enkeleitä

Tuli tässä pyhinä mieleeni asia joka puistattaa minua.

No aloitanpa yhdestä toisesta tarinasta. Olin kummityttöni ja poikani joulujuhlissa. Tottakai otin kuvia tapahtumasta. Poikani taisi olla tietäjä omassa osuudessaan. Sitten tuli kummityttöni luokan vuoro. En muista muuta kun että he olivat pukeutuneet suomen lipun väreihin , niin että seisoessaan rivissä muodostui juurikin suomen lippu.

Otan kuvia kun näen tytön jolla on paksut tummat kiiltävät hiukset. Sanon miehelleni että onpa suloinen tyttö, on kuin enkeli. Taisin ottaa kuvan hänestäkin. Kaikilla meillä on kai mielikuva miltä enkeli näyttää. Itselläni on muutama versio mielikuvasta päässäni.

Todellisuudessa tämäkin tyttö kuoli onnettomuudessa hyvin nuorena ja tapaus järkytti minua suunnattomasti. Muistan ajaneeni heidän talon ohi ja miettineeni miten koko talo huokuu surua. Kummallisinta on etten unohtanut sitä joulujuhlaa ja sitä pientä ajatusta. Miksi? En tiedä. Paljo  mitä tulee sanottua unohtuu, jopa paljon mitä teemme, mutta tämä ei jostain syystä unohtunut.

Joskus aikoinaan kun olen miettinyt uskonko elämään kuoleman jälkeen, en oikein osannut ajatella mitä edes tarkoitetaan elämällä kuoleman jälkeen. Joten on helppo sanoa ettei usko, kunnei edes ole mielikuvaa tai osaa millään ajatella miten se ilmenee.

Onneksi aloin  jo ennen Matun kuolemaa muodostaa jotain käsityksiä siitä mitä itse ajattelen asiasta. Ja nyt sitä käsitystä ei muuta mikään.

Kuinka moni onkaan lukenut hautailmoituksia tai muuten vaan lehdistä missä kuollutta kuvaillaan enkeliksi tai tähdeksi.

Hän on taivaan kirkkain tähti.

Minulla on kaunein enkeli taivaalla. Minulla on oma suojelusenkelini.

Jopa omassa hautailmoituksen runossa kirjoitin. Haki enkeli poikamme pois ja sulki siipiensä pehmoiseen, tai jotain sinnepäin.

Tavallaan uskon enkeleihin, mutta en itse usko meidän kuolleiden lasten muutuvan enkeleiksi. En ole edes tutkinut tai pohtinut miten enkeliksi synnytään, tai miten enkelit syntyy. Kun tarkemmin mietin, uskon kyllä oikeasti  enkelihin. Enkelit on minulle kauniita ja ne suojelee ja tuo aina vaan jotain hyvää ihmisille ja sieluille.

Minusta olisi voinut tulla katkera äiti, koska Matiaksen enkeli ei suojellut häntä. Kuinka monta kertaa ihmiset sanookin – Oli kyllä suojelusenkeli matkassa. Missä oli Matiaksen suojelusenkeli? Missä oli Jumala? Miksi lapsia kuolee?

Onko sittenkin niin että meidän omat valinnat ja oikeasti fakta on se joka oikeasti vallitsee ja määrää miten meidän käy? Miksi joku kaatuu ja osuu juuri siihen kiveen joka on kohtalokas, kun taas toinen ajaa kolarin josta jää vaan suurinpiirtein penkki jäljelle ja elävä kolarin kokenut ihminen selviää.

Yksi syy miksi kai kirjoitin niin kuin kirjoitin on se että uskon ihmisen todellakin olevan itsekkäin olento päällä maan, uskon että ihminen on selviytyjä, ja kun on tosi kyseessä ihminen käyttää kaikki keinot selviytyääkseen. Mikäli ihminen luovuttaa henkisesti , hän on mennyttä.

Oli enkeleitä tai ei , mielikuva heistä ainakin lohduttaa monia ihmisiä , ja miksi riistää tätä yhtä kaunista hyvää joka pitää jonkun ihmisen pinnalla? Mikäli me lapsemme menettäneet uskomme mihin hyvänsä, tai maalaamme mielikuvia jostain joka pitää meitä pinnalla, niin antakaa meidän pitää kuplamme ehjänä ja elää siinä.

Uskon ehdottomasti suurempiin voimiin ja maailmaan mistä me emme tiedä yhtään mitään. Ei maailma ole tutkittu loppuun vielä, emme elä missään teknologian huipulla. Onneksi niin, todellakin onneksi. Vieä on paljon ymmärrettävää ja opittavaa. Onneksi on kautta aikojen ollut ihmisiä jotka ovat olleet aikansa edellä ja uskoneet vuorenvarmasti johonkin, mille valtaväestö on nauranut. Ilman näitä uneksjoita emme eläisi näinkään hyvin kun jo elämme.

Vielä on paljon mitä toivon ja ihan kuin se suurempi voima antaa meille lahjaksi näitä yksilöitä joksi unelmoijiksi kutsun. Uskon että minun kuoltuanikin keksitään jotain suurta joka mullistaa maailmaa. Jotain joka tänä päivänä on vaan haave. Kuinka moni sairas unelmoikaan keksinnöstä joka pelastaisi heidät. Miten tärkeää onkaan antaa näiden unelmoijien elää unelimiensa kanssa ja mieluummin rohkaista kuin tuhota heidän ajatuksiaan.

Miten ihmeellinen onkaan ihminen itsessään, ja koko maailma luontoineen. Miten luonto toimiikaan hyvin, ja antaa meille niin paljon mikä tänä päivänä vaan on itsestään selvyys monelle. Koen ihmisenkin olevan osaa luontoa, ja tuntuu hassulta ajatella että me ihmiset oltaisiin jotain muuta. Luonto tuntuu raadollisen julmalta joskus. Mutta kun kokonaisuutta ajattelee, luonto on aikamoinen selviytyjä. Se antaa paljon anteeksi ja aloittaa yhä uudelleen korjaamaan asioita jotka me ihmiset tuhoamme.

Häpeän itseäni ihmisenä kun tarkemmin ajattelen.Mutta koska ihminen on selviytyjä pitänee uskoa tuleviin sukupolviin.

Mutta uskon että uskomme , on se sitten mitä hyvänsä on se asia joka pitää meidät pinnalla.

Enkeleihin palataakseni , en usko Matiaksen olevan enkeli vaan sielu joka elää. Uskon ajatustenvaihtoon joka on täydellistä, niin täydellistä ettemme voi sitä edes kuvitella, ennen kuin me sen itse koemme, ja onnekseni olen saanut maistaa siitäkin palan minun ”tapaamisen ” yhteydessä Matiaksen kanssa.

Mikäli tämäkin kokemus on harhaa, minulle se on täyttä totta josta olen varma. On monta asiaa mitä olen kokenut, nähnyt, mitä en osaa selittää tämän tarkemmin, enkä sitä voi todistaa vaikka kuinka haluaisin. Mutta paskaa en puhu, enkä poikani kunnian tai minkään oman säälipisteiden kerämisen toivossa niitä kirjoita. Ensinäkään en kerää sääliä, vaan kirjoitan jokaikisen ajatukseni siinä toivossa että edes joku muru löytyy joka pitää jonkun vanhemman pinnalla. Jos edes jotain löytyy, mitä joku jalostaa eteenpäin omaksi totuudekseen. Minä olen vaan ihminen ja olen oikeasti todella pieni tässä maailmankaikkeudessa.

Aamulla kun heräsin mieleeni tuli eräs ihminen. Niin pinnallista kuin se onkin mieleeni tuli että tälle ihmiselle jos jollekkin haluaisin antaa lahjan. Niin typerää kuin lahjat monen mielestä onkin, se on kuitenkin jotain joka tuo antamisen ilon, mikäli siis antaa lahjan täydestä sydämestään. Miksi minulle tuli tämä ihminen mieleeni juuri tänään, sitä en tiedä. Mutta se on ihminen joka hyvinkin usein auttaa muita pienillä tavoilla. Hän jos joku antaa muille omasta itsestään. Periaatteessa voisin ajatella että hän on enkeli maan päällä. Uskon että se suurempi voima joka meitä ohjaa, on valinnut hänet maan päälliseksi ihmiseksi ja toivon todellakin että se mitä hän antaa nyt, tulee hänelle takaisin. Uskon että kun hänen oma aikansa koittaa, ja hän siirtyy sinne jonnekkin, se palkinto tulee hänelle.

