Tänään soitin äidilleni sairaalaan. Huomenna on sydänleikkaus edessä. Aika outoa kun ei haluaisi pelottaa tai näyttää miten huolestunut itse on. Uusi menetelmä joka sekin hieman askarruttaa. Juteltiin niitä näitä. Hiukan huono omatunto kunnen taaskaan ole käynyt aikoihin. Kertoi että oli antanut pojalleni avaimen ja jotain ohjeita lapulle , joka sinänsä on luottamuksen arvoinen asia ja lämmittää tietenkin että poika on mielessä. En nyt mitään alkanut tunteilemeaan. ääni on ihmeen rauhallinen ja mietin oliko jo nyt saanut jotain rauhoittavaa. Ei kai. Kai häntäkin pelottaa. Onneksi sain tietää ettei se ainakaan alal heti aamusta , joten ehdion vielä soittaa.

Tuli vaan jotain juttua tavaroista mitä pitäisi heittää pois autotallista. sanoin että lupaat vaan, että kun on tosi kyseessä et anna mitään heittää pois kuitenkaan.

Ehkä se saa sätkyt jos menisin sinne siivoamaan, pojan kanssa tietenkin. Voishan sitä kysyä , koska herään taatusti ennenleikkausta. ja jäi sellainen olo, että tässäkö meidän jutut jotka mahdollisesti voi jäädä viimeiseksi. Ihan kauheaa ajatella. Joo soitan, se on varmaa. Ihan niinkuin varmuuden vuoksi. Onhan se tietenkin eri asia maata leikkauspöydällä valmiina jos tulee jotain komplikaatioita. Onneksi olen kotona ainakin, kerrankin voin sanoa näin.

Tottakai ajattelen taas kuolemaa. Mahdoillista sellaista, ja mietin onko edes järkevää kirjoittaa , jos se niinkuin tuo kuoleman lähemmäksi. Tiedän että ajatuskin on kaukaa haettu, mutta pakko myöntää että olen niin vati että ajattelen näin. Tässä istun ja vielä minulla on äiti kuitenkin, entä huomenna klo jotain?

Vertaan Matun kuolemaa ja vaikka se tuli puskista ei ainakaan voinut hermoilla etukäteen vaan elin täysin normaalisti. Olen ollut töäysin oma itseni loppuun asti. Siis nythän puhun ihan kun äiti olisi jo kuollut . Suurin osa selviää kuitenkin ja siihen pn pakko uskoa. Ajatukset harhaillee kaikkiin toimenpiteihin mitä itse olen käynyt läpi. Miten aina voi joku mennä pieleen. Jollei multa ole valtimo katkaistu vahingossa, ei toimi kamerat, tai jotain muita laitteita. Itseasiassa uskomatonta miten minulle aina käy näin. No tässä kohtaa kai hyvä, koska eihän äiti ole minä. Äitihän on konkari tavallaan ja iana selvinnyt.

Näin se elämä vaan menee kun on se menneisyys mitä on, miettii kai aivan liikaa ja liian pessimistisesti, tai olenko realisti?

No eikä ollut sossu soittanut kaverille, jollei sitten soittanut sen jälkeen kun itse soitin. No sinnekkin soitan . Välillä mietin kaverin terveydentilaa. Kun juttelee niin usein luulen että puhelu on mennyt poikki kun vastaukset kestää niin kauan.

Joo nyt lopetan ja yritän miettiä jotain muuta.