Sinä.
Alkoi niin onnellinen aika elämässäni etten uskonut tämän olevan edes totta. Miten minä olen voinnut saada niin ihanan lapsen ? Niin täydellisen hymyilevän pojan joka tuntui olevan hyvällä päällä aamusta iltaan?
Isä ja minä rakastimme sinua niin paljon ettei se tuntunut edes normaalilta enää. Meille oli syntynyt ihme.
Syötimme , kylvetimme ja puettiin hassuihin vaatteihin . Muistan vaan naurua ja suurta iloa sinusta.
Mutta muistan myöskin pelon sinun menettämisestä. Jostain syystä sain päähäni että taatusti hukut. Joten istutin sinut lavuaariin ja kaadoin vettä päällesi jotta et unohda pidättää hengitystäsi. Vein sinut uimakouluun jotta taatusti opit kunnolla uimaan.
Mietin sitäkin jos minulle jotain sattuu, niin isän on osattava hoitaa sinua.
Joten päädyttiin siihen että isä hoitaa sinua mahdollisimman paljon kun menin töihin.
Minusta oli etuoikeus että me hoidettiin sinua niin paljon kuin mahdollista.
Nyt voin ainakin kuolla rauhassa ajattelin. Isä osaa sen mitä lapsi tarvitsee, mitä sen niin väliä jollei vaatteet aina ole sävy sävyyn. Ruoka, puhtaus, lääkitys, hoito..
Olit kiltti lapsi , olit maailman söpöin pieni pellavapäinen poika sinisillä silmillä.
Sinusta kasvoi humoristinen pieni pojanviikari josta ei voinnut olla pitämättä.
Yritin opettaa kaiken maailman asiat mitä pidin tärkeänä ihan varmuuden vuoksi.
Puhuin ja puhuin enimmäkseen tunteista. Kyselin ja pyysin sinua pohtimaan asioita.
Itse elit kai ihan tavallisen lapsen lapsuutta kaikilla niillä asioilla jotka kai suurin osa lapsista kokee.
Mietin pitkään haluanko toisen lapsen. Mietin onnistuuko se edes , ethän sinäkään sormia napsauttamalla saannut alkuusi.
Mutta niin syntyi pikkuveljesi kun olit hieman yli kolmen vuoden vanha.
Veli
Olin valmistanut sinua siihen että saat pikkuveljen. Pelkäsin että olisit mustasukkainen.
Kerroin että tämä veli on vaan sinun veli, ei isän eikä äidin vaan ainoastaan sinun veljesi. Kaikki pelko oli turhaa, rakastit veljeäsi heti ensi silmäyksellä.
Et lyönnyt vauvaa, et kiusannut, vaan silitit hänen silkkipäätä imien samalla omaa alahuultasi. Rakastit kaikkea pehmeää. Jollet pyöritellyt äidin hiuksia , silitit veljesi tukkaa . Olit todella ylepä veljestäsi ja huusit puiston muille lapsille , että tulkaa katsomaan mun äiti toi mun veljen tänne, hän on ihana. Uskomatonta, mutta uskomaton sinä olitkin.
Olimme kerran lähdössä ulos vaunujen kanssa ensimmäistä kertaa , samalla vein roskat. Pyysin sinua seisomaan paikallaan kun kipasen roskapussin roskikseen.
Juuri kun käännyn takasin näen auton tulevan hurjaa vauhtia pihaa kohden hiljentämättä, tajuan etten ehdi suojelemaan sinua, lysähdän kyykkyyn ja huudan jotain niin eläimmellisen suurta tuskaa. Ehdin miettimään etten ole valmis luopumaan sinusta vaikka olenkin juuri saannut vauvan jotta rakastan. Auto ohittaa sinut, sinä seisot juuri siinä mihin pyysinkin, etkä liikkunut yhtään, ja auto pysähtyy keskelle mäkeä meidän talonyhtiön pihalle. Nuori mies nousee ulos ja huutaa minulle että olen hullu ja mitä minä täällä kiljun.
Voi pyhä jysäsys minkä virheen teki. Huusin kurkku suorana ja lähestyin häntä varmoin askelin. – Kuka idiootti ajaa kun mielipuoli pihalle missä voi olla lapsia ja tule tänne vaan niin tiedät kenen kanssa olet tekemisissä. Olet fileroitu alta ajan mikäli se on minusta kiinni. Enää en edes muista mitä kaikkea mahdoinkaan huutaa ja millä uhata, mutta sen verran uhkaavan näköinen taisin olla, että mies päätti hypätä autoonsa ja ajaa pois.
