se uusi elämä

Suurin vaikeus tässä uudessa elämässäni on kai erottaa surut , pahat olot , ja muut vähemmän mukavat asiat mitä tapahtuu tässä ja nyt.

Ärsyttää ensinäkin lause uusi elämä. Sehän kuullostaa minusta positiiviselta. Vaikka kuinka yritän löytää niitä hyviä juttuja ”uusi elämä” , ei minusta kuvasta hyvää. Tottakai uudessa elämässäni on pakko hakea niitä hyviä asioita jaksaakseen, mutta muuten olisin ilomielin pitänyt vanhan elämäni.

Mutta se mikä ei enää ole itsestään selvää, on ne huonot päivät. Tottakai huonoja päiviä, huonoja jaksoja on kaikkien elämässä. Ei me kuolleen lapsen äidit tai perheet olla yhtään erikoisasemassa. Elämä on yhtä rehtiä kun kuolemakin tavallaan. Kumma miten ainakin itse otan raskaasti vastoinkäymisiä. Oli minullakin vastoinkäymisiä ennen Matun kuolemaa, mutta silloin on näin jälkeenpäin ajateltuna ollut hyvin selvää, miksi on huono päivä tai ajanjakso elämässäni.

Ongelmiahan on laidasta laitaan , sen tietää jokainen. Jos joku itkee eroaan tai sitä prosessia, se on totisinta totta hänelle. Se on totta että se vie voimia, aiheuttaa usein riitoja, surua, ikävää, kaipausta, mustasukkaisuutta ja plää’ plää plää..Mutta faktaa on sekin että moni kuitenkin selviää erostaan. Vaikka se kestäisi vuosia, ero on kuitenkin jossain kohtaa käsitelty. Joku voi olla tyytyväinenkin eroonsa vaikka on ollut raskas ero takana. Lapsen kuolema ei ole koskaan takana. Se on aina mukana. Tokihan kaikki ihmiset varsinkin ex partnerikin on osaa sinun elämääsi ja historiaasi. Mutta sinulla on mahdollisuus rakentaa uusi elämä, positiivisessa mielessä.

Vaikka kuinka rakastan miestäni, miehen voi kuitenkin vaihtaa jos haluaa. Elävä lapseni on aina lapseni, niin kuin kuollutkin lapseni on aina minun lapseni. En minä lapsiani vaihda. Mieheni voi koska vaan vaatia eron minusta jos haluaa. Lapseni voi suuttua minulle , olla soittamatta , tapaamatta, mutta silti hän on aina lapseni. Minä voin rakastaa lastani vaikkei hän haluaisi olla tekemisssä kanssani.

Meidän perhe oli sana mitä inhosin , koska perheeseeni kuullui 4 ihmistä. Tuntuu edelleen vaikealta puhua perheestäni vaikka Matias on meidän perhettä edelleen. On vaan totuuden nimissä helpompaa nähdä perheensä omilla silmillään, eikä vaan muistella sitä ihanaa poikaa, joka silti on osa minun perhettäni.

Tästä lähin voisi kyllä oikeasti vaan sanoa että olen kahden lapsen äiti. Molemmat on muuttanut, toisen koti vaan on liian kauakana minusta. Olisiko se valehtelemista? Jos sanoisin että minulla on kaksi poikaa 😀 Jessus miten ärsyttävää omata tällainen luonne välillä 😀

Mutta niihin ongelmiin.

Kun on huono päivä , tai pidempi paskempi jakso. On hiton vaikeeta erottaa suureneeko ongelmat sen takia että menneisyys on mitä on. En kai ole koskaan voinut sanoa että joku ongelma on puhdas ongelma ihan itsessään. Ehkä joku hyvin pieni ongelma, kuten joku rikki mennyt isompi asia. Joku sähkötaulun sulakkeen ongelma on suht selvä ongelma, se ärsyttää , harmittaa , maksaa ja sekin ottaa päähän.

