kiukkua

Aiheet kirjoituksiini pulpahtaa päähäni kokemuksista jotka on vahvimmat.Suuret asiat muistaa hyvin, järkyttävät asiat, ja ne jotka jollakin tavalla ylittää rajoja. Jos olen käyttäytynyt niin kuin en normaalisti olisi samassa tilanteessa, ne jää mieleeni parhaiten.

Sitten on ne asiat jotka on kuin hienosäätöä. Hienosäätöasiat vaatii usein sen että aika kuluu, jotta ymmärrät suruasi paremmin. Tätä hienosäästöä ei voi oivaltaa ennen kokemusta. Kokemus on aika surun keskellä. Ensinäkin surun ollessa tuore, fokusoituu niin luonnollisesti asioihin. Itket kun itkettää, makaa kun on väsynyt. Elät jotenkin rehellisintä itseäsi silloin.

Vasta tämän suurimman sokin ja pidemmän jakson jälkeen kykenee tietoisesti työstämään omaakin suruaan. Alussa seisot uppoavan laivan kannella ja sinun on vaan toimittava, tehtävä hyvin nopea päätös, koska tiedät että on hypättävä selvitäkseen hengissä. Ei siinä kohtaa aleta laskemaan mistä kohtaa matemaattisesti on paras paikka hypätä.Hyppäät nopean päätöksen jälkeen tai jopa paniikissa.

Primitiiviset toiminnat alkaa toimimaan surun keskellä. Hoidat mahdollisesti jäljellä olevat lapset mutta melkeinpä kaikki muu voi unohtua. Sekin on hoitamista jos järjestät lapsesi hoitoon. Ymmärrät silti jotain asioita ja teet niin kuin parhaaksi näet, nopeilla päätöksillä.

Minun ensimmäinen konkreettinen asia oli huolehtia perheestäni. Minä en voinut valmistautua kuolemaan, eli ei ollut mitään toimintasuunitelmaa. Ihmettelen toisinaan vieläkin miten lähes välittömästi aloin suojelemaan poikaani. Tajusin lähes välittömästi että kaikella mitä nyt teen tai sanon, tulee vaikuttamaan poikani tulevaisuuteen, tai siihen miten hän itse joutuu elämään elämäänsä niiden asioiden kanssa jotka tapaahtuu tai kuulee sanottavan.

Tästä ajasta on periaatteessa turha kirjoittaa tai neuvoa, koska jos joku on jo kokenut onnettomuuden tämä alkuvaihe on tapahtunut ja se on tapahtunut niin luonnostaan kuin olla ja voi. Olet reagoinut niin kuin olet, olet sanonut sen mitä olet sanonut, olet huutanut jos niin teit, olet  lyyhistynyt maahan jos niin teit. Olet yksinkertaisesti vaan antanut kehosi reagoida niin kuin sen kuuluukin tehdä , sinun luonteellasi.

Mikäli pystyit  tekemään jotain, ehkä auttamaan, olet tehnyt senkin hyvin nopeasti ja tehokkaasti, niillä taidoilla mitä sinulla oli.

Vasta tämän kokemasi jälkeen alkaa asioiden läpikäyminen siinä tahdissa miten pystyt jollakin tavalla alkaa käsittelemään asioita ja käydä läpi jo tapahtunut. Tosin suru ja sokki vie tilaa ja ottaa aikaa. Mutta aivot tekee koko ajan työtä puolestasi vaikket sitä aina huomaakkaan. Aivot on uskomaton laitos. Miten paljon tietoa siellä onkaan joka auttaa meitä toimimaan , tuntuu kuin sinne mahtuu loputon määrä tietoa varastoituna kaikenmaailman tilanteita varten. On numeroita tallessa, oppeja tallessa , tunteita ja kokemuksia ja huh huh.

Mutta miten paljon aivot jaksaa? Mahtuuko sinne niin paljon asioita mitä nyt tapahtui? Pysyykö tämä koneistomme enään perässämme, koska nyt jos koskaan , ne käyvät ylikierroksilla.

On kuin joku syöttää pikakirjoituksena ohjeita aivoillemme, plus vielä automaattiohjaus päälle.

Kun mietin itseäni , miten olen toiminut, mitä olen sanonut, miten käyttäydyin , mitä ajattelin siinä hetkessä. Annan itselleni täydet pisteet.

Aavistus, toimintasuunnitelma, hillitseminen, totuuden kohtaaminen, läheisteni suojeleminen ja auttaminen parhaalla mahdollisella tavalla minkä keksin heti enkä vasta tunnin päästä.

Kiitos minun aivoilleni, kiitos kaikesta minkä olen oppinut, mikä on synnynnäistä, kiitos aikaisemmalle elämälleni . Kaikesta mikä oli valmiina aivoissani.

Kiitos keholleni joka on rakennettu juuri sellaiseksi kuin se on.