Olin aivan tolaltani tästä tapahtuneesta monta päivää, ja kerroin sen jopa neuvolan tädille joka tuli vauvaa katsomaan. Tosin hän kuittasi asian sillä että minulla varmana hyrrää hormoonit kovilla synnytyksen jälkeen. Minä taas vakuutuin että mikäli on minun lapseni hengestä kyse , minä vaikka tapan. Löysin todella leijonaemon puolen itsestäni.

Päätin että on muutettava turvallisempaan paikkaan ja niin myös muutimme.
Elimme normaalin perheen arkea, tosin työni oli yötyötä mutta kaikki järjestyi aina jotenkin.
Olit todella sosiaallinen tapaus ja kutsuimekin sinua kyläluudaksi. Sinulla oli paljon ystäviä ja harrastit jääkiekkoa muiden lasten kanssa. Vuodet vieri ja ehkä elimme jo suhteellisen normaalia elämää.
Ilmeni että olet hyvin allerginen ja se tuotti paljon lääkäreissä käyntejä. Pääsitkin loppujen lopuksi tutkimuslapseksi ja lopulta siedätyshoitoon.
Itse päätin tavallaan hypätä tyhjyyteen ja lopettaa yötyöni jotta saisin olla enemmän poikien kanssa.
Peruskoulun loputtua päätit jatkaa opintoja.
Kävit ammattikoulua ja olit rakastunut ensimmäisen kerran kunnolla.
Tarkoitus oli nyt muuttaa pois kotoa lopullisesti ja aloittaa ihan oma elämä.
Keskustelimme paljon tästäkin asiasta, koska ilmoitus että hän muuttaa toiselle paikkakunnalle oli kova isku minulle. Sulattelin asiaa hetken ja lopulta iloitsin hänen puolestaan ja suunnittelinkin jo mitä tyhjällä huoneella teen. Tilaa ainakin riittäisi.

Poika elää elämänsä onnellisinta aikaa. Kello tikittää jo, enkä minä tiedä sitä. Tik, tak, tik tak.
Hän kihlaa tytön ja pyytää minun apuani ja olen onnellinen ja tavallaan hämmästynytkin miten avoin poika minulla on. Autan ilomielin. Vitsailenkin että minä maksan kihlajuhlat niin maksakoot joku muu häät.
Luojalle kiitos että meni kihloihin. Kamerani on rikki enkä ole saannut aikaiseksi ostaa uutta. Ostin kertakäyttökameran jolla ei todellakaan tullut kuvia.
Mutta poika lähtee kihlamatkalle, ja siellä otetaan kuvia . Onnellsia kuvia ja jopa kuvia jotka liikuttaa. Kuva peilistä joka on sydämen mallinen. Kuvia värikkäistä drinkeistä. Poika joka pitää sormuksensa esillä kuvissa. Näin minä sain kun sainkin tuoreita kuvia lapsestani jotta rakastin enemmän kun mitään muuta. Muistokuvia.
Minä joka rakastin kuvia en silti ostanut uutta kameraa, kun vanha meni rikki. Tiedän enemmän kuin hyvin että muistot on ja pysyy sydämessäni, mutta ainahan on mahdollisuus että iskee dementtia tai jotain, ehkä kuvat kuitenkin voisi tuoda jotain lohtua, jotain muistoja.
Aikaa on vielä, hyvin vähän. Tik, tak, tik , tak.
Olemme mökillä hyvän ystäväpariskunnan kanssa. Ilma on mitä kaunein ja olen ostanut uimapatjat. Mennään ystäväni kanssa kellumaan patjoilla ja jutellaan niitä näitä. Patjamme ajautuu erilleen ja pyydän hänen ottamaan minua kädestä kiinni.
Siinä maataan ja nautitaan, jutelleen niitä näitä. Muistan edelleen miten tuijotan puunlatvoja ja jostain syystä sanon – Miten minusta tuntuu että kohta tapahtuu jotain todella pahaa.
Ennen kun edes sanat ulos suustani tiesin etten halua sanoa näin, miksi ihmeessä se lause tuli ulos suustani? Oli tapahtunut jotain mitä en enää muista tarkkaan. Mieheni pelasti miehen hukkumasta ja jotain muuta. Miksi sanoin noin ? Kuka oikeastaan puhui ja miksi ihmeessä tuollaisesta lauseesta, tuli niin epämukava jopa pelottava olo. En silti ajatellut ketään erityistä. Outoa, enemmän kun outoa.

