Jälleen uusi joulu ilman Matua

Taas ei ole kuin päiviä jouluun. Kuinka monessa surukodissa odotetaan kauhulla tätäkin tulevaa joulua. Joulu on itselleni ristiriitainen juhla. Joulu on silti aina joulu ja merkitsee minulle perhejuhlaa. Mitkään pääsisäiset tai juhannukset ei vedä vertoja joululle. Juhannusta vietin ja pidin toki juhannuksesta koska siitäkin on hyviä muistoja edesmenneen kaverini takia. Me vietimme monet perhejuhannukset yhdessä mökillä. Oli auringonottoa, rosvopaistia, grillaamista, kokkoa ja paljon muuta. Mutta ennenkaikkea se oli minulle lasten yhdessäoloa perheidemme kanssa. Muuten pidän juhannusta lähinnä ryyppyjuhlana ja ensimmäisenä tulee mieleeni arvuuttelut kuinka moni  hukkuu ja uutiset kun luvut kasvaa ja taas löytyi joku hukkunut.

Eli en kai vaan ole pyhäihminen. En tykkää joulukoristeista, en joululauluista jotka soi kaupoissa, en siitä hysteriasta. Pidän joulumarkkinoista hiukan, kynttilöistä, hautausmaasta öisin, jopa joululauluista kirkossa. Joskus koristelin enemmän, pidin jopa kynttelikköä ja näin oikeasti vaivaa tehdä hieman joulua. Puin lapsetkin parempiin vaatteihin. Joulu lökäreissä tuntuu melkeinpä pyhäinhäväistykseltä.

Joulu tuo konkreettisesti aina ilmi sen mitä jäi, eli me kolme. Alussa en halunut pilata kenenkään joulua, enkä kyllä todellakaan hössöttänyt tai esittänyt reippaampaa kun olin. Mieheni haluaa itse aina olla kotona. En halua ajella ympäri sinne ja tänne itsekkään. Oma joulu on se ainoa oikea joulu. Se mitä se meidän joulu oli, on todellakin ollutta ja mennyttä.

Meidän joulu oli lasten joulu, ja mikään muu asia ei saa joulun tuntumaan joululta. Valitettavaa on lukea että monen lapsen joulu pilataan alkoholilla. Viina, lapset ja juhlat on kombo mitä inhoan ja se suututtaa minua, ärsyttää, oksettaa, säälittää enkä löydä mitään hyvää syytä miksi pitäisi juoda lasten läsnäollessa, varsinkaan jollei osata ottaa alkoholia kohtuudella.

En tuomitse ihmisiä jotka juo, mutta itselleni lapset meni aina sen edellä ja halusin että jos jotain sattuu on edes joku joka on selvä. Ryyppyjuhlat ei vaan ole minun juttuni, ja toiseksi voin aina niin pahoin, joten totesin että pääsee helpomalla kunnei juo. Minusta olisi itsekästä mikäli joulun huipennus vaan olisi pikkuhiljaa humaltua ja lopulta päästä käsiksi siihen hienoon konjakkipulloon , koska lapsethan leikki uusille leluillaan. Yök, yök ja yök. Olen ehkä nipo mutta näin vaan ajattelen.

Tässä kohtaa olen tyytyväinen että meidän joulut oli perheen ja ennen kaikkea lasten juhla. Oletan että potisin huonoa omatuntoa mikäli joulut olisi jotain muuta kuin hyviä muistoja. Hyvät muistot toki sattuu siinä missä huonotkin, mutta on sentään silti hyviä.

En aijo esittää mitään pyhimystä, tiedän kyllä mikä on känni, krapula ja paha olo. Alkoholi= pelkoa että jotain sattuu.

Joulu ja muut pyhät on myös lapsensa menettäneelle uusi asia,  tulee se ensimmäinen  juhlapäivä. Lapsen syntymäpäivä, joulu, nimipäivä , juhannus , hiihtoloma, hautauspäivä, kuolinpäivä tai jotain muuta mikä liittyy vahvasti yhdessäoloon tai suoraan lapseen.