Mutta suurin ongelma on just se ärsyyntyminen. Olisinko aina reagoinnut niin voimakkaasti ellei minulla olisi se menneisyys mikä minulla on? EN TIEDÄ:

Kaikki sen tietää että välillä tuntuu siltä kun paska tulee niskaan enemmän kuin tarpeeksi, ja silloin tiedän ihan helvetin hyvin etten jumankauta oikeasti jaksaisi, ihan oikeesti hei , kuinka paljon ihmisen pitää kestää? Ei vaan jaksaisi voida huonosti , koska sitä ollaan koettu enemmän kun tarpeeksi.
Kuinka hiton monta kertaa onkaa tehnyt mieli huuta kurkku suorana jollekkin kusipäälle joka vittu kuvittelee että olen ehjä ihminen joka kestää ihan mitä vaan, siinä missä muutkin. Ei kyllä minulla ainakin on hermot mennyt ja lopullisesti. Pinna on lyhyempi . Vaikken mitään sanoisi ja yritän hitto vie muistaa sen kaiken mihin uskon, ja silti kaikki ei aina mene niinkuin toivoisi. Silloin , juuri silloin, tiedän tasan tarkkaan etten jaksa, koska suru on siellä takana, se on muovannut minusta erillaisen ihmisen kuin mitä olin. Suurin osa ongelmista poistuu aikanaan. Mutta minusta tuntuu kuin minut syötäisiin elävältä joka kerta, pala palalta tavallaan, kunnes ehkä tulee se päivä etten vittu vaan enää jaksa yhtään mitään. Se kai on syy , miksi mieluummin elän ihan tätä pientä elämääni, niin hissukseen kun olla ja voi. Tai yritän ainakin elää sellaista elämää joka on mahdollisimman turvallista, sellainen elämä missä minimoin ongelmat.

Usein on aika kova työ , nopeasti yrittää ymmärtää ongelman laajuus. Mutta olen oppinut, ja mitä nopeammin päätän ettei se ole ongelma vaan ikävä tapahtuma, pääsen helpommalla.

Rahallinen menetys, meno, sakko, mikä liekään siihen liittyvää, totean usein , että se nyt vitutti , maksan, ja yritän unohtaa koko hiton jutun mahdollisimman nopeasti ja aika usein onnistunkin siinä.

Usein asiat ei ainakaan voivottelemalla parane. Jos olen saanut sakon, niin olen, ja se poistuu vain maksamalla. Jos tiskikone hajoaa, on tosi ärsyttäävää yrittää ensin selvitellä asiaa, onko se rikki, mikä on rikki, mitä maksaa jos se korjataan, mitä maksaa uusi, vertaat ja mietit kaikenlaisia ajatuksia. Siinä meni nekin rahat , no eipä jäänytt tilistä mitään, tai koska voin maksaa, onko minulla se rahaa, lainaanko jne..Itse ongelma poistu just tasan tarkkaan kun sinulla on uusi tiskikone. Kaikki se negatiivinen siinä välissä on niin ärsyttävää.

Joku voi ajatella että näitähän sattuu kenelle vaan. Juuri niin se onkin. Lapsensa menettäneet emme tosiaankaan ole erikoisasemassa siinäkään. Mutta sen takaan, että ainakin minä usein ajattelen, että eikö mikään riitä? Varsinkin jos ongelmat kasaantuu, tuntuu kun haluaisi heittää hanskat tiskiin., Itse vaivun usein sellaisiin ajatuksiin, ja kysymysten ääreen kun, mitä merkitystä elämälläni on kun kaikki menee päin persettä.

Ihmissuhteet. En ole ikinä vaatinut enkä halunut mitään erikoiskohtelua sen takia että lapseni on kuollut. Koen sen niin että möisin , käyttäisin lastani hyväksi tavallaan, ja sen takaan että kunnioitan lapsiani, enkä ikinä halua tuntea sellaista oloa itsessäni. En pystyis elämään itseni kanssa.

