Aika hassua miten jotkut ihmiset vaan tulee elämääni. 1990 tutustuin asiakkaaseen joka oli yksinäinen mies. Kiltimpää miestä en ole tavannut, todella vaatimaton mies jolla kaikki oli aina hyvin. Miten hän liittyy Matun kuolemaan? Paljonkin.

Voisin kirjoittaa kirjan tästä mieshestä, ja osittain olenkin niin tehnyt kun aamulla saavuin väsyneenä kotiin , saamatta unta vuosia sitten.

Lyhyesti ollaan koettu todella paljon yhteistä ja olen auttanut häntä tasan tarkkaan yhtä paljon kuin hän minua. Mies jonka kaikki hylkäsi tavallaan. Mies joka istui äitinsä vieressä sairaalassa kunnes äiti kuoli.

Olin mukana muutossa joka tarkoitti että tulen asuntoon, missä ei vielä ole tavaran tavaraa pakattu. Olen vienyt hänet kaatopaikalle nukkumaan omaan autoonsa, koska auto oli rikki. Hän oli pari vuotta asunnoton, nukkui talvetkin autossaan. Kun sain sen tietää asiasta, järjestin asunnon. Kerran hän tuli naama turvoksissa , koska hampaat oli niin rikki että iski tulehdus. Sain kun sain hänet lopulta hammaslääkäriin. Paljon hauskaakin on ollut, ja paras oli kai se kun lopulta hänellä oli ne uudet hampaat suussa, ja kieltämättä petti pokeri. Mies jonka ainoa omaisuus oli auto. Olen soittanut sossuun ja vaatimalla vaatinut siivoojaa, ja muuta apua mitä hän tarvitsee , koska häneltä jouduttiin amputoimaan jalkakin. Kävin sairaalassa häntä katsomassa ja uskomatonta , siellä hän istuu pyörätuolissa ja vaan hymyillee onnellisena kaikesta huolimatta. Hän ei vaadi koskaan mitään keneltäkään ja tyytyy siihen miten asiat vaan menee. Hän ei tiedä oikeuksistaan, eikä taatusti ole montakaan lomaketta täyttänyt elämässään. Oma roolini on se suorasukainen muija joka ei päästä häntä helpolla, vaan vaatimalla vaadin vastauksia. Tosin vastauksiin pitää aina suhtautua hieman fiilispohjalla. Omat lapsenikin oppi hänet tuntemaan ja ovat olleet mukana viemässä jouluruokia hänelle. Melkeinpä aina kun tavataan järkytyn jostain asiasta.

Mutta miksi minä pidän yllä ystävyyttämme? Siksi että mies joka ei omista mitään, omistaa suuren sydämen. Mies joka aina oli valmis jeesimään minua kun piti tukusta saada jotain unohtunutta. Mies joka olemassaolollaan tavallaan suojeli minua pimeinä öinä. Mutta tärkein oli mies joka tuli kotiini, soitti ovikelloa vain ja ainoastaan tuodakseen minun lapsilleni joululahjat.

Moooi sano mies iloisena, kun olimme juuri muuttaneet tähän taloon missä nyt asun. Hän on ajanut pitkän matkan tuodakseen pojilleni liidokit ja minulle  seinäpuhelimen .Minä kaikista ihmisistä. Keitän kahvia ja tein pari isoa kinkkuleipää. Kunnes hän taas katoaa pimeään ja ajaa pois.

Sellaista minä en unohda ja hän tulee aina olemaan ystävä.

Mitä ihmisessä on etten vaan voi hylätä? Viime vuosien yhteydenotto on ollut aika heikkoa. Viimeksi hän soitti minulle sieltä sairaalasta. Moi sanoo hän, mitä sinulle kuuluu? -Ihan hyvää , mitä itsellesi?No hän on täällä sairaalassa. -Aijaa no ite just pääsin sieltä pois, vastaan minä. -Miksi sinä siellä olet, kysyn. – No amputoitiin jalka. TÄÄH?

Seuraa tarina mistä uskon puolet. Onneksi hänellä on nyt uusi asunto kuitenkin, jossa on iso hissikin. Käyn moikkaamassa häntä ja kysyn missä hän pesee pyykkinsä. -Lavuaarissa. _ No missä pulverit sitten on? – ÖÖÖ tota taisi juuri loppua. En usko, mutta en sano mitään. Pesutupakin on , mutta viereissä rapussa. Soitan kotimatkalla sossuun täysin järkyttyneenä kaikesta mitä kohtasin.

Ok, oli siellä sentään tukikahva suihkussa. Sänkyä en edes voinut tutkia. Muistan vaan että siitä on aikaa kun vein hänelle uuden peiton ja tyynyn. Lista oli pitkä ja mies saa apua. Diakonit järjestää vaatteita ja joku käy ostamassa uudet petivaatteet. Siivousapuakin saa, mutta ei pääse saunomaan, koska hänen asunnossa on sauna.

Perustelen että mies joka väittää että jääkaapissa on jouluruokaa ja kun tulen siitä huolimatta, käy selväksi ettei hän edes pääse kauppaan koska ulkorapulla ei ole liuskaa. Yhden jalan varassa on aika vaikeaa ripustaa pyykkejä saatikka kuskata niitä pyykkitupaan, koska sielläkään ei ole liuskaa.

Silti tiedän että tämä mies pärjää.  Tavalla tai toisella ja hän jos joku tyytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kun hän täytti 40 ostin uudet farkut ja paidan hänelle. Voi sitä iloa. Ostin dödöä, partavettä, saippuaa ja pidin palopuheen että pitää vaihtaa vaatteita kun on käynyt saunassa. Onnistui kaksi viikkoa. Kun hän täytti 60 hän soittaa ja pyytää synttäreille. Olen sokissa, mutta kipasen kaupan kautta ja ostan pikeepaidan. Olen ainoa vieras, ja onneksi saan kahvia kertakäyttökupista, liekö joku ollut siellä ennen minua ajattelen, miksi muuten kertakäyttökuppeja.