Tuli juhannus se viimeinen juhannus. Poika oli juuri mennyt kihloihin ja me valmistaudumme juhannuksen viettoon mökille ystävien kanssa. Saan tiedon että poika tulee mökille. Yllätyin että poika haluaa viettää juhannuksen oman perheensä kanssa .
Viimeinen juhannus
On ristiriitaista iloita ja surra samaa asiaa. Olen onnekas kun sain viettää viimeisen juhannuksen poikani kanssa. Toisaalta ehkä niin oli tarkoitus, olinhan pojan äiti. Onneksi hän ei viettänyt sitä missään muualla. Seurassamme oleva pariskunta oli osaa elämäämme kun pojat olivat pieniä ja jotenkin tuntuikin oikealta, että juuri he olivat viettämässä vimeistä juhannusta kanssamme.
Istun kuistilla korkealla kalliolla ja näen veneen tulevan kohti rantaa. Yleensä juoksen vieraita vastaan, mutta en tällä kertaa. Isä on hakenut pojan ja tytön mökille.
Vene kiinnitetään ,näen heidät tulevan laiturilta kallioille, siitä hiekkarannalle josta taas alkaa kallioiden nousu. Tyttö kaatuu ja kuulen Matiaksen huutavan hänen nimeään monta kertaa hätääntyneenä. Juoksen kalliot alas nähdääkseni miten tytön jalat polkee krampaten. Käännän hänet nähdäkseni suun jonka suunpielet on mustat, huulet täynnä hiekkaa. En saa suuta auki ja huudan Matiakselle että on hiljaa ja soittaa hätäkeskukseen. Miehelleni huudan soittamaan tytön isälle kysyäkseen onko tytöllä epilepsia.
Ystävämme käskee laittamaan tyttö kylkiasentoon ja siirämme hänet paahtavasta auringosta varjoon samalla.
Kaikki tapahtuu nopeasti, ymmärrän ettei tyttö hengitä ja minun huostassani ei jumankekka kuole kukaan, ei hitto vie vaan kuole.
En ehtinyt edes miettiä mitä pitää tehdä, mutta jotain oli keksittävä koska ymmärrän ettei mikään apu ehdi perille ajoissa tekemättä mitään. Vaistot vaan tekee sen mitä tein. Alan pumppaamaan tyttöä toinen käsi selän takana ja toinen rintaa vasten ja kovin. Pumppaan ja pumppaan mutta tyttö on kuin räsynukke käsissäni , ei edes kramppaa enää.
Poika saa yhteyden hätäkeskukseen jotka kysyy kaikenlaista, mutta ymmärrän etten voi lopettaa, koska tyttö on kuollut käsiini. Yks kaks tunnen miten ilma puhaltaa kyynerpäätäni vasten, mutta en uskalla siltikään lopettaa. Pumppaan ja pumppaan kunnes ymmärrän että tyttö hengittää itse. Ei hän purista minua käsistä eikä mitään muutakaan , mutta tiedän ettei ole kuollut, eikä myöskään tule kuolemaan. Poika seisoo pelästyneen oloisena ja jotenkin minusta tuntui hyvin voimakkaasti että hän on rukoillut mielessään.
Säästä tytön elämä, ota vaikka minun , hän ei saa kuolla.
Meripelastus tulee vihdoin, juoksen itse saaren päähän koska minulla on valkoinen uimapuku joka erottuu kauas. Tyttö on jo vironnut ja istuu puolittain hiekassa muiden tukien häntä. Hän on jo puhunut rivoja ja ollut vihainen. Hän on sekava.
Mietin peloissani ymmärtääkö pelastajat miten vakavaa tilanne oli?
Poika lähti tytön kanssa ja ajattelinkin että juhannus oli sitten tässä.
Mutta ei, ihme kyllä he palaavat saareen ja isä hakee heidät vielä kerran.
Alkaa viimeinen juhannus kaikesta huolimatta.
Jostain syystä olin päättänyt ostaa kakun kun kuulin että poika tulee. Ajattelin että voidaan juhlia ystäviemme kanssa hiukan kihlajaisia.
Poika oli niin hieno ja olin todella ylpeä hänestä. Pariskuntahan ei ollut nähnyt Matiasta vuosiin. Siistit vaateet , hyvin leikatut hiukset , hyvä käytös. Kaikki oli liian hyvää ja liian täydellistä ollakseen totta. Minun kaunis poikani. Ystävälläni on kamera ja jotain kuvia otan itsekkin, millä sitä en enää muista.
Poika hoitaa tytön varvasta joka oli yksi naarmuista joka tuli kun kohtaus iski . Onneksi tyttö ei ehtinyt nousta kallioille. Yksi askel ensimmäiseen kivirappuun ja siinä se iski.