Mutta sen takaan myöskin että olen monet, monet ja vielä enemmän halunnut huutaa jollekkin ihan kurkku suorana että haista sinä paska vittu. On paljon asioita jossa oikeasti tekis mieli sanoa että jollei niinkuin muuta elämässäsi ole kuin pahoittaa toisen ihmisen elämää, kyllä tässä on kuule ollut ihan tarpeeksi paskaa ilman sinuakin.

On todellakin haastavaa yrittää muistaa omatkin periaatteeni monen monta kertaa. Hiljaisuus on ahdistavaa kun vaan pidät kaiken sisälläsi, koska et usko enää voivasi muuttaa asioita, etkä edes voi menneisyydellesi mitään.Ehkä kynnys sanoa asiat suoremmin kuin ennen on madaltunut, koska et vaan jaksa mitään turhanpäivästä paskaa, joka on valetta , oman edun tavoittelua, toisen ihmisen kustannuksella. Mitä menettettävää meillä itseasiassa edes on, mehän mentimme jo kalleimman, muuta asiat on vaan usein niin vähäpätöisiä että ajattelen usein että tämäkö ongelma, mitä väliä.

Siksi arvostan luonnostaan kivoja ihmisiä ja he todistaa sen minulle juuri sen takia etteivät tiedä mitään menneisyydestäni. Silloin tiedän varmasti että he tosiaankin on hienoja ihmisiä.

Yritän keskittyä hyviin ihmisiin ja kas kumma yleensä sellaisilla ihmisillä ei ole tarvetta tuoda itsensä esille , ei saada kehuja, ei saada mistään kehuja tietääkseen itse olevansa hyvä tyyppi.

Hyvät tyypit myöskin puhuu muista ja muille positiivisesti. Hyvä tyyppi arvostaa muita. Hyvä tyyppi ottaa myöskin muita huomioon kaikessa mitä tekee. Hyvän tyypin ei tarvitse muiden pönkitystä itsensä takia , koska hän tietää mikä on ihmisenä.

Luojan kiitos olen tavannut heitäkin elämäni aikana. Sanon heitä helmiksi. Arvostan ihmisiä jotka tekee elämällään hyviä asioita ja elää elämäänsä omia arvojaan kunnioittaen. Pitää siitä kiinni mikä joskus oli periaate, eikä muuta asioita oman edun tavoittelemiseksi.

Pakko sanoa että tässä kohtaa tunnen suurta katkeruutta, enkä tosiaankaan usko että saan oikeutta koskaan. Yksi on vakuutusyhtiö ja toinen yksi johtaja joka on suurin kaksinaamaisin ihminen mitä olen ikinä kohdannut. Kun ihminen tekee vääryyttä toista ihmistä kohtaan, ja kyse on pelkästään rahasta , mun ymmärrys vaan loppuu.

Kuten se mieheni kolari. Kelan lääkäri sanoi ettei tämä mies poysty koskaan tekemään työtään, niin kuin ei pystynytkään. Mutta koska kyse ei ollut työtapaturma, vaan liikenneonnettomuus, vakuutusyhtiön edustaja päätti toisin, säästääkseen rahaa. Lääkärit totesi ettei ole tarkoitus ettei ihminen pysyty mihinkään, kuten vaikka napittamaan puseroaan, mutta silti olet työkykyinen. Todettu lonkkamurtumakin muuttuu kulumaksi!!! Miten vittu se on edes mahdollista? Mutta raha ratakaisee ja on enemmän sääntö hylätä kaikki hakemukset kun oikeasti ajatella että on kyse ihmisestä joka joutuu elämään asioidensa kanssa lopun elämän. Tai se mulkku joka lupasi että saa kevyempää työtä kun tekee puolet töitä , ja heti kun eka eläkeviikko on ohi, joutuu firman raskaimpaan työhän, jotta pääsee eroon työntekijästään. Kunnei sekään auttanut , niin tuli sitten nämä taloudelliset syyt. Ei armoa rammoista eroon, mitä vitun väliä sillä on miten elämänsä viettää. Muuta lohtua ei ole, kun se että toivon sydämestäni että karman laki todellakin toimii ja sitä saa mitä tilaa.

