Kyllä kuolema ihmisen muuttaa aina jollakin tapaa. Koen silti olevani onnekas kun minä ihmisenä en kuitenkaan ole muuttunut kokonaan. se mihin uskoin , uskon siihen edelleen. Mielessäni näen todellakin sen kiven ja se on puoliksi vedessä , ja jos joskus sen ihan livenä näen, menen seisomaan sen päälle, sen vannon.

Se kivi edustaa sitä mitä arvostan, mihin uskon , mutta myöskin sen että olen kaiken kokemani jälkeen edelleen samaa mieltä. Se kertoo minulle lohdutukseksi ettei Matun kuolema ainakaan ollut hinta että minun piti muuttaa oikeastaan mitään, vaan sen takia että olen uskonut vääriin asioihin.

Mutta kivi on myös puoliksi vedessä. Se taas kertoo sen, että jotain myös muuttui, ja se taas on jotain syvällisempää. Se mikä aikanaan oli veden alla, se mistä en tiennyt silloin kun kaikki oli hyvin. Kaikki mikä tuli olemaan  täysin uutta ja suurta mysteeriä. Se kertoo että on kaksi elämää. Kivi on se peruskivi minkä päällä seisoin ja seison edelleen ja se on rehellisyys itseäni kohtaan.

Kun lukee tai katsoo ohjelmia jossa ihminen katuu jotain , tai miten joku vasta ymmärtää mikä onni on. Selvii usein että onni on aina rakkaus. Rakkaus läheisiään kohtaan. Juuri eilen minun piti olla välikätenä ja todistaa mustasukkaiselle miehelle ettei ole syytä huoleen. Sanoin vaan ettei syytä ole, joka olikin totta. Sanoin että älä vaan tee itsestäsi pelleä järjestämällä mitään kohtausta, koska sehän kertoo vaan siitä ettet luota itseesi.

Miten monta turhaa riitaa olenkaan riidellyt. Miten monta kertaa olenkaan hakenut onnea miettimättä mitä se oikeastaan on. Se ainakin muuttui. Onnekseni olen ollut perheestäni onnellinen, se on minulle asia mistä todellakin olen onnellinen jälkeenpäin ajateltuna. Onneksi kerroin rakkaudestani, onneksi olen puhunut jo silloin aikanaan ,miltä minusta on tuntunut ja mikä tuntui tärkeältä.

Mutta kuka onkaan täydellinen? Kuka edes voi sanoa mikä onni on kenellekin. Tosin uskon että loppupelissä kun aikaa ei enää ole, kun tietää kuoleman lähestyvän, kun istuu vanhana muistelemassa, ei sitä ainakaan mieti kallista maljakkoa minkä sai ostettua. Itse kuvittelen vaan muistelevani vanhana mummona yhteisiä hetkiä perheeni kanssa. Toivon voivani tavata vanhoja ystäviä ja muistella kahvikupin äärellä nuoruuttamme ja asioita mitä tehtiin yhdessä.

Olenkai kertonut siitä vanhasta naisesta , jonka poika ja mies oli kuollut. Jollei hän olisi ollut niin sairas kun oli, olisin halunut kysellä enemmän. Mitä hän oikeasti tunsi eläneensä elämänsä. Miten suuren osan pojan kuolema vei mennessään. Tunsiko hän vieläkin surua ja paljon muutakin. Mutta en minä halunut puhua siitä hänen kanssaan, koska toivoin meillä olevan vaan suht kivaa sen ajan mitä siellä olin.

Onneni ei ole pelkästään perheeni vaan onni on myös ollut kohdata näitä ihania ihmisiä missä milloinkin. Voi miten kauniita muistoja olen kerännyt. Näen tämän vanhan naisen istumassa keittiönpöydän äärellä. Olen laittanut Myrnakupit pöytään hänen toivomuksestaan. Edessämme on pieni tassi, täynnä punaisia viinimarjoja mitä pyysin häntä poimimaan, en marjojen takia, vaan sen takia että hän saisi hetken raitista ilmaa. Hän on sokeroinut marjat ja poimii yhden marjan, toisen jälkeen suuhunsa. Hitaasti, ja välillä kahvia hörpäten.

Muistan hetkiä kun tytärkin istuu kanssamme, miten tyttären silmistä loistaa kiitollisuus ja ennen kaikkea rakkautta omaa äitiään kohtaan.

Miten onnekas minä olen että täysin sattumalta päädyin tähän perheeseen joka jättäisi minulle niin paljon muuta kuin palkan  muistoksi. Miten paljon ne hetket on auttanut , miten ne tuo ilon ja muistutuksen siitä mikä oikeasti on elämää. Miten nyt voin kirjoittaa ja muistella kaikkea, ja kaikki tuntuu hyvältä. Koen etten voinut tehdä enempää naisen hyväksi, ja silti en tehnyt oikeastaan mitään ihmeellistä. On hyvä omatunto ja se on jo paljon. Toivon että toin apua ja helpostusta ja jotain hiukan ekstraa hänen elämäänsä. Tunne on minulle itselleni suurin kiitos ja elämäni tarkoitus. Kun antamalla jotain aitoa saa paljon enemmän itse. Tätä itse arvostan ja kiitän kaikista mahdollisuuksistani mitä elämän aikana on tullut eteeni.

Kun törmään uusiin ihmisiin, mietin ehkä vielä enemmän kun aikaisemmin mikä heidän osa tulee olemaan elämääni. En aina, mutta onneksi usein. Hyvät asiat on kun raput jotka vie eteenpäin, kohti jotain uutta.