Keitämme kahvit, juodaan maljat ja syömme vadelmakakkua.
Rauhallinen ihana juhannus. He käyvät uimassa ja pyydän isää ottamaan kuvia heistä puhelimellaan. He leikkii koiramme kanssa joka seisoo surffilaudalla. Muistan miettineeni että olen maailman onnellisin äiti.
Muistan pojan joka istuu polvet suussa hiekkarannalla. Seuraava ihana päivä ja lopulta venematka takaisin. Poikani pitää kättään ystävämme pojan pään päällä ettei lippalakki lennä vauhdissa mereen.
Tässä se sitten oli, viimeinen kesä, viimeinen juhannus viimeiset kesämuistot.
Sitä en vaan tiennyt silloin. Kello tikittää tik, tak, tik, tak ei yhtään sen nopemmain kuin eilen, eikä yhtään nopeammin kuin tänään..sama tahti tik tak.
Tämän kesän jälkeen en enää muista mitä tapahtui ja koska. Se ahdistaa koska haluaisin muistaa jokaikisen päivän , joka sekunnin ja kaikki sanat mitä sanottiin.
Mutta se on mahdotonta.
Kaikella on tarkoitus. Pyh. Lipsahtaahan se itseltänikin, mutta enemmän pidän sitä fraasina ihmiseltä joka ei tiedä mitä sanoa ja yrittää lohduttaa. Aina ei vaan ole sanoja, aina ei vaan psyty lohduttamaan.
Silti kaikella on tarkoitus sopii joihinkin tilanteihin.
En enää muista missä välissä tämä epsisoodi tapahtui, luultavasti juhannuksen jälkeen kuitenkin.
Olen juuri tullut kotiin ja kannan kaksi kauppakassia. Isä seisoo hellan äärellä ja tekee ruokaa. Poika on kotona käymässä. Voi miten iloinen olen, täydellinen yllätys.
Halaan poikaa kovin . Halaus vaan jatkuu ja jatkuu, jostain olen kyllä lukenut miten kauan halaus kestää keskimäärin, mutta tämä halaus vaan jatkui eikä poika päästänyt minusta irti. Lopulta alan taputtamaan häntä selkään että hyvä on , hyvä on.
Hän irroottaa minusta hieman , mutta ujuttaa kätensä olkani yli. Siinä me seistään kauan kiinni toisissamme ja katselemme isää. Yksi elämäni onnellisemmista hetkistä.
Halattiinhan me usein, mutta tämä oli erikoishalaus, ei se muuten olisi jäännyt mieleeni.
Jälkikäteen koin että tämä halauksen merkitys oli suurempi kun tavallinen halaus. Sen oli tarkoitus olla jäähyvästi joka jäisi mieleeni, ilman kyyneliä. Jälkeenpäin olen toki itkenyt senkin edestä. Asioilla kun on usein kaksi puolta.
Mietin näenkö asioita etukäteen. Mietin miten niihin voi uskoa itsekkään? Miksi sanoin että uskon jotain todella pahaa tapahtuvan kohta, kun kelluttiin uimapatjoilla meressä ystäväni kanssa ?
Voiko ihminen edes elää jos epäilee kaikkea joka poikkeaa normaalista? Ei voi.
Onko nämä tapahtumat sitten kuitenkin tieto tai jonkinlainen lohtu että Matiaksen oli tarkoitus kuolla ja se joku tiesi sen? Senkö takia sain viettää juhannuksen lapsen kanssa, vaikka olettaisi viettävän sen muiden nuorten kanssa. Senkö takia minua halattiin?
Mitä Matias oikeasti ajatteli kun tyttö sai kohtauksen ? Tekiköhän tietämättään diilin mitä ei ajatellut järkevästi ? Tyttö jäi eloon ja osat vaihdettiin hänen toivomuksesta. Meinaan se tyttö ei todellakaan hengittänyt.
Olisinko toivonut että tyttö olisi kuollut? En. Kenenkään lapsi ei kuulu kuolla ennen vanhempiaan, ei kenenkään.
Silti tapahtui paljon asioita . Liian paljon asioita jotka tavallaan sai merkityksen.
Se halaus , niin juuri SE halaus, oli hyvästijättö, koska joku tiesi että minä tarvitsen jotain joka lohduttaa ja jotain jonka tulisin muistamaan.
Tai sitten ihminen keksii itselleen asioita jotka pitää pinnalla kun meinaa vajota.
Mutta en luovu ajatuksesta että se oli erikoishalaus.