Minulle yksi tärkeimmistä oli ehdottomasti Joulu, ja tottakai syntymäpäivä ja kuolinpäivä. Pelkäsin näitä pyhiä ja ne saa merkillisen tunteen ettei se päivä vaan voi mennä ohi, ihan kunnei se merkitsisi mitään. Tuntuu myös ihan hiton tyhmältä olla töissä jos lapsella on syntymäpäivä. Jouluna se tyhj’ä paikka todellakin tuntuu luissa ja ytimissä. Muut ostaa lahjoja lapsilleen ja saa viettää iloista joulua yhdessä , koko EHJÄ perhe voi kokoontua. Vaikka olisin eronnut minulla olisi kuitenkin koko perheeni elossa. Vaikka lapset olisivat isällään ja minä yksin jouluaaton, lapseni olisi elossa ja saisin ne joku toinen päivä joka olisi meidän joulu. Mutta kun pöydässä on yksi tyhjä paikka, joka ei täyty vaikka olisi mikä päivä, se vaan on niin syvältä kun olla ja voi. Joulu ei vaan enää ole täydellinen joulu , ei ikinä, eikä sen merkitys tule koskaan olemaan sitä mitä se oli.

Kaikki mitä teimme yhdessä, mitä pojat teki yhdessä vuodesta toiseen on pois pyyhittyä. Me emme vanhempina voi korvata Matiaksen paikkaa, koska me olemme vaan se mitä olemme. Meidän joulut olivat niin huumoria täynnä, ettei se vaan onnistu ilman Matua.

Ensimmäiset vuodet Matun kuoleman jälkeen, voin rehellisesti sanoa että joulu suorastaan oksetti minua. En ole koskaan ollut kateellinen kenellekään ketä saa juhlia perheensä kanssa, mutta kun itse olet vajaassa perheessä, annan muiden mieluummin nauttia täysin ja hyvällä omatunnolla jouluistaan, ilman minun muistutusta siitä ettei kaikilla ole yhtä hauskaa.

Jos jotain inhosin , niin se oli joulukortit. HYVÄÄ joulua. Täytyy kyllä sanoa että lokeroin ja tein kyllä aikamoisia analyysejä ihmisistä jo pelkästään joulukorttien perusteella. Taatusti oli ajattelemattomia ihmisiäkin joukossa, mutta kyllä ne kortit vaan erotti joukosta jotka todellakin ajatteli meitä. Sain jopa kommentin eräältä joka toivotti hyvää joulua, että tämä nyt on meidän joulukortti ja elämä, kun oli kuvia koko perheestä. Ei se minun maailmaani romuttanut, en minä ollut kateellinen heille, mutta kyllä se kertoi minulle paljon siitä millainen hän itse oli ihmisenä. Oma valinta ajattelin. Siinä kohtaa kun pitää selittää miksi laittaa määrätynlaisen kortin, ihminen ei ole minusta järkevä. Tulihan paljonkin kortteja jotka ihmiset ottavat lapsistaan, mutta tiedät kyllä ketä niitä tekee, eikä he selittele asioita.

Jos haluaa yrittää satuttaa minua, siitä vaan, ihmisistä pääsee kyllä eroon. Puhelimesta saa numerot poistettua.Minä en oikeasti edes jaksa noteerata koska se on turhaa. Tuollaisiin asioihin ei ehkä kaikki kiinnitä huomiota surevissakaan, mutta minä nyt satuin kuulumaan siihen joukkoon. Mieheni tuskin noteeraa kortteja ollenkaan, kunhan lukee keneltä se on ja se on siinä. En säilytä enää kortteja vaan roskiin ne lentää kunhan on ensin ollut esillä joulunajan. Erityiset kortit jotka huutaa että minut on valittu harkiten tai erityisen suloiset kortit taas voi olla esillä vuosiakin. Muistan aina yhden pienen pingviinikortin ja sama henkilö ostaa joka vuosi harkitun kortin. Se kertoo paljon hänestä ihmisenä, ja olen onnekas että näin on.