Elämä vie ja taas on pitkä tauko. Jostain kumman syystä hän tulee mieleeni ja minulla ei ollut ainoana työpäivänä edes eväitä, joten päätän soittaa hänelle pitkästä aikaa. Vaihdetaan kuulumiset ja sitten alan tenttaamaan. Ainoa asia joka varmistuu on se, että siivoojaa käy edelleen. Hän ei muista kuka hänen asioita hoitaa, kukaan ei kuulema soittele. Kysyn koska hän on viimeksi käynyt hammaslääkärissä. No ei sen jälkeen kun sai ne osaproteesit. Aika tarkkaan 20-24 vuotta sitten !!!!Hän vaan nauraa ja sanoo että hampaat on toiminut todella hyvin. Muistutan että pitää silti käydä koska muuten voi käydä niin kuin viimeksikin kävi, että iskee iso tulehdus taas. – Ei ne mitään hammaslääkäriä maksa koska ei hän saanut silmälasejakaan. _Kuinka paljon saat eläkettä? -Hiukan päälle viisisataa euroa. – Okkei..no tota sopiiko että soitan taas ? -Juuh. -No muistako sun sotunumeron ja osoitteen? -Juuh , ja hän alkaa luettelemaan.

Lopetan puhelun ja napsautan tietokoneen päälle, sosiaalitoimisto ja valitsen umpinähkään jonkun numeron koska ruokatauko on vaan puoli tuntia.

Selitän että nyt tarvitaan hammaslääkäriä koska viime kerrasta on jo kulunut aikaa. Tarvitaan myös silmälasit, koska jos mies jo ymmärtää että niitä tarvitsee, herää kysymys näkeekö ollenkaan edes lukea.

Minulle selitetään että kelalta pitää anoa. Sanoin että nyt ei auta lomakkeet vaan tarvitaan oikeasti apua ja joku joka oikeasti ajaa hänen etujaan mitkä hänelle kuuluu. Nainen oli onneksi erittäin ystävällinen ja huomenna tehdään kai jo kartoitus, missä mennään.

Tässä kohtaa voi kai sanoa että onneksi olen työtön. Huomenna on kai hyvä syy herätä aikaisin ja soittaa miehelle ensin ja varmistaa soittivatko jo tänään, ja koska tapaaminen on. Miten pienestä kaikki oli kiinni ja mitä mietin minä? Mietin miksi juuri tänään tuli mieleeni soittaa hänelle. Koska joka ainoa joulu mikä lähestyy, muistan aina ne liidokit ja sen seinäpuhelimen, mitkä osti mies jolla ei ollut mitään muuta kuin auto. Jokainen ihminen joka aidosta sydämestään on ajatellut minun lapsiani, tulee aina olemaan erityinen kolo minun sydämessäni. Mies joka nukkui autossaan sillanpielessä ja lumi oli peittänyt auton. Mies joka nauroi kanssani ja esitteli innoissan uusia hampaitaan. Hitsit miten paljon ihania muistoja jotka saa minua nauramaan ja miettimään miten tyytyväinen joku voi olla elämästään. Oikeasti kunnei oikein ole muuta kuin elämä. Nauraen odotimme koska uusi proteesi tulee. Niin paljon iloa. Uskomatonta.

Hän on tullut lenkkarit sidottuna kun pohja oli irronnut 😀 Jessus sitäkin näkyä. En voi kun nauraa, mutta hyvästä sydämestäni nauran.

Hän on pitkä mies ja olen vienyt mieheni vanhoja vaatteita joskus. On ollut pokassa pitelemistä kun hän on hilannut pöksyt niin ylös kun olla ja voi, ja tietenkin kiristämällä tiukasti vyötärölleen kiinni. Eräänlainen Viljo 😀

Kerran päätin uudistaa hiukan ikkunanäkymää töissä, sain tarrajämiä joltain ja leikkasin siitä erikokoisia palloja. Satoi vettä tai räntää, mutta yhdessä liimailimme niitä ikkunoihin , hän liimaili ylös mihin en itse niin hyvin ylettynyt . Jos autoni prakas, hän haki ja vei kotiin. Hän hoisi koiranikin kerran, ja ajelutti sitä pisin kaupunkia kunnes pääsin töistä. Tosin koirani söi autonpenkin sillä aikaa kun hän haki kahvia jostain. Hän ei juonnut koskaan viinaa , mutta kuskasi kyllä muita alkoon kun asui ensimmäisessä asunnossaan.

Hän istui äitinsä vieressä joka päivä kun hän sairasti.

Ihminen joka ei ihmettele miksen ole soittanut vuoteen, vaan jatkaa juttua kun oltaisiin puhuttu eilen. Joku kerta hänkin kuolee, ja mietin tuleeko kukaan hänen hautajaisiin. Hänellä on kyllä onneksi sisko, mutta ainakin joskus välit olivat aika olemattomat, siskon lapsista hän ainakin jutteli aikoinaan. Pitäisi kai oikeasti oikein mennä kunnolla kylään ja käydä hiukan asioita läpi.

Jotenkin tuntuu siltä että tämänkin päivän ajatuksella oli joku tarkoitus. Lähettikö Matu taas ajatuksen minulle? Ehkä, mutta hyvä niin, pitäähän miehen päästä edes kerran kahdessakymmenessä vuodessa hammaslääkäriin 🙂 Pitäkää peukkuja että ne silmälasitkin järjestyy 🙂