Kun eilen selasin keskustelupalstat läpi, kiukutti kyllä oikeasti monen ihmisen puolesta. Miten niin moni on vihainen, enkä yhtään ihmettele. Miten töykeästi ihminen voi surevalle vastata monessa asiassa ja eri yhteyksissä. Kunnei kukaan auta, ja joku on täysin yksin joutunut hakemaan oikeuksiaan. Kyllä tämä oikeusvaltio on aika perseestä suoraan sanottuna kun mietitään rangaistuksia, jos niitä edes tulee.

Kaikki tapaukset ei ole liikenneonnettomuuksia vaan kaikkea mahdollista. Nämä on niitä hulluja ajatuksia , kun oikeasti toivoo että ne ihmiset jotka ovat päättämässä asioista tai tuomitsemassa saisivat maistaa ihan sitä omaa lääkettään.

Minusta olisi oikeasti siinä suuressa raivossaan missä monet valitettavasti on, väärin sanoa että ette voita mitään vihaamalla. Miten minusta vaan tuntuu että antaa palaa vaan.

Tänään oli taas pakko saada hiukan happea. Puin päälleni ja olin jo ulkona kun muistin ettei minulla ollut mitään herkkuja hevosille. Juoksen äkkiä sisälle ja löydän muutaman keksin, ja kuivattuja karpaloita, ja kippaan loput raesokerit pussiin. Lähden niin innoissani että unohdin jopa kännykän.Noniimpä kaveri ei ollutkaan kotona.  Menen katsomaan pikkuisia ja vain toinen uskaltaa ottaa pienen palan keksiä suuhun mitä mutusteli kauan suussaan. Menen katsomaan isoja poikia , jotka tulevatkin eteeni rivissä ja saavat kaikki vuorotellen karpaloita. Ne ihmettelee ja pyörittelevät marjoja suussaan, ja minua naurattaa. Ihan kuin tietäisivät että nyt ei kannata olla ahne, eikä kiusata toisia. Saivat toisen kierroksen ja jäivät tyytyväisinä maiskuttelemaan kun lähdin. Huomaan yhden liukuoven pudonneen ja löydän rikkinäisen pallin jonka raahan siihen jotta saan nostettua oven paikoilleen.

Ärytti että unohdin puhelimeni, koska en voi soittaa ja kysyä onko kaveri kaupassa tai koska tulee. Vedän kantapäällä pieniä ojia kurassa jotta vesi valuisi niitä pitkin pois, mutta totean sen olevan toivoton tehtävä. Olen sentään ulkoillut hiukan , ja hyppään autoon ja ajan kotiin. Koira on pyydystänyt myyriä koska naama on umpikurassa , tassut muistuttaa lakutikkuja. Nappaan koiran syliini ja kannan sen autotallin hanan alle, koska minä en tuon näköistä otusta sisälle päästä likaistamaan.

Televisiosta tulee joku ohjelma, lovebiisit tai jotain sinne päin. Liikutun jälleen kerran ja ajatukseni palaa keskustelupalstalle jossa niin moni pelkää tätä joulua. Ehkä pitäisikin olla musiikiton joulu, koska vaikka kuinka ajattelee ettei joulu mitään merkitse, tai ettei ole jouluihminen, joulu on kuitenkin joulu. Musiikki ja joulunaika yhdistelmänä vaan on jotenkin liikaa. Joten jos on samanlainen itkuiikka kuin minä olen,  kun kuulee joulumusiikkia, ehkä kannattaa sulkea radio ainakin. Ainakin minulla tulee niin surullinen olo että se on kuin tulisi vedenpaisumus mille ei loppua näy. Turhaan sitä on itseään kiusata jollei ole pakko.

Itse en ainakaan vieläkään ole ostanut kuin kolme joulukorttia, enkä edes miettinyt kuka ne saa. Päätin hössöttää sen minkä hössötän juuri ennen joulua, niin ei jää niin paljon aikaa miettiä mitään turhia. Veljeni on poissa joten kaikki jää tavallaan minun harteilleni, enkä halua että äitini ainakaan on yksin. Kaikilla asioilla on tapana järjestyä jollakin tapaa. Hössötän mitä hössötän , jos tulee stressiä sitten vaan tulee.