Tuntuupa sinulta miltä hyvänsä juuri nyt. Murehditpa mitä asiaa hyvänsä, yhteen asiaan voit luottaa ja se on että olet täydellinen ihminen sellaisena kuin olet. Olet jo nyt tehnyt tuhatta asiaa täysin oikein. Kaikki mitä tapahtuu on tapahtunut niin kuin se on itsellesi ollut hyväksi. Vaikka olisi kuinka traumaattista ajatella ettet kyennyt pelastamaan, siihenkin on syynsä. Kehosi ja kaikki oppimasi olet käyttänyt tiedostaen tai tiedostamattasi. Jokainen terve äiti tai isä, joka lastaan rakastaa tekee taatusti enemmän kuin paljon pelastaakseen oman lapsensa, jopa oman henkensä uhalla. Jokainen äiti tai isä joka sairasta lastaan rakastaa, hoitaa häntä niin kuin parhaaksi kykenee. Et vaan hoida lastasi fyysesti vaan hoidat häntä rakkaudellasi ja teet kaiken minkä voit antaaksesi lapsellesi sen kaiken minkä tiedät hänen tarvitsevansa.

On asioita mille me ihmisenä emme mitään voi. Minulle se oli onnettomuus, toisille se on henkirikos, toisille se on sairaus joka voittaa.

Minun aivoni sai toden totta tehdä töitä , ne sai käydä ylikierroksilla ja täytyy sanoa että uskomatonta miten ne kesti sen paineen. Mutta joku raja on aivoillakin, ja silloin ne menee oikosulkutilaan. Aivojenkin on levättävä ja ladattava akkujaan. Olen vuorenvarma että ne myös voi ylikuumentua. Ylikuumentuneet aivot vaurioituu aina. Näin on taatusti käynyt minulle. Jopa kaikki mitä silloin tapahtui tallentui rekisteriimme. Ne on siellä edelleen , jokaikinen kokemus tallentui kaiken keskellä, muistatpa kaikki tai et. Minulla meni muisti, eikä se tule koskaan palautumaan entiselleen. Koska huomaan asian itse, se tuo epävarmuutta. Huomaan etten enää ole se tehokas pakkaus joka aikanaan muisti kaiken ja pystyy hanskaamaan monta asiaa yhtä aikaa.

On kuin mustia katkoksia aivoissani jotka aiheuttaa pätkimistä. Sekin on jo jotain, mutta pahimmat asiat on ne asiat mistä et saa kiinni ollenkaan. Kun yrität muistaa jonkun asian, ja pää lyö pelkkää tyhjää, ja on kuin asia olisi ihan uusi. Kun kuuntelet asian joka sinulle on kerrottu etkä tajua että olet sen kuullut aikaisemminkin. Koska näin on, en voi edes tietää miten paljon on mennyt ohi.

Ystäväni kertoi usein minulle viikon ohjelmansa. Tiistaina hän menee sinne ja torstainahan minulla on aina se ja se juttu jne. Joskus hän sanoi minulle- Kuunteletko ollenkaan mitä hän yleensäkään puhuu sinulle? Kuuntelen, mutta en talleta. Talletan vain tärkeimmät asiat ja siihen ei vaan kuulu kaverini kampaamoajat. En tee sitä tahallani, vaan aivoni tekee sen, koska ne on vauroitunut, ne paloivat yksinkertaisesti loppuun jostain kohtaa.

Siksi vaikka olet maailman paras vanhempi, tai puoliso. Vaikka mietit jo nyt kun suurin sokki on ollut, että haluat suojella ja auttaa muita, sinun on oikeasti pakko myös auttaa itseäsi, ettei käy niin kuin minulle kävi. Kun alkaa se hetki että alkaa se hienosäätö, aivosi tekee silloinkin töitä. Kelaat asioita läpi, yrität toimia perheesi parhaaksi koska tiedät että se on tärkeää lastesi hyvinvoinnille, tai puolisosi takia. Helposti käy niin että unohdat itsesi. Syyllistät itsesi siitä ettet mukamas tee kaikkia asioita täydellisesti. Voit syyllistää itsesi sillä että hoidat vaan pakolliset asiat jotenkuten pintapuolisesti. Teet ruokaa miten teet, mutta et rakkaudella. Pohdit koko ajan ihan joka hetki jotain.

Tiedän ihmisiä jotka ovat eronneetkin. Vaikea sanoa miksi. Itselleni tulee mieleeni että ehkä aiemmin olevat ongelmat vaan selkiintyy ja tajuaa että on vaan yksi elämä. Tai sitten suru on niin kaukana toisen surua että tuntuu helpommalata erota. Tai että toinen murtuu ja käpertyy omaan itseensä ja kaikki muu jää toisen hoidettavaksi , jolloin toinen lähtee koska on tässä kuitenkin lapset tärkeämpi. On tuhatta eri eroa ja taatusti vielä enemmän syitä. Toisen jo aikaisemmin olevat ongelmat mitä kesti kunnes ei enää jaksa kantaa niitäkin uusien lisäksi.

Minun on turha spekuloida niitä syitä koska en ole eronnut enkä siis voi tietää. Raskasta se on, ja voin vaan kuvitella mitä se on , ja senkin ettet silti koe eron tullessakaan että mikään on saatettu päätökseen, koska sinulla jää edelleen suru joka on suruista suurin. Erokin on suru, ja sekin vielä kaiken lisäksi tuntuu niin isolta etten tiedä miten itse olisin sitä jaksanut.