Mieheni on ainoa ihminen joka voi ymmärtää rakkauttani poikaani kohtaan, hän on ainoa joka voi ymmärtää poikani menetystä, koska hänen tunteet on yhtä voimakkaat kuin omani. Kukaan muu ei voi lapsiamme rakastaa niin ehdoitta kuin me . Kukaan muu ei voi ikinä ymmärtää juuri sen mitä me koimme yhdessä.

Kun vielä muistaa mieheni kolaria, josta ihme kyllä jäi henkiin, on mittari todellakin joskus enemmän kuin koetuksella. Ei ole vaan menetys, vaan myöskin elämä kipujen kanssa, lääkkeitä, oikeutta, vääryyttä, pelkoa, työn menetystä. Niin oikeasti..vieläkö joku kuvittelee että tässä ollan ihan samat ihmiset mitä oltiin? Tarvitaanko me oikeasti vielä kaiken lisäksi lisää paskaa tai mulkkuja ihmisiä vittuilemaan..omasta mielestäni ei.

Ei kauheasti aina jaksa miettiä vetääkö joku herneet nenäänsä sen takia etten vaan jaksa ymmärtää jotain jonka ongelmat on ihan vaan hitto vie oman itsetunnon puutteen takia hakusessa. Ei ei ei ja edelleen ei..eläkööt minun puolestani oman napansa ympärillä, kusettakoot ihmisiä ihan vittu niin paljon kun haluavat..minä en muuta voi kun toivoa että paha saa palkkansa .Minulla todellakin on suurempia ongelmia, ja on ollut suurempiakin suruja kun se että joku on loukannut minua tahallaan tai puhunut minusta paskaa..ihan siitä vaan, siihen en vittu vaan kuole vaikka vituttaakin. Minun ongelmat on ihan inan verran toisessa luokassa. Sori jollen vaan aina jaksa.

Toki olen aina yrittänyt antaa anteeksi, annan aina ihmiselle uuden mahdollisuuden, Ja toivonut sen ihmisen ottavan vastuunsa siitä mitä itse on tehnyt ja korjaisi ongelman.

Siksi on vaikeaa erottaa onko ongelma oikeasti niin suuri kuin se tuntuu sillä hetkellä kun se iskee..tai onko se vaan se, ettei jaksa lisäongelmia koska niitä on ollut liikaa muutenkin. Tulee vaan mittari täyteen.

Onneksi jotain ongelmia voi poistaa. Rahalla pääsee monesta ongelmasta eroon, vaatii vaan hiukan psyykkausta ja järkeilyä. Se on vaan rahaa. Toinen on ihmissuhteet. Poista ne ihmiset mitä et oikeasti tarvitse. Minä ainakin mietin usein, että olen elänyt onnellisena ilman tätä ihmistä aikaisemminkin, niin miksi haaskaan aikaani jos koen ettei joku muutu mukavammaksi. Ei , ei vaan jaksa.

Ei minun tarvitse suuttua , ei huutaa. Suurin vaikeus on vaan unohtaa . Ei minun tarvitse miellyttää ketään saadaakseni hyväksyntää tai ystävällistä kohtelua. Jollei ole hyvä olo jonkun ihmisen seurassa, miksi edes hakeutua hänen seuraan?

Silti olen ajatellut asian niin, että niin kauan kun näen itse vaivaa, olen häviäjä. Häviän itselleni koska itsellenihän tulee huono olo. Yritän olla miettimättä niitä ihmisiä kenestä tulee paska fiilis.

Kai muutama hermo on kadonnut Matun kuoleman myöden.

Vaikka kuinka yritän kasvaa ihmisenä, olen kuitenkin vaan ihminen. Omalta kohdaltani tuntuu etten jaksa likkaa häslinkiä , kaaosta elämääni. En vaan jaksa liikaa juttuja, joten siksi keskityn siihen mitä jaksan. En minä jaksa miettiä kaikkea elämässäni tai tehdä elämästäni liian vaikeaa. Joten keskityn tärkeimpiin asioihin. Yritän ottaa ilon irti siitä missä milloinkin olen. Minun iloni on onneksi niin tavallisia että voin kohdata sitä missä vaan olen. Tosin olen sosiaallinen luonteeltani ja viihdyn ihmisten kanssa, joten useinmiten se löytyy muista ihmisistä.

Yhtä vaikeaa kun se etten aina tiedä kuinka suuri merkitys Matun kuolemalla on kun ongelmia syntyy, on vaikeaa myös tietää miten esimerkiksi oma vanheneminen vaikuttaa jaksamiseen.

Pieniin hyviin asioihin kannattaa keskittyä. Hyvää kannattaa oikeasti hakea ihan suurennuslasin avulla tavallaan. Tee mieluummin lioiteltu asia hyvästä kuin pahasta. Kun keskittyy hyvään, oppii myös paremmin näkemään ne hyvät asiat. Käräytä itsesi kun mietit asioita . En tarkoita että tässä tehdään mitään erikoista, kunhan ihan elät normaalia elämää, ja siihen kuuluu ajatuksia, hetken oivalluksia, niin laita hyvät ajatukset tai oivallukset muistiin. Tuntuu ehkä hullulta mutta ei se ainakaan huonoa tuo, päinvastoin. Esimerkkinä on tyypillinen tapa kun ajelen täällä maaseudun rauhassa ja elukoita pomppii tämän tästä tien yli. Joka kerta kun on ollut täpärä tilanne, mutta en osunut johonkin eläimeen, kiitän tavallaan joka kerta siitä. Onneksi en ajanut sen ja sen yli, onneksi se sai jatkaa elämäänsä. Kun hymyilet joskus, takerru siihen ja uhraa vaikka sekuntti että heti perään ajattelet, – oooi hymyilin, hyvä minä..ja sitten voit jaatkaa elämääsi taas.

En minä ole luonnottoman onnellinen ihminen. Olen ihan tavallinen lapsensa menettänyt äiti jonka elämässä ei tapahdu yhtään mitään sen ihmeempää. Silti takaan että minun elämäni ainakin on hiukan parempi kun se että valittaisin kaikesta. Koen jopa yksinkertaisen elämäni rikkaudeksikin, koen sen että huomaan jotain hyvää rikkaudeksi. Minusta paras fiilis on se kun saman päivän aikana ehkä kotona illalla muistan jotain mikä oli sinä päivänä kivaa tai jopa hauskaa.

Jos kuoleman jälkeisessä joku ihminen on sinua ärsyttänyt. Hän on voinut sanoa jotain typerää, on annettu tyhmä neuvo tai ihan mikä vaan joka sinua ärsyttää. Älä takerru siihen. Anna olla, nouse asian yläpuolelle. Älä selitä sitä kerta toisen jälkeen kaikille, koska silloin se joku muu on voittanut sinua, se joku muu saa sinut suuttumaan tai tuohtumaan, jopa saamaan sinua raivon partaalle. Ole ovelampi. Älä anna sen hallita elämääsi joka muutenkin on mennyt rikki. Jos se on joku kestomulkku joka ei ikinä muutu, et voi sille mitään. Anna olla, hänen olo ei siitä paremmaksi muutu vaikka kuinka haukut häntä, kerta toisen jälkeen. Anna hänen pitää mielipiteensä, koska sinä tiedät itse totuutesi. Tämä on todella vaikeata enkä todellakaan ole aina onnistunut itsekkään aina hillitsemään itseni , olen usein halunnut totuuden tulevan ilmi. Mutta jos koet tilanteen toivottamaksi, anna olla ja jatka itse eteenpäin keskittymällä parempiin asioihin , parempiiin ihmisiin. Soita vaikka kaverille ja hauku kerralla se ihminen pystyyn , mutat älä anna sen hallita elämääsi niin että se kerta toisen jälkeen palaa elämääsi. UNOHDA.