En usko että siellä jossakin mitata tai verrata mitään. Mutta siihen uskon että tavallaan katsotaan miten me täällä maan päällä suoriuduimme. Uskon siihenkin että vaikka kuinka hyvin täällä maan päällä menee, ja kaikki asiat tuntuu luistavan, olet sen ansainnut mikäli elät ihmisenä oikein. Mutta sitten voi tulla niitä vastoinkäymisiäkin, ja se on vaan koe sekin. Se voi olla jotain joka opettaa, vahvistaa tai rankaisee sinua.

Siksi saan usein raivareita miehellenikin, koska pelkään hänen puolesta. Yritän suojella häntä, en hallita.

Joulujuhliin palataakseni on pakko kirjoittaa se mikä minua joskus pelottaa kun kyse on lapsista. Kun aikuiset pukee lapsiaan enkelin siipiin . Tiedän että tämä on tyhmää, mutta minua puistattaa joka kerta kun näen kuvia lapsista jotka on pukeutunut enkeliksi. Mietin aina miten joku ottaa kuvan, vaan todetaakseen että kuvasta tuli totta. Viimeksi kun näin kuvan netissä , huokasin kuin totesin lapsen olevankin keiju eikä enkeli.

Usein kun tapaan oikein hyväntahtoisia ihmisiä , jotka vaan huokuu jotain puhtautta, aitoa kiltteyttä mietin voiko tämä olla totta. Voiko oikeasti olla sellaisia ihmisiä. Lapset tuntuu viattomilta ja ehkä juuri siksi lapsen kuolema koskettaa minua.

Olisi todellakin kiva jos olisi se iso kirja mistä saisi kaikki vastaukset kaikkiin ajatuksiin ja kysymyksiin.

Miten voi suojella lastaan kaikelta pahuudelta mitä kuitenkin on. Miten suojella niin ettei tapaa vääriä ihmisiä , vääriä sanoja jotka loukkaa jne. Ei millään.

Kai sitä sanotaan kasvamiseksi kun kohtaa mitä kummallisimpia asioita. Mutta niin kuin joskus täälläkin kirjoitin, kuka niille kusipäille sitten laittaa luun kurkkuun tavallaan. No onhan sekin totta ettei riidat lopu riitelemällä, mutta vaikeaa se on aina alistua ja tavallaan aina ottaa turpaansakin. Matun kuoleman jälkeen, se voi tuntua jopa kohtuuttomalta.

Niin kuin olen itsekkin kävellyt kaupassa keräten mitä sattuu kaupassa, juuri lapseni menettäneenä, mieli hajonneena. Voin itsekkin kävellä nyt ja samaan aikaan voi olla joku toinen äiti tai isä samassa kaupassa. Ei tällaista voi miettiä joka päivä. Mutta sen verran voin itse vaikutta asioihin että mietin mitä ja miten yleensäkin puhun ihmisille.

Koen itseni ihan suht tavalliseksi ihmiseksi , joka elää siinä missä muutkin ihmiset. En koe olevani parempi ihmisenä, mutta en pahempikaan, kuin noin niinkuin yleisesti ajatellen.

On tilanteita jossa olen se leijonaemo, ja se on ainoa tilanne jossa todellakin käyttäisin kaikki keinoni mitä voisin , jos kyse olisi poikani elämästä kiinni. Vaikka kuinka niin tekisi, kaikkeen ei voi vaikuttaa. En minäkään pystynyt lastani suojelemaan. Mietin usein sitä ajatusta joka tuli päähäni, soittaa pojalle. Miksen uskonut sitä ajatusta, miksi ajattelin mitä muut ajattelisi siitä? En saa ikinä tietää miten elämämme olisi jatkunut , en voi tietää olisiko Matu kuollut toisena päivänä. On vaan asioita jonka edessä olet voimaton, ja se on kuolema.

On asioita mikä on loukannut minua, mitä en oikeasti vaan voi antaa anteeksi. Vaikka kuinka yritän antaa anteeksi ja mukamas unohtaa, olen vaan todennut olevani pieni mitätön paska joka ei vaan pysty kehittymään kaikessa mitä haluaisin.  Mietin usein miksi kohtaan niitäkin ihmisiä?