On aikamoinen työ muistaa kaikki asiat ja usein onkin helpompaa vaan elää miettimättä liikaa. Eilen syvä ajattelu oli kyllä kaukana. Mutta jälkeenpäin on aina hyvä todeta että tavallisella elämälläkin on kai tarkoitus, kun saa oikeasti vaan elää hetkessä ja antaa asioiden tulla niin kuin tulee, kaikkine tunteineen. Onhan sekin itselleen todellinen irtiotto kun keskittyy johonkin vaikkakin kiukuspäissään , etsien avaimia , ja takaan etten ajatellut kuolemaa tai suruani silloin.

Usein sanon itselleni että pysähdy, lopeta heti miettiminen, anna asioiden olla. Luota siihen että asiat järjestyy. En ilmeisesti ole ihan tätäkään sisäistänyt , koska en aina jaksa luottaa siihen. Miten elämäni voi parantua jollen tee mitään minkään asian eteen?

Toisaalta elämä menee aina tavallaan omalla painollaan eteenpäin , mutta silti, eikai sitä nyt ihan voi vaan olla ja odottaa ihmeitä tapahtuvan.

No tänään on ainakin hyvä testi edessä. Löytyykö avaimeni 😀 En nyt voi väittää että olen ihan tyyneen rauhallinen vieläkään, koska odotan soittoa vieläkin. No ainakin olennyt luovuttanut ja annan asian olla ja nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Olen järkeillyt asiaa, olen luovuttanut ja silti siellä jossain, minulla on sellainen olo että se löytyy, vaikka olen tehnyt kaikkeni ja vaivannut muitakin ihmisiä.

En tiedä onko suhtaumiseni asioihin muuttunut kaikkien asioiden suhteen. En kyllä oikein usko että avain episoodilla on mitään tekemistä poikani kuoleman kanssa.

Hyvä asia on kai sekin kun tulee vastoinkäymisiä vastaan, että loppujen lopuksi päätös on aina minun. Uskon että kykenen helpommin suhteuttamaan ongelmat, koska minhän olen jo menettänyt niin paljon ettei mikään vedä siihen vertaa kuitenkaan. On helpompaa myös vaan jatkaa matkaa ja jättää ongelmia taakseen.

Joskus hieman kyllä ärsyttää oma itsenikin, mutta pyrin kuitenkin ajattelemaan, että tällaisena minä synnyin, näillä ajatuksillani ja tällä luonteellani, ja joku syy miksi näin on, pitää vaan olla. Jotenkin min un on vaan löydettävä se juttu mihin minut on luotu, tekemään sitä jotain . Mikä se juttu on, onkin eri asia, koska se ei ole vieläkään selvinnyt. Matiaksen kuolema ,sitä en hyväksy syyksi, mutta jos väistämätön totuus on jo tapahtunut, muokkaahan se minua ihmisenä. Silti toivon koko sydämestäni jos elämää on kuoleman jälkeen ja joudun johonkin puhutteluun, ettei silloinkaan sanottaisi että poikasi piti kuolla sen takia, että toimit näin ja näin jonkun asian hyväksi. Kai mielipiteensä saa sanoa sielläkin ;)?

Ihaninta mitä kuulen teeveestä tai luen haastatteluita, on se kun joku sanoo että elää unelmiensa elämää. Tai kun joku tekee jotain täydestä sydämestään koska se tuntuu elämäntehtävältä. Mutta siihen en usko että kukaan välttyy huonoilta päiviltä vaikka eläisi kuinka, aina tulee esteitä tai ongelmia mitä pitää ratkaista.

Muuta ratkaisua en keksi kun että on vaan löydettävä se kaikki itsestään. Oli mitä oli , on saatava rauha itselleen.

Kaikki asiat ei löydy oppaista, joskus pitää vaan soveltaa , yrittää, kysyä, pyytää apua tai yksinkertaisesti unohtaa ja tyytyä asiaan ja hyväksyä se asia jotta sen kanssa pystyy elämään.

Mitä uutta ja mikä vie minua eteenpäin juuri nyt? Juuri nyt minua vie eteenpäin ajatus joka sekin oli sattuma ja täysin minusta riippumaton tapahtuma. Eräs ihminen otti minuun yhteyttä, epäilin suuresti mikä juttu tämä nyt sitten oli. Hän ei kysynyt mitään ihmeempää, ei selittänyt mitään. Kerron tämänkin koska jos tämä on sitä mikä minussa herätti mahdollisuudeksi aijon tämänkin kortin käyttää. En halua kertoa tästä yhtään sen enempää mutta palaan asiaan taatusti mikäli asiat menee niin kuin toivon. Aijon kysyä häneltä yhtä asiaa, ja jos se ei ole kallista aijon sen toteuttaa. Tosin siihen vaaditaan vielä paljon töitä, mutta jos saan siihenkin apua , aijon todellakin jatkaa ja katsoa mitä sitten tulee tapahtumaan. En ainakaan ole jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Ja tuleehan siitäkin taas yksi hyvä esimerkki miten kaikessa mitä tapahtuu voi olla mahdollisuus.

Ihme taas on se , etten tehnyt mitään asian hyväksi, tai no hiukan, mutta ajatus on ollut jotain täysin muuta.
Tulipa taas sekavaa kirjoitusta. En aijo sitä muuttaa , koska kuka sen tietää jos tämä on avain jollekkin.

Nyt taidan vetää kuteet niskaani ja mennä ulos haukkaamaan happea, saa koiratkin juosta. Jätän suosiolla siivouksen väliin ja keskityn, otan ilon irti siitä ettei sada vettä , ehtiihän sitä siivota myöhemminkin 😀