Myönnän täysin että tekis mieli sanoa yhtä sun toista muutamalle ihmiselle. Kaipaan usein myös oikeutta, varsinkin mieheni kolarin suhteen. Asiat meni niin kuin meni, ihan siitä syystä että olimme tietämättömiä ja senkin takia että asioihin liittyi pelkoa että häviämme kuitenkin isoja rattaista joka on pelkkää byrokratiaa. Itse en todellakaan usko yhteenkään vakuutusyhtiöön. Se on bisnestä ja oikeasti toivon todellakin että joskus tulee se aika jolloin lääkärin todistus todellakin on vannottu valan tehnyt lääkäri jonka pitäisi olla alansa huippu ja tietää mitä vannoo, ja siihen pitäisi voida luottaa.

En myöskään ymmärrä rikoksen uhrin halpaa hintaa suomessa. Jos taliusrikoksesta saa suuremman tuomiomn kuin ihmisen hengen viennyt saa , asiat ei vaan mene oikein. Puhutaan kuitenkin rahasta vastaan ihmishenki. Kaikki olemme taatusti nähneet uhreja jotka on lehtien otsikoissa, heidän elämä joko loppui kokonaan tai elävät täysin eri elämää kuin ennen tapatunutta joka muutti heidän elämäänsä. Se on iha oikeasti elävä ihminen, tai oli elävä ihminen. Me jotka tänne jäämme suremaan kuollutta lastamme, elämme ihan tasan tarkkaan elämämme loppuun asti asian kanssa.

Rikkaudeksi olen myös kokenut sen että olen saanut tavata niin erilaisia ihmisiä. Joskus kun näen ihmisen käyttäytyvän hyvin jotain toista ihmistä kohtaan , mietin usein että tämä ihminen petaa vaan omaa tulevaisuuttaan. Kun ihminen ei edes ponnistele sen eteen vaan se ainakin minusta näyttää kuin tulevan luonnostaan, uskon hyvän vielä palkitsevan sen ihmisen kun hän itse sitä eniten tarvitsee.

Yritän luotta vaistooni ja yksi toive olisi oppia siitä enemmän, jotta tarttuisin siihen heti, enkä emmi  yhtään.

Luulen että me kaikki olemme kokeneet sen kun kaupan myyjä hymyillee kauniisti ja yrittää esittää reipasta, iloista ja vakuuttava. Silti sinulla on sellainen olo ettei se joku vaan täsmää, ei tunnu siltä että hän on rehti, ja sinulla herää epäillys että hän vaan haluaa saada hyvät kaupat aikaan kanssasi.

Kun taas vaikkapa myyjä joka ottaa sinut vastaan, hakee paidan mitä haluat sovittaa, mutta sanoo että löytyy myös ekstrapitkillä hihoilla,  ja antaa vielä kaupan lisäksi omaa osaamistaan sinulle. Sinulla todellakin tulee palveltu olo, koet että hän antoi enemmän kuin tulit hakemaan, vaikka maksatkin täyden hinnan. Siinä vaan on jotain aitoa hyvyyttä. Hänkin voi hymyillä sinulle, mutta miten se hymy vaan on niin paljon aidompaa. Se hymy eroaa siitä että hän on onnellinen, siitä että todellakin onnistui työssään, hän näki onnesi, ja hän on onnellinen puolestasi.