Muistan kun odotin Matiastas, eräs ihminen halusi selvääkin selvemmin loukata minua. Hän sanoi. Mitä sinulla on tarjota sille lapselle? Mikäli hän ei olisi tullut raskaaksi vahingossa hän ei ikinä tekisi lasta tähän maailmaan, koska maailmalla ei ole mitään tarjottavaa ja mitä kaikkea sieltä tulikin. On monta asiaa jossa huomasin hänen aina piikittävän minua , ja ainoa tarkoitus joka kerta oli vaan loukata minua. En ollut ainoa ”uhri” enkä edes täällä voi kertoa mitä kaikkea hän on sanonut, koska haluan suojella erästä ihmistä niiltä sanoilta, ja mielipahalta.

Ymmärrän hyvin ettei kaikki pidä kaikista , en minäkään. Mutta joku kohtuus pitäisi kyllä olla. En ole keksinyt mitään muuta keinoa kuin välttää sellaisia ihmisiä. Mutta miten usein tuntuu siltä että silloin vasta pahis oletkin. Kaikki on omasta mielestäni kiinni ja miten suhtaudun ja jollen siihen kykene tai jaksa, pysyn ilomielin poissa .

Kun kuolema tulee ja kaikki on peruuttamatonta, ei ole sijaa anteeksiantoon tai sanojen perumisiin, ajattelen vaan kylmästi , niin makaa kuin petaa.

He jotka ei kunnioittanut poikaani kun hän eli, eläkööt itsensä kanssa, minä en heitä lohduta. Ottakoon itse vastuunsa omasta elämästään, se ei ole minun tehtäväni. Itse keskityin lohduttamaan ja eheyttämään heitä jotka rakastin, eli miestäni ja poikaani.

On asioita mitä ei voi otta replayna, siksi elämä pitää elää niin kuin parhaaksi näkee , juuri tänään, juuri tässä hetkessä.

Minä, mieheni ja poikani rakasti Matiasta 100%sti, ja se riittää minulle. Me olimme paikalla aina kun tarvittiin, me soittelimme, puhuimme ja jaoimme ilot ja surut. Meillä oli aikaa ja meillä oli ilo saada olla yhdessä niin monessa asiassa.

On muitakin ihmisiä mitä en koskaan unohda, josta olen kiitollinen niin kauan kuin henki pihisee. Keskityn heihin ja heistä haluan pitää huolta. Heitä en ikinä unohda vaikka teko olisi ollut kuinka pieni hyvänsä.

Matiasta on hoidettu, häntä on kuskattu, hänelle on luettu, häntä on opetettu, häntä kutsuttu juhliin, ja hänen juhliin on osallistuttu, hänelle on soitettu, hänelle on lainattu, häntä on autettu hommissa, hänelle ollaan oltu ystävä. Kaikki mitä pojalleni on tehty hyvää, ei ikinä menetä merkitystään minun sydämessäni. Heillä kaikilla ketä näin kohteli poikaani, oli mahdollisuus siihen kun hän eli,  he tarttuivat siihen. He tarttuivat hetkeen. He saivat olla osaa hänen elämää , koska he halusivat niin. He olivat hyviä ihmisiä. Se oli heidän valintansa.

Voisin itkeä monta litraa liikutuksesta ja kiitollisuudesta. Mitkään sanat ei tuo Matiasta takaisin, mitkään kyynelmäärät ei häntä herätä henkiin. On vaan muistot ja syvä kiitollisuus.

Tänään kutsuin muutaman ihmisen tänne syömään. Ihmisiä mitä kunnioitan. Ihmisiä jonka seurassa saan olla se epätäydellinen itseni , mutta varsinkin ihmisiä jotka auttoi minua omalla tavallaan kun Matias kuoli. Ihmisiä ketä tarjosi Matulle yönsijaa ja ruokaa. Ihmisiä jotka antoi minun olla rauhassa ja koota itseni hiljalleen suht ehjäksi ihmiseksi.

Muistan kuusen Matun haudalla , muistan poikani hymyn , olen hänen hassu äitinsä ja niin kauan kun hän elää ja on onnellinen , olen onnellinen itsestäni. Olen onnellinen hänen tyttöystävästä, koska kaikki jotka rakastaa poikaani , rakastan minäkin.

Elän elävän poikani takia, mutta rakastan molempia, ja sitä ei muuta mikään.