Isänpäivä ja ajattelin päivittää sen. En muista yhtään isänpäivää, mitä ollaan tehty . Ehkä se johtuu siitä ettei olla tehty mitään numeroa siitä päivästä. Appiukon luona ollaan käyty koko perheen voimin, mutta muuta en muista.

Kysyin pojalle tuleeko käymään muutama päivä sitten ja niin hän lupasi. Arvostan häntä siitä että hän haluaa aina muistaa kaikkia kun on joku päivä. Isovanhempiaan ja meitä ainakin. Hyvä niin, koska Matun kuoleman jälkeen yhdessäolon merkitys ainakin korostui.

Isä laittoi ruokaa ja sen hän tekee aina huolella ja se vie sen ajan mitä se vaatii, hän ei kiirehdi. Poika ei tullut ja isä kysyy minulta eikö poika tulekkaan. Näin lievän pettymyksen hänessä, ja hän sanoikin jo että aloitetaan sitten syömään. Päätin soittaa ja poika olikin matkalla.

Söimme, ja sen jälkeen hän koitti tasapainolautaa ja minä kuvasin ja nauroin, isäkin koitti. Ripaus jotain mikä on jo vuosia sitten kadonnut tulvahti mieleeni. Eli pojat ja heidän nauru. Nyt isä taiteili koska ei ole yhteistä jollei tee jotain yhdessä. Ihmettelen joka kerta miten iso poika minulla on ja halusin mitata hänet. Niin hän seisoi saman seinän viereen kun monet kerrat aikaisemminkin. Hän totesi että vanhat merkinnät oli kadonnut , niin kuin olikin maalattuamme seinän. Tuli jotenkin niitä kynän merkintöjäkin ikävää., Nyt on uusi merkki, eikä tehnyt yhtään pahaa vettää viivaa seinään. Tosin seisoin itse keittiön jakkaralla yltääkseni .

Juteltiin hänen päätöksistään, josta olen todella ylpeä. Toivon edelleen että kaikki menee hyvin jatkossakin. Tässä asiassa ainakin huokaan. Puhui jopa mahdollisista jatkokoulutuksista. No ainakin yksi asia missä luotan täysin häneen.

Olin ostanut pojalle hiukan ruoktarvikkeita jotta hänkin voi osallistua ruokamenoihin. Isä antoi vielä lihaa matkaan.

Oikeastaan kun ostin niitä ruokia , tuli se sama fiilis kun Matu oli kuollut. Rahalla ei ollut mitään merkitystä. En nyt ajatellut kuolemaa , mutta jotain oli joka jälkeenpäin ajateltuna yhdisti kauppareissuni siihen aikaan kun millään ei ollut mitään väliä.

Halaan poikaa kun hän on lähdössä ja varoitan peuroista tuttuun tapaani. Ehkä se oli se pelleily isän kanssa joka sai tämän hieman haikean olon. Vanha äijä ja minun poikani..kun sen piti olla molemmat pojat yhdessä ja me oltaisiin istuttu sohvalla. Ihanaa siis niin ihanaa että poika kävi. Mutta kyllä tämä meidän uusi perhe kolmestaan vieläkin vaan ontuu.

Taatusti kirjoittaminen on voinut vaikuttaa, kun Matu on ollut lähes päivittäin mielessä kirjoittaessani. Silti on sellainen rauhallinen fiilis.

Tänään ajattelen kaikkia isejä jonka lapset ei tullutkaan kortteineen käymään. Hyvää isänpäivää , kyllä lapsemme siellä jossain , on mukana omalla tavallaan.