Nyt se on ohi.

Poika tuli tyttönsä kanssa meille, ja äiti oli kyydissä. Yksin ei ole kivaa olla, joten hyvä kun tuli. Kaikki olivat tyytyväisiä ruokiin ja uutuudet kuten kylmäsavulohi ja kylmösavuporohyydykkeet maistuivat. Aikamoista höösäämistä, mutta toisaalta otin ihan rennosti, ja pojan takia elän ja teen kaikkeni.

Syömisten jälkeen oli lahjojenjako , poika ja tyttö sai kirjekuoren imuria varten, muut lahjat oli hyvinkin vaatimattomia.

Poika on niin liikuttavan kiltti. Vaikka kuinka kysyin hän sanoi ettei tarvitse mitään valmistujaislahjaa. Hän on siitä ihmeellinen että vaikka mummi tarjoaa rahaa hän ei aina ota sitä vastaan.

Lopulta istuttuamme, pakattiin kassiin laatikoita pojalle ja mummikin sai ison porkkanalaatikon. Poika sai pikkukinkun ja otti vielä hyydykkeitä matkaan. Yjksi pieneistä lahjoista oli sellainen liekinheitin, miköä lie minitohotin jolla poltetaan esim. creme bruleetä. Kävi tuuri ettei heillä ollut sellaista.

Poika kysyi onko minulla kynttilöitä. Olihan minulla. Menimme kaikki yhdessä hautausmaan kautta. Pieni kuusi oli pystyssä ja näytti todella suloiselta. Pienet jouluvalotkin paloivat vielä. Kuusi herätti kyllä ihastusta tytössä ja poikakin hymyili ja jopa nauroi. Eli se oli joulun paras veto. Lopulta halaamme kaikki Matun haudan edessä ja he lähti viemään mummia kotiin. Me taas jatkoimme ystävämme haudalle viemään kynttilää.

Kotimatkalla tuli kieltämättä hiukan itkuinen olo. Kai siinä jotenkin sekoittui pojan tulo ja varsinkin kun hän itse halusi veljensä haudalle mennä. Onhan se kieltämättä aika ristiriitaista seistä haudalla, omien poikiensa kanssa.

Huomenna aamulla kello soi 5.20 ja töihin. Joten joulu loppuu kuin seinään, ja kai se on ihan hyvä juttu niin. Tulipahan niikuin asunto siivottua. Minä kunnen edes jouluruoista välitä hirveesti. Syön yhden siivun kinkkua aattona ja kai sitä huomenna syö toisen. Mutta kun sitä muuta tilpehööriä on, niin kyllä siinä ihan vatsa täyteen tuli.

Näin siis 12:sta joulu ilman Matiasta.