Jeesus miten paljon asiaa jostain hiton joulukorteista ! No itse en lähetä enää joulukortteja kuin hyvin, hyvin harvalle. Oikein vanhalle ihmiselle voin lähettää tai hyvin,  hyvin tärkeälle ihmiselle mitä en muuten tapaa usein. Niitä hyviä mitä näen voi hekin jäädä ilman, mutta en ota stressiä, minä en enää vaan pidä joulusta.

Usein pelot ennen juhlapyhiä pelottaa ja usein kuulee miten ei-menettäneet , ottaa juuri nämä asiat esille. -On taatusti ihan kauheeeeeta kun on joulukin tulossa.

Sureville sanon. Paskan marjat. Kyllä siitä selviää. Usein aika ennen varsinaista päivää on pelottavampi ja syö sinua sisältä koska voit pelätä sitä päivää. Kun se päivä tulee , se voi osoittautua helpommaksi kun mitä kuvitteli. Ei siihen kaadu. Jos itket, mitä siitä? Suret tasan tarkkaan lastasi yhtä paljon oli joulu tai ei. Kun on se huono hetki, se ei katso päivämäärää. Joku voi romahtaa , mutta suurin osa kenen kanssa minä olen keskustellut on siitä selvinnyt. Mikään ei muutenkaan tule koskaan olemaan samaa ja tottakai se tuntuu, niin kuin minustakin tuntuu pahimmalta juuri jouluaattona. Silloin se tyhjä paikka on tyhjimmillään.

Kuin ihmisiä kuolee loppuvuodesta, moni tokaisee usein miten harmillista se on juuri näin ennen joulua. Mikä on tarpeeksi kaukaa jouluaatosta? Meillä kuoli lapsi elokuussa ja minusta tuntui että joulu oli jo siinä. Minä pakenin koko jouluhössötystä laivamatkalle, jotta elossa olevalla lapsellani olisi jotain muuta mietittävää kun se että kaikki odottaa joulua ja joka puolella soi joululaulut iloisesti.Viikkoa ennen joulua lähdimme ja juuri sinä päivänä soittaa kuolemansyyn selvittäjä. JIPPII!

Ensimmäinen vuosi on aina ensimmäinen vuosi ja kaikki tuntuu olevan liikaa. Kohtaat kaikki ensimmäistä kertaa.

Tee asiat niin mikä tuntuu teidän perheelltä oikealta. Jos se on kopio edellisistä jouluista ja traditiot tuntuu tärkeältä, tee niin. Jos se on pako ulkomaille, lähde matkalle. Jos se on jotain siltä väliltä , kehitä jotain mukamas joulua. Takaan silti ettei se joulu kuitenkaan ole täydellisen ilon joulu.

Minun joulu oli jotain siltä väliltä. Halusin olla niiden ihmisten kanssa joka oikeasti aina on ollut läheinen, eli tasan tarkkaan oma poikani ja mieheni ja piste. Toiseksi ajattelin tottakai poikaani ensimmäisenä. Niin julmalta kun se kuulostaakin, miehiä voi vaihtaa, mieheni voi haluta eron, voin itse haluta uudelleen naimisiin , minulla voi olla uusi mies, mutta lapseni on aina lapseni , häntä en unohda , en halua unohtaa, hän on lapseni haluan tai en ja minä nyt satun rakastamaan häntä niin paljon, kuin äiti lastaan voi rakastaa. Toki rakastan miestäni edelleen ja olen siitä ihan suunnattoman onnellinen , koska kukaan muu ei ikimaailmassa pysty ymmärtämään mitä me olemme menettäneet, paremmin kuin minun mieheni. En voisi ikinä kuvitella vieväni ketään vierasta miestä poikani haudalle. Matiaksella oli tasan tarkkaan maailman paras isä joka rakasti häntä niin paljon kuin mies rakastaa voi. Vaikka mitä tapahtuisi mikään ei tätä muuta.

Mieheni haluaa aina olla omassa kodissamme ja hän inhoaa sitä että syömme myöhään kotona , hän haluaa keskittyä ruoalaittoon ja hän viihtyy kotona. Päätös oli helppo, me olisimme kotona. Olemme aina tehneet joululaatikot itse ja se oli mieheni päätös  joten niin teimme nyttenkin. Pojan takia me teimme joulun ja minä myös mieheni takia. Pojan takia me lainasimme pari lasta, jotta traditiot unohtuisi. Epätoivoinen yritys tehdä joulua. Vaikka olisi mennyt puoli vuotta siitä kun lapsi kuoli, joulu on silti liian lähellä. En todellakaan voi sanoa mitään aikaa joka olisi sopiva, mutta kyllä ensimmäinen joulu on aina ensimmäinen joulu. Olet ehkä juuri saanut tiedon, tai olet juuri saanut lapsesi haudattu ja juuri ymmärtänyt että oikeasti lapsesi ei tule takaisin. Tiedät että oikean oikeasti vietät ensimmäisen joulusi lapsesi syntymän jälkeen ilman häntä.

Kehoitan karsimaan kaikki turhat stressit pois. Keskittymään siihen mikä on tärkeintä ja joka säästää eniten voimia. Jos se on sitä että ensimmäisen kerran ostat valmiit laatikot, niin takaan ettei he jolle menetetty rakas merkitsi jotain, tuskin huomaa laatikot. Ensimmäinen joulu on suoritus. Jos olit se joka kirjoitti kortteja, tulee sekin eteesi ettet enää kirjoita terveisin..äiti, isä , lapsiA , lapsi B ja sitten jää se kohta missä mietit ja pohdit päässäsi että joko laitat sinulle vaillinaisen kortin ilman sitä tärkeintä nimeä. Tai sitten laitat enkeli se ja se, ja pohdit pidetäänkö sinua hulluna. Tai sitten et lähetä ainoata korttia enää. Minusta tuntui hiton vaikealta jättää Matiaksen nimi pois.Yksi vinkki on laittaa toivoo perhe X . Silloin lapsesi  on mukana 😀

Sitten tulee syntymäpäivä. Miten tyhjältä tuntuukaan postilaatikko kunnei tule yhtäkään syntymäpäiväkorttia. Miten hylätyltä tuntuu kunnei kukaan edes soita tai sano mitään. Kun Matias täytti, siis piti täyttää 20 vuotta , äitini lupasi minulle uuden pesukoneen. Se tuntui hyvältä , oikeasti tuntuu sikakivalta että jollakin tavalla Matu muisteltiin tai huomioitiin se päivä jollakin tavalla kuitenkin. Pesukone meni koko meidän perhelle kuitenkin, lahjahan oli meille iso lahja, ei mikään 20,- kukkakimppu, ja siksi pesukone sopi minusta oikein hyvältä 20 vuotislahjaksi. Äiti halusi myös osallistua hautajaiskustannuksiin, jonka koin lahjaksi Matiakselle. Saimme muutama sata euroa , tai Matias sai. Ei se ollut se raha, ei se mitä sillä sai, ei se helpottanut mitään, vaan se ajatus. Äiti halusi jollakin tavalla viimeisen kerran muistaa Matua ja se oli se juttu, ja olen ikuisesti siitä kiitollinen. Arkkuraha sanoi äiti.

Äiti on aina ollut hyvin tarkka siitä että on tasapuolinen. Joten kun veljeni halusi tietosanakirja sarjan, äiti alkoi vaatimalla vaatia että minunkin pitää valita jotain kirjoja. Sanoin etten ole pätkän vertaa kiinnostunut hänen kirjoistaan, etten oikeasti halua yhtään kirjaa. Mutta äiti vaatimalla vaati , ja lopulta otin hänen mielikseni naistentaudit ja lastentaudit kirjat. 🙂 Selasin ne kai huvikseni läpi ja sen jälkeen ne joutui vinttiin jossa ne kai on edelleen, mikäli hiiret ei niistä ole tehnyt selvää.

Tasapuolisuus oli myöskin Matiakselle tärkeä asia. Kun vaihdoimme koulua ja hän sai ensimmäisen jälki istunnon. Syy oli se kun kaverin pallo lensi katolle , niin ketteränä poikana hän halusi auttaa kaveriaan, ja meni tietenkin katolle hakemaan sen kirjan. Jossain kohtaa hän hyppäsi roskiksen päälle jonka kansi kai hiukan painui kasaan. Jälki istuntohan siitä seurasi. Minkä minä ymmärsin enemmän kuin hyvin. Opettaja jätti pojan luokkaan ja sanoi että jälki istunnon määrä on yksi tunti. Poika istui nätisti pulpettiin  ja opettaja lähti luokasta. Opettaja palaa ja poikaa ei näy missään. Poika oli lähtenyt kävelemään kotiin (10km) koska tunti oli kulunut. Opettaja lähti autolla perään ja löysikin pojan kävelemästä ja otti kyytiin ja heitti kotiin. Hän soitti ja selitti tapahtuneen ja sanoi, että poika sai jälki istunnon jolloin rangaistus on suoritettu, kävely ei kuulu rangaistukseen. Hän pyysi Matiakselta anteeksi ettei ollut huomannut sanoa että opettajan kuuluu tulla päästämään poika pois . Kysyin pojalta myöhemmin mitä hän pitää opettajastaan. Vastaus oli lyhyt. Ainakin hän on oikeudenmukainen.

Matias kertoi paljon asioistaan ja lopulta kun olin nauranut kaikille hänen jutuilleen, päätin kirjoittaa osan ylös. Tein kyseiselle opettajalle kirjan jossa hänet oli mainittu monet kerrat ruokapöydässämme. Miten opettaja vaihtoi sen ja sen tytön kanssa kurkut tomaatteihin, ja monta hauskaa kouluarjen juttuja mitkä Matiaksen mielestä oli hauskoja tai tosi hyviä juttuja.

Matias ei ymmärtänyt miten aikoinaan toinen opettaja oli kysynyt kuka syö aamuisin aamupalaa. Kaikkien piti viitata kuka on syönnyt aamupalaa. Matias ei viitannut.Joten kun seuraavaksi oli ruoka, Matias oli viimeinen jonossa , rangaistukseksi siitä ettei ollut syönyt kotona aamupalaa. Eikö Matiaksen olisi kuulunut olla jonon ensimmäisenä? Oppiko poika olemaan rehellinen tästä? No, me vaihdoimme koulua, joka toki ei johtunut siitä että Matu oli jonossa viimeisenä. Nätisti sanottuna , ajatusmaailmamme eivät kohdanneet.

Siksi minusta oli kivaa että äitini muisti Matuakin vaikka olikin jo kuollut. Äiti oli oikeudenmukainen tavallaan vieläkin, ja ainakin poika oli hänen mielessä. Mikään ei ole niin ahdistavaa kun yrittää selittä lapselle miksi on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, ja vielä se että pääset helpomalla kun silti vaan nyt teet näin ja näin.

No pikkuveli pisti paremmaksi. Hän tuli koulusta lappu mukanaan että piti kirjoittaa 50 tai oliko sata kertaa. -Lupaan etten ikinä enään heitä lumipalloja ikkunaan. Poika toi lapun joka oli taitettu ja pyysi allekirjoitustani. Sanoin että haluan lukea lapun ensin. Poika sanoi ettei ollut heittänyt lumipalloa ikkunaan joten hän ei myöskään kirjoita tällaista. Sanoin että uskon häntä mutta miten minusta tuntuu että pääset helpommalla kirjoittamalla tämä ja sitten se on ohi. Poika toi lapun jossa oli yhtäläismerkkejä täynnä. Sanoin että se tuskin kelpaa. Mutta poika ei antanut periksi. Sanoin että sinun pitää keskustella opettajan kanssa tästä asiasta. En tiedä keskusteliko , mutta koskaan ei tullut mitään lappua tästä asiasta.

Toisen kerran vihainen pariskunta tulee työpaikalleni kurainen takki mukanaan ja äiti huutaa miten kamala lapsi minulla on. Miten hänen lastaan on retuutettu ja saan korvata tämän takin . Sanoin etten tiedä tapahtuneesta mitään. Soitin kotiin ja pyysin poikani versiota tapahtuneesta. Poika selitti miten poika aina haukkui häntä vaikka miksi, ja lopulta poika oli heittänyt tiiliskiven hänen selkäänsä. Poikani oli suuttunut ja tönäissyt pojan , ja koska oli jo silloin isonkokoinen, poika kaatui kuraojaan.

Toistin poikani sanoja pariskunnalle sanasta sanaan ja sanoin että toki pesetän takin ja olen pahoillaani tapahtuneesta mutta ymmärrän poikaani. Jolloin isä sanoi että kaikki mitä kerroin kuulostaa juuri heidän pojan sanoilta ja niin lähti pariskunta takkeineen. Kotona poika odotti kauhulla ja ihmetteli miten oikeudenmukainen isä oli ollut, joka oikeasti uskoi että omakin poika voi olla syyllinen. Voi kunpa kaikki asiat aina menisi  aikustenkin elämässä näin, eli oikein.

Ne asiat mitkä on omassa perheessä tärkeitä, uskon vaikuttavan yhtä paljon kuin tietenkin meidän luonteet. Siksi kaikki asiat mitä minä olen kokenut ei tietenkään ole yksi yhteen toisen perheen kanssa, joka silti on täysin samassa surullisessa asemassa. Mutta omassa surussaan nämä asiat mitkä itselleen merkitsee jotain , korostuu ihan yllättävissäkin tilanteissa, kuten ne sataset mitkä saimme Matun 20 vuotispäivän kunniaksi.

Tottakai kaikki on uutta ja sekin pelottaa. Mutta olen myös sitä mieltä että myökin ne pelot mitä on meissä sisimmissään voi myöskin korostua ja ne voi jopa olla taakka surussa. Siksi kirjoitin tossa aikaisemmin että olen onnellinen etten itse ole ollut umpihumalassa ja lapset omillaan joulunakaan. Suurin osa vanhemmistahan kuitenkin pyrkii huolehtimaan lapsistaan. Varoitamme heitä ja yritämme opettaa heitä varomaan kun me emme ole mukana. Opetamme ylittämään tietä ja katsomaan molempiin suuntiin. Ei saa lähteä vieraan matkaan ja tuhat muuta asiaa.

Onnettomuuksilta ei voi välttyä ja onneksi kaikki onnettomuudet ei aina johda kuolemaan. Mutta miettikää sitä kun se sattuu , se pieninkin onnettomuus, miten me usein syyllistämme itseämme. Ehkä kannat lastasi olkapäillä ja lapsesi lyökin päänsä ovenkarmiin. Jätät kuuman pellin liian lähellä hellan reunaa ja lapsi kurkottaa katsomaan ja polttaakin huulensa peltiin.

Meillä Matias sai kerran kuumaa kahvia päälleen ja joka poltti koko vatsan ja toisen käden. Vammat olivat vakavat, mutta ei onneksi vaatinut sairaalahoitoa, mutta lääkärinkäyntejä. Miten vihainen olinkaan itselleni. En ollut itse paikalla ja viha purkautui tottakai isään. Miten minä syyllistin itseni että olin ottanut sitä omaa aikaa ja kävin kaupungilla vaateostoksilla ja jätin lapseni vahtimatta. Miten minä en ollut paikalla ja pitänyt vielä kauemmin lastani veden alla. Miten minusta tuntui ettei kukaan muu ymmärtänyt mitä olisi pitänyt tehdä. Miten koin että vain ja ainoastaan minä olisin tehnyt kaiken oikein, ja varsinkin ettei sitä olisi tapahtunut jos minä olisin ollut paikalla. Miten minä syyllistin itseäni tästä , se oli sanoin kuvamatonta.

Tai kun pienempää poikaa puri koira kasvoihin juuri kun minä olin poissa. Tarkoitus oli hakea naapurista viiniä koska tuli yllätysvieraita. Minähän olisin (mukamas)lukenut sen koiran eleet, joka ei ollut oma koiramme. Jessus sitä syyllistämisen tunnetta. Onneksi hampaat osui keskelle nenää ja  alaleukaan.

Ihmiselämä on tuhansia vaaratilanteita täynnä ja silti niitä onnettomuuksia tapahtuu. Erona se, että kenen lapsi jää henkiin on onnekas. Selivitään pelkällä säihkähdyksellä, isona opetuksena ja syyllisyydentunteella jonka voi kuitata isolla huokauksella.

Lapset kasvaa, luottamus kasvaa, oletetaan että lapsi osaa määrätyt asiat. Aina on silti huoli, aina me varoitamme vaikka lapsi on kuinka iso hyvänsä. Vaikka kuinka opetimme, kaikki ei aina johdu opetuksen puutteesta, kaikki ei johdu sinusta, kaikki ei johdu lapsesi töpistä tai huolimattomuudestakaan.

Joskus oikeasti vaan sattuu onnettomuus mitä kukaan ei olisi voinut ennakoida tai välttää. Tapahtuu jotain mitä kukaan ei olisi uskonut voivan olla mahdollista. Silloin ei selvitä huokauksella. Silloin ei auta laastarit. Silloin ei elämä oikeasti tule koskaan olemaan ennallaan, koska ihan kaikki muuttuu, koko kuvio on lopullisesti muuttunut, koska yksi on poissa, jollain vielä enemmän.

Kun luimme tsunamin onnettomuudesta jossa menehtyi kokonaisia perheitä, moni sanoo. Onneksi meni koko perhe. Mutta kun aika usein vaan on niin, että joku jää tänne suremaan. Juuri silläkin perhellä voi olla äiti, isä tai sisar jäljellä. Entä kun jää se yksi eloon? Olette taatusti kuuleet. Onneksi edes yksi selvisi koska…Tai -Hänellä oli onni koska ei onnekseen mennyt juuri sinne koska…

Minusta tämä jälleen kerran kertoo siitä että ihminen vaan on syntynyt selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta ja se on hyvä asia, ja uskon että se on sisäänrakenettu meissä.

Niin olen minäkin ajatellut omasta lapsestani. -Ei Matias olisi ikinä sopeutunut elämään x-elämää koska oli niin vilkas poika jne..ja silti tiedän että vaikka se X-syy olisi ollut mikä hyvänsä ja Matias olisi jäänyt henkiin, olisin sanonut- Onneksi sentään on hengissä.

Joten kyllä me ja varsinkin he joiden ensimmäinen joulu on tulossa, selviää hengissä. En kiellä ettenkö ole huokaissut syvään kun pyhät ovat olleet ohi, ja on saanut palata arkeen, kun kaikki kuulumiset jouluista on ohi. Kun kukaan ei oikeasti enää kysy miten teidän joulu meni, se vaan oli niin parasta minulle.

Jälleen on joulu, se 12 joulu ilman Matiasta. Enkä edelleenkään odota joulua mitenkään. En pelkää sitä enää, tiedän että tuskin itken. Paitsi jos tulee joku surullinen joululaulu, niin voin itkeä. Voin ratketa myös mikäli menisin joulukirkkoon kuuntelemaan joululauluja, tuskin menemme. Tosin minusta joululaulut kirkossa on hienoja, siinä vaan on sitä jotain. Mutta tosin ne voi itkettää vaikkei olisi joulukaan.

Ensimmäisenä jouluna minulla oli tulitikkuaskin kokoinen pieni possu pöydällä koristeena ja se oli siinä.  Emme pukeutuneet mitenkään. Jouluruokia oli, lahjat pojalle ja kavereille yhdet mieheen kai. Oikeasti en edes muista mitään erityistä mitä ruokapöydässä oli, joten sinänsä siitäkään ei tarvitse suurtakaan stressiä ottaa.