Auttamisessakin vaan on oltava raja ja oikeasti on ymmärrettävä hakea itselleen apua. On löydettävä joku ihminen joka sanoo että tee niin tai näin ja usko nyt minua. Auttajille sanon myös senkin, että jollette tee työtänne täydellä sydämellänne ja juuri tämä tapaus herätä edes mitään auttamisen halua, luopukaa mieluummin tästä tapauksesta. Kaikki autettavat ei vaan tarvitse kuuntelijaa vaan konkreettista apua. Älä vaan kuuntele ja sano että ymmärrät , tai heitä vastapalloja, kuten oletko miettinyt miten plää plää. Vaan sano, minä annan sinulle numeron joka voi auttaa tässä asiassa koska minä olen vaan psykologi. Minä selvitän tämän asian sinun puolestasi. Minä autan sinua niin hyvin kuin voin. Tai nyt soitamme heti sinne ja selvitämme tämän asian heti.

Minä kävin kolme tai nelje kertaa puhumassa, mutta hän ei ollut psykologi ja se ei minua kauheasti vakuuttanut että hän on kuunnellut ja auttanut paljon. Yhtä lailla minä voisin siellä istua tänään, ja minulla sentään olisi kokemusta kuolemasta. Mutta minulla  ei ole koulutusta. Jotain järkeä koulutuksellakin olettaisi ainakin olevan. Vaikka ei olisi hyvä psykologi ihmisenä, sentään tietäisi miten aivot reagoi ja muuta paskaa mitä pitää tietää faktana.

Minä en jatkanut siellä, koska tunsin että vien jonkun paikan joka oikeasti tarvitsee aikani. Jälkeenpäin ajateltuna minä jos joku olisin tarvinnut apua jos joku. Minä häpesin että työni takia jouduin peruuttamaan aikani usein ja muuttamaan sitä. Hänen olisi pitänyt tietää mitä tekee ja hänen olisi pitänyt sanoa ettei haittaa vaikka jouduin vaihtamaan aikaani tämän tästä. Itse koin olevani riesa joka ei välittänyt  , jos uskoivat ollenkaan että oikeasti työni vaihtui kohteen mukaan tämän tästä. Minulle tuli enemmän stressiä siitä joten lopetin. En voi haukkua naista, vaan yhteiskuntaa jolla ei ollut varaa tai kokenut että tarvitsen ammatti apua. Minun lapseni ei kuollut kouluampumistapuksessa, eikä konginkankaan turmassa. Minun tapaus ei ollut suuri mediajuttu jossa päättäjät petaa omaa taustaansa jotta täyttävät kaikki pykälät eikä kukaan voi syyttää heitä siitä etteivät ole tehnyt kaikkensa, järjestämällä apua kaikille sitä tarvitseville. Mutta takaan että surin yhtä paljon lastani kuin kaikki muutkin joka lapsensa ovat menettäneet.

Niin kuin sanoin yhdelle ylilääkärille. Turhaa minulle on paskaa puhua, katsos kuin minulla on koko vitun elämäni aikaa valittaa.

Rehti on ihminen joka kykenee sanomaan että on tapahtunut virhe ja pyrimme sen hyvittämään ja katsomaan ettei tällainen toistu. Näin on käynyt koska yks kusipää äiti soitti ja sanoi et vittu tämä on faktaa.

Sanoin että kyse ei ole edes hoitovirheestä koska mitään hoitoa ja apua olla edes saatu. Vaikka olin kuinka surun murtama, ei minulla järki ollut päästä kadonnut kokonaan. Vaikka surussani uskalsin sanoa mitä sylki suuhunu toi, tarkoitin sen kaiken ja alleviivaan sen tänä päivänäkin. Jos ihminen siinä asemassa väittää että olisi tullut kotiini auttamaan, ihmettelen suuresti miksei hän edes soittanut jälkeenpäin , miten asiat on sujunut tai miten voin. Tai kysYnyt miten asioita voidaan käsitellä tai hoitaa . Hän pelkäsi oman imagonsa puolesta ja siitä että on vastuussa asioista. Hän luotti siihen että olen surun murtama äiti joka unohtaa asian kun saan purettua omaa aggressioitani jotka kuuluu suruprosessiin. VÄÄRIN!

En ole unohtanut, ja oikeasti jokaisella on esimies. Minä ymmärsin jo silloin ja tänä päivänä vielä paremmin asioita jotka meni päin vittua. Minä ymmärsin jo silloin ettei hän ole jumala. Ymmärsin senkin ettei hän henkilökohtaisesti jättänyt minua tai perhettäni hoitamatta  ja ymmärrän sen tänä päivänkin, mutta siksi on titteleitä annettu ja palkkaa sen mukaan, että hän on vastuussa ja vastuutta ei pidä karttaa jos pallinsa on ottanut alleen. En ole pätkän vertaa vihainen sille naiselle joka sai minut tapauksekseen. Hän oli ihan mukava tavallinen nainen joka taatusti on kuunnellut miten vanhat mammat potee traