Olen yhä se sponttaani ”tyttö” tänäänkin joka tekee asioita , nopeilla päätöksillä ja joudun aika ajoin mitä kummallisempiin juttuihin mukaan.

Pitääkö jo alkaa pyörtämään omia sanojanikin tässä vielä kun ilo pursuaa korvista tänään. Miksi haluan jakaa tämänkin asian on siksi että haluan todistaa että oikeasti näinkin voi tuntea. Vaikka surussa ei voi aikaa määritellä miten ja kuka missäkin ajassa pääsee eteenpäin ja edistyy tavallaan tilaan joka jopa voi olla siedettävä, suht normaali tai niin kuin minulla juuri tänään, tuntea aitoa iloa joka saa hymyn leviämään korvasta korvaan.

Kun näin tapahtuu näen jälleen Matiaksen nostavan peukkua siellä jossain missä onkaan.

Ensinäkin oli duunia tällä viikolla ja mitä parasta, iloisimman työkaverini kanssa jonka kanssa töitä tehdessään nauramme melkeinpä aina. Olen aina ihmetellyt miksi joku kuvittelee että jos sattumalta viihtyy työssään, mutta tekee työnsä iloiten ja nauraen, että se mukamas tarkoittaisi samaa kun että työtä ei oteta vakavasti , tai etteikö iloiten voi tehdä työnsä hyvin.

No toisena päivänä hämmästyimme oikein kuinka hyvin kaikki oli hanskassa ja miten hyvin kaikki oli tehtyä, kunnes totesimme että mehän olimme eilenkin yhdessä töissä 😀 Oma kehu paras kehu, mutta minkä sille voi jos itse oikeasti on sitä mieltä. Ollaan ennenkin tehty paljon ylimääräistäkin ja yritetty jopa keksiä uusia tapoja saada sitä hiukan ektraa. On paljon mukavampaa tehdä työtä hyvin ja iloiten vielä mukavampaa, kun se että yrittäisi luumuilla ja valittaa kun kello menee liian hiljaa eteenpäin. Raskasta taidetta sekin luumuilla, joten siksi mieluummin näin.

No olihan mulla se hitsin avainkatoaminenkin jolloin koiratkin tappeli ja se päivä oli kyllä niin syvältä kun olla ja voi. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, sain jälleen kerran todisteita siitä että minulla onneksi on työkavereita kenelle voin soittaa ja pyytää apua. Pitääkin myös muistaa erästä nuorta tyttöä joka myös panosti etsimiseen.

Tänään aamu alkoi sillä että vaikka kuinka haluaisin ulkoilla yksin, ilma oli synkkä ja minua ei vaan innostanut mennä metsään koirien kanssa yksin. Ystävä soitti ja kertoi kohta ajavansa meidän ohi ja pyysin heti käymään luvaten keittää meille kahvit. Ystävät on harvinaista herkkua kun asuu näin landella kaukana kaikesta.

Jopa mieheni istahti sopivasti pöytään ja naurettiin vaikka mitä hassuja juttuja yhdessä, meillä kun on aika raakaa huumorintajua mitä kaikki ei todellakaan aina ymmärrä. Vierailu kesti onneksi kauan mikä on harvinaista herkkua kun kyse on yrittäjä nainen jolla on aina kiire. Kun on suurinpiirtein samanikäiset lapsetkin , niin juttuahan riitti.

Koska olen taikauskoinen, uskon henkiin tai miksi tätä minun elämänuskoa voikan kutsua siihen liityy usein pelkojakin ja niin kuin sanottu pelaan usein varman päälle mieluummin kun että otan niissä asioissa riskejä. Ja taas se että kaikki on tultava aidosta sydämestä, muuten se ei kelpaa itselleni.

Koska teen tuuraushommia niin paljon kuin niitä saan, ja onneksi koko alakuvuosi on ollut hyvä, ja nyt kun työt on vähentynyt dramaattisen paljon en kieltäydy juurikaan koskaan töistä. Sille kenelle olen töitä luvannut , sen pidän vaikka onkin usein harmittanut , kun olisi  tullut töitä lempipaikastani. Eli huomenna duuniin YESS!

Oli sitten isänpäivä tai ei, tuplapalkka kyllä korvaa kaiken. Kaveri lähti ja mies nyt touhuaa aina jotain, en voi ymmärtää miten voikaan olla niin paljon tekemistä. Sopii tosin minulle koska en ole läheisriippuvainen ja tarvitsen itsekkin omaa aikaa. No joskus kyllä kiukuttelen, et hei haloo, minäkin olen olemassa.

Sitten yksi kaksi hän piipahtaa  sisälle ja sanoo jotain uskomatonta. Poikani halusi suorittaa yhden osion koulutuksessaan ja joutui irtisanoutumaan. Olin aika pettynyt ja hieman vihainenkin koko jupakasta kunnei hän saanut siitä yhtä lappua joka olisi taannut hänelle mukiinmenevän korvauksen koulutuksen ajaksi. Mutta poika sanoutui irti ja pysyi lojaalina työn antajalleen. No omapa on elämänsä ja kauhistelen kunnen itse pysty kauheasti avustamaan. Otin asian niin, että elämä opettaa ja oppiipahan taas miettimään mihin 220,- kuukaudessa riittää. Taas loukkaannuin kun hän myös kerran halusi auttaa isoäitiään joka johti siihen että oli valittava keikka tai isoäiti. Hän valitsi isoäitinsä tietämättään mitä tulisi menettämään. Voi kiesus että minua otti päähän. Kalliiksi tuli sekin reissu ajattelin.

No elämä on. Hänellä kuitenkin on se oma juttu ja siihen hän luotti, hyppäsi täysin tyhjän päälle ja se ei ole minusta mikään pikkujuttu.

Pakko oli luottaa että elämä tavallaan tai toisella järjestyy.

Ja sitten se paras…je je jeeeeee. Mies astuu sisälle ja sanoo, no olipa hyvä että poika sai sen työharjoittelupaikan mitä havitteli. !!!!

MITÄÄÄÄÄ ?????? Siis voitko toistaa. Niin se sai sen sitten, juuri sen paikan mistä haaveilikin. -Siis kuinka kauan se kestää (ajattelin vaan rahatilannetta). -Kaksi viikkoa ja sitten pääsee oppisopimuksella jatkamaan.

OUU MAAAI GAAAD !!!!

Tyyppi tulee sisälle ja kertoo minulle tällaisen uutisen ihan kun olisin tiennyt asiasta.

Ei jessus sentään. Kaiken lisäksi hän saa vielä siitä rahaakin !!!!!!

Sydämeni pomppas ja kyselin , oletko nyt ihan varmasti käsittänyt oikein. Enkä tiennyt uskallanko edes iloita tästä asiasta, jos tässä kuitenkin on tullut joku väärinymmärrys.

Mutta sitten ilo otti vallan , enkä tiedä  koska olisin niin leveästi hymyillyt tätä ennen. Pojan unelmien täyttymys. Huh huh…pakko kai tässä vaan nyt on uskoa ettei tuo ukko nyt ole omiaan sepittänyt .

Ilmoitin asiasta heti kahdelle ihmiselle. Josta toinen laittoi isot hymynaamat meseen. Mutta lopulta soitti ja kyllä sen vaan luissaan tuntee kun joku iloitsee täydestä sydämestään meidän puolesta.

Olimme saman henkilön kanssa puhuneet muutenkin päivällä, ja sanoin että hän jos joku on aina ollut minun suuri tuki olemalla rehellinen kaikissa asioissa. Ja oli sitten kyse ilosta tai surusta ja varsinkin jälkimäisestä, niin vaikkei hän itse ole kokenut mitään vastaavaa, hän ainakin osaa aina olla tukena ja ymmärtää miltä minusta on tuntunut.

Kerroin myös miten paras kiitos mitä olen saanut on pieni kirjoitus joka koski minua. Sanoin ystävälleni että tämä on se asia joka on parasta kiitosta minulle. Samalla koen hyvin vahvana että Matias on tässä jutussa mukana. Vaikka tossa aikaisemmin kerroin miten kehuimme itseämme työkaverini kanssa, tämä asia on taas pelottava. Ei saa antaa kusen nousta päähän niinkuin. Olen myös toiminut eräässä asiassa niin hyvin kun vaan olen voinut , en voi siitä kertoa sen enempää. Mutta koin että tämä pojan juttu, tavallaan oli kiitos siitä kaikesta.

Ilon huumassa kuitenkin ajattelin, että niin kauan kun sydämeni on aito, minusta tuntuu ihan ensimmäisen kerran, että joko meidän suuret murheet kaikkine kolareineen ja muiden vastoinkäymiset vihdoin olisi ohi. Voisko oikeasti olla niin että nyt alkaisi uusi jakso?

Tekisi mieli sanoa ettei ehkä kannata nuolaista ennekuin tipahtaa. Mutta näin todellakin toivon. Olen niin aidosti kun olla ja voi, super onnellinen…

Tänään oli monta ihmistä mielessäni ja tämä oli kyllä niin parasta kun olla ja voi. Oikeasti, onnea voi tuntea vielä vaikka olisi kuinka synkkää juuri nyt. Haluaisin niin aina löytää ne oikeat sanat jotka lohduttaa ja antaa toivoa teille jonka menetyksistä on vaan henkäys.

Olen aina valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään, toivon todellakin että tänään teidänkin rakkaat lähettää teille juuri ne oikeat ajatukset mitkä kannattelee teitä tästäkin eteenpäin.

Niin kuin Matiaksen hautakivessä lukee. Uskoit, toivoit , rakastit.

Samaa toivon teille tänään ja ikuisesti koko sydämestäni.

Yhdessä käsi kädessä suurta rakkautta tuntien .

Iso iso kiitos kuka vaan tämän päiväni järjesti. Kiitollinen äiti.