Sen mitä muistan parhaiten on kuitenkin se että joulu oli väkinäistä suorittamista. En usko että poikakaan nautti mitenkään ja oletan ainakin että joulu oli hänellekin parasta kun se oli ohi. Yksi asia josta tuli uusi traditio, josta tiedän että emme tingi koskaan, on haudalla käynti. Poika ei halunut alussa käydä, en muista kuinka monta vuotta meni ennen kuin hän tuli vapaahetoisesti, enkä minä pakottanut, enkä syyllistänyt tai kysellyt mitään sen enempää. Mikäli olimme autossa hän jäi sinne odottamaan. Ensimmäisenä jouluna hän toki kävi ystäviensä kanssa , mutta ei halunut meitä mukaan. Jossain vaiheessa hän vaan tuli ja kaikki tuntui ihan luonnolliselta.

Koskaan ei voi tietää kenellä on mikäkin päivä menossa. Koskaan ei voi tietää mikä asia viiltää eniten kenenkin sydämessä. Jollei kaikki asiat mene niin kuin elokuvissa, se vaan on normaalia.

Minä kunnioitan mieheni tahtoa viettää joulun kotona. Niin vietämme tämänkin joulun. Emme ole suunnitellut yhtään mitään vielä. En ole ostanut lahjan lahjaa . Tosin tuskin ostankaan, ehkä äidilleni koska hänellä on syntymäpäivä, siksi käyn usein aattona hänen luonaan. Viime jouluna pyysimme ensimmäistä kertaa veljeni vaimoineen sekä äitiäni meille viettämään joulun. Poika tuli tyttöystävän kanssa ja oikeasti oli ihan kiva joulu. Rehellisesti täytyy sanoa että oli kyllä paras joulu Matun kuoleman jälkeen. Yhdessäolo on minun joulun pointti ja ehkä siksi muistikuvat ensimmäisestä joulusta keskittyykin juuri siihen. Mitä kuka teki , miten menimme hautausmaalle, miten istuimme, muistan senkin tarkkaan. Lahjayllätys.Muut asiat oli sivuseikka.

Mietin tässä miten voisin rauhoittaa heitä ketä pelkää ensimmäistä uutta jouluaan. En oikeasti voi sanoa kun että useinmiten asiat menee paremmin kun olettaa niiden menevän. On turhaa sanoa kepeästi mitään liian kivaa, koska en ainakaan itse kokenut niin.

Ehkä paras neuvo on miettiä niitä asioita mitä pelkää. Mitä siitä jos itken, mitä jollen saa tehtyä sitä enkä tätä, mitä he ajattelee, mitä teen jos alkaa ahdistaa. Yksinkertaisesti esittää itselleen niitä asioita mikä pyörii päässään. Oletan että suurin osa kysymyksistä saa aika pian vastauksen. Sittenhän voi spekuloida eri vaihtoehtoja ja pohtia. Tai ihan yksinkertaisesti vaan ottaa kaiken vastaan niin kuin se tulee. Koska jokainen perheenjäsen tasan tarkkaan ymmärtää missä mennään. Jokainen kyynel on rakkautta ja ikävää, ei se ole väärin, eikä sopimatonta . Se on luonnollista.

Minä voin jo onnekseni odottaa poikaa kotiin, mieheni saa syödä pojan kanssa ruokia mistä tykkäävät, he on minun onneni ja se riittä minulle. Olen onnekas koska en ole töissä , jotta edes se mitä on jäljellä meidän ns. perheestä, saamme viettää sen tavallamme.  Minä en ota tai edes kykene ottamaan joulun replaynä. Se joko on tai sitten ei ollenkaan. Niin kauan kun poika tulee kotiin, minulla on pyhistä kuitenkin se tärkein mitä arvostan edes himpun verran, vaikken jouluihminen olekkaan.

Rauhallisin mielin kaikille ensimmäistä sitä uutta joulua ottamaan vastaan, ihan omalla tavallanne, ei ole mitään pelättävää.