Itselläni niksahti selkä tässä. Jäi joku ihjme jumi. No eipä siinä kuvittelin sen menvän ohi. Oli jäätävät kivut ja vedin niin paljon burnaa kun pystyin, kuvittelin sen laukeisevan sen jumin. Lopulta oli pakko taipua ja menin lääkäriin. Tuurilla sain eri lääkärin mikä minulle olisi kuulunut. Sain todellakin hyvää palvelua, ja hän todellakin tiesi ja sai sen minullekkin välitettyä niin että luotin häneen. Ei hän vaan iseknyt särkylääkettä kouraani ja sanonut että palaa asiaan jollei ole kahdessa päivässä mennyt ohi. Tääh..siis pitääkö oikeasti hämmästyä  sitä että saa hyvää palvelua kun menee lääkäriin? No minä hämmästyin ja onneksi positiivisesti.

Koska pelkään kostoja jos elän elämäni väärin, en myöskään harrasta mitään turhia valituksia. Aikaisemmin ei ollut edes aikaa käydä missään turhaan, kun tein niin pitkää päivääkin. Nytkin pitkitin asiaa  turhankin paljon; vaikka olin vaan ns. normitöissä. Tuntuu vaan niin että se on oikein ja silloin ollaan selvillä vesillä ettei ainakaan lastani tapeta.

Työssä on kivaa tehdä työnsä hyvin. Aina ei ole hyviä päiviä , mutta mikäli on huonompi päivä hyvitän sen ainakin seuraavana päivänä. Hyvä omatunto on asia joka saa elämäääni rauhan ja muuta en tarvitse.

Surussani kohtasin monta hyvää ihmistä, mitä en nähnyt, en tuntenut.

Kunpa nämä ihmiset joskus saisi tietää millainen merkitys heillä on meille sureville joka oikeasti elämme kuolemaamme asti tämän uuden elämämme kanssa. Heidän sanat ja hyvyys jää elämään kanssamme voimavarana. En ottanut aikaa kun puhuin sen yhden poliisin kanssa puhelimessa, mutta sen tiedän että siinä meni aikaa. En minä itkenyt surkeuttani vaan oikeasti halusin vaan saada ne valokuvat mitä onnettomuuspaikalta otettiin. Tavallaan siitä tuli jonkinlainen kuulustelu ja ainakin keskustelu sujui luontevasti. Aikaa en ottanut, ja jälkeenpäin on hyvin vaikeaa edes arvioida sitä. Mutta ei se mikään pikapuhelu ollut. Täytyy sanoa että oli kai ensimmäinen kerta kun ulkopuolinen ihminen on hoitanut jotain minun asiaani antaumuksella ja hän todellakin otti kaiken ajan mitä siihen tarvittiin, minua varten. En oikeasti voi kun itkeä kiitollisuudesta.

Tunneihmisenä on joskus aika raskasta elää, kun elää kaikki asiat uudelleen kun muistelee menneitä.

Jos on hyviä, oli myös ihmisiä joiden oikeasti kannattaisi vaihtaa alaa.

Kuten patologian laitoksen ihminen joka vastasi puhelimeen. Jos ihminen joka on kuoleman kanssa töissä päivittäin, pitäisi minusta jo ymmärtää että joukossa on ihmisiä kenelle kuolema tulee yllätyksenä. Pitäisi jo papereista ymmärtää että mikäli kuollut on vasta 19 vuotias, ja kyseessä on onnettomuus ja puhelimessa on äiti, että silloin yritetään ainakin vastata asiallisesti, jollei parempaan pysty. Eikä todellakaan näyttää ärtymystään, kertoa kiireistään ja mitä kaikkea töykeyksiään laukoikaan minulle, kun kerroin haluavani tietää kaiken mitä avauksessa tuli ilmi.

