja niin minusta tuli äiti.

Pidän itseäni lapsellisenakin jossain asioissa, suorapuheisena ja vaikka mitä. Mutta se on vahvuus minusta. Uskon eniten rehellisyyteen, ja varsinkin itseäni kohtaan. Rehellisyys on peruskallio jonka päällä seison, ja jollei sitä kiveä ole, mitä järkeä on elämällä? Toki rehellisyys itseäni kohtaan on myös ruoska joka pitää pelossa ja ruodussa yhtä aikaa.

Siksi suurin ongelmani pojan kuoleman jälkeen on. Mitä MINÄ tein väärin? Miksi poika jota rakastin niin kovin vietiin minulta?

Parempaa kostoa ei kukaan voi äidille antaa kun lapsen kuolema.

Jos minut olisi tapettu , olisin päässyt helpomalla, toki sen oisin suonnut jos poikani olisi saanut elää.

Minähän kasvatin häntä selviytymään ilman minua. Aikuisen kuolema on lapsellekin luonnolisempaa, kuin lapsen kuolema aikuiselle.

Mikä tahansa eläinkin suojelee poikasiaan. Niin minäkin. Mutta elämä tulee ja lapset kasvaa , ja sinun on luotettava lapsiisi, että pärjäävät vaaroilta ilman sinun läsnäoloasi. Voit vaan toivoa että jotain mitä opetit koko heidän elämän aikana olisi osunut ja uponnut. Kaikki se työ valui hukkaan tavallaan. Elämä on niin kallista ettei sitä voi verrata mihinkään, silti elämä pyörii rahan ympärillä. Mitä kenellekin on tärkeää on eri asia. Mutta tässä yheiskunnassa ei juurikaan pärjää ilman rahaa. On siis tehtävä rahaa saadakseen elää sitä elämää mitä haluat lapsillesi suoda.

Äidit ja isät ei päätä kaikesta, lapset syntyy ja heillä on oma luontonsa ja omat mieltymyksensä haaveineen. Ainakin minä halusin suoda heille niitäkin. Ei laskettelemaan pääse ilman suksia. Ok, me vuokrattiin niitä. Koulun kanssa käytiin laskettelemassa, urheiluseuran kanssa käytiin. Kaikki maksaa. En minä kaikkea analysoinut, elimme ihan tavisperheen arkea. Poikani piti kaikista asioista missä oli moottoreita. Pääasiassa mopot, crossipyörät ja autot. Motocrossi oli poikani intohimo. Oli meillä yhtä sun toista pyörää. Pojat rakensi tramppeja, minä ostin työkalut ja naulat. Halusin että he oppii tekemään asioita itse ja kyllä he tekivätkin. Ei hekään syntynyt kultalusikka suussa, mutta taatusti oli perheitä jotka ei pystynyt tarjoamaan sitä mitä minun poikani sai.

Uskon siihen että poikani sai sellaisen äidin mikä oli heidän parhaaksi. Taatusti olisin voinut tehdä muitakin valintoja. Mutta ei niin suurta suunitelmaa pysty tekemään että huomioi kaiken. Minun piti käydä töissä, minulla oli x-määrä rahaa ja sillä oli tultava toimeen, ja me olimme ihan onnellisia. Ja ne voivotukset ja valitukset mistä olen aikananai valittanut , ottaisin mieluusti takaisin jos voisin.

Klisee joka on totta. Elä tätä päivä kuin se olisi viimeinen.

Elämää ei voi pelätä, koska se on turhaa. Kuolema tulee jos on tullakseen ja aina vika ei ole sinussa, eikä lapsessa. Kuolema ei erota meitä ihmisiä sen mukaan , ollaanko köyhiä tai rikkaita rahallisesti. Kuolema tulee ja vie sen kenet haluaa.

Syyllisyys siitä mitä olen toivonut pahaa, syylisyys siitä mitä olen sanonut pahasti ja tuhat muuta asiaa tuli mieleeni kun poika kuoli.

Kun seisoin kappelissa kuollut poika edessäni , kuulin ison rautaoven kumahtavan kiinni. Ihan silmissäni sen näin. Kuulin jonkun sanovan. Nöyrry, alistu…NYT sain opetuksen mitä en ikinä unohtaisi. Kaikki lupaukseni mitä olin pettänyt itselleni kostettiin. Paras kosto. Mielessäni olin polvillani ja sanoin. Voitit, olen lyöty !