Patologi taas oli täysin ajan tasalla, kun hänet vihdoin sain lanagan päähän. Iso kiitos siis myös hänelle. Kyllä hyvät muistot jää elämään siinä missä huonotkin, keskity näihin hyviin.

Huono puhelu on huono puhelu ja senkin muiston kans on tehtvää täysin turhaa työtä jaksaakseen sitä uutta elämäänsä.

Itse harrastan sitä omien sääntöjeni noudattamista. Omat sääntöni kaiken paskan varalta jos sen voi näin sanoa. Huonot asiat mietin läpi, ja päätän vaan poistaa ne jonkun suht järjellisen syyn takia mielstäni. Ei kannata takertua niihin asioihin vaan keskittyä niihin helmiin mitä matkan varrella tuli vastaan.Kerro mieluummin niistä muille, kerta toisen jälkeen, niin se kasvaa ja ottaa suuremman tilan surussasi.

Jotenkin tuntuu että jos takertuu huonoihin asioihin kerta toisen jälkeen, ne tavallaan kasvaa ja ottaa liian suuren osan koko kokonaisuudesta.

Jollen muista asioista kirjoittaisi kun huonoista , elämäni ei ole sen parempaa, ei se ole sen parempaa vaikka kuinka saisin sympatiaa, vaikka kuinka moni olisi pahoillaan miten minulle on sanottu tai miten minua on kohdeltu. Se ei lastani takaisin tuo, mutta saa minut voimaan huonosti kerta toisen jälkeen, kunnes se mahdollisesti ottaa liian suuren osan kokonaisuudesta. Jos haluat sääliä, sääli itseäsi , mutta määritä aika ja nouse sen jälkeen ylös suosta.

Muutamia vuosia ennen Matun kuolemaa kuoli eräs nuori. En kerro mitään joka yhdistää tätä tapausta siihen nuoreen. Törmäsin naiseen joka puhui asiasta kanssani. Se mitä en ymmärtänyt oli että hän alkoi syyllistää vanhempia, vaikka he olivat täysin syyttömiä onnettomuuteen, yhtä syyttömiä kun itse uhrikin oli.

Kuka äiti päästää lapsensa siihen aikaan ulos, oli yksi syytös.

Miten ihminen joka olevinaan on ystävä voi puhua näin äidistä jonka lapsi on kuollut? Onnettomuus on siitä vittumainen kaveri ettei se oikeasti ilmoita tulostaan. Onnettomuus on aina onnettomuus.

Niin oli meidänkin onnettomuus. Paljon oli huonoa tuuriakin mukana. Nopeus lähes nolla, miksei tullut henkilöauto vastaan, miksei tie kaartunut toiseen suuntaan oli liian paljon huonoa tuuria .Tai oliko se tarkoitus? En halua ajatella niinkään.

En voi muuta kun suositella tekemään hyvän muistitaulun itsellesi. tee se päähäsi, tai tee se konkreettisesti. Kirjoita vihkoon tai atluun kaikki hyvä mitä lapsesi teki, sanoi, koki. Tee lista hyvistä asioista, mitä tapahtui kuoleman jälkeen. Minulla voisi olla ystävät, se poliisi, , patologi, hän joka toi minulle lääkkeet, se joka havutti haudan niin kauniisti, poikani nauru joo ja tässä kohtaa listani onkin loputon.

Lue meiluummin sitä itke mieluummin kaipausta sen listan äärellä kun se että myrkytät mielsi kaikella paskalla. Sitä oli jo niin paljon ja suurin niistähän on lapsesi menetys. Mikään paska asia mitä joku sanoi, joku teki, ei vedä sille vertaa että kuitenkin menetit lapsesi.

Jaa hyvyyttäsi muille, tue, puhu, kerro, auta ja anna mieluummin toivoa kuin epätoivoa.

Joo että tällaista taas…mietittään sitä viimeistä hymyä jonka saimme 😀

Meillä on onneksi muistomme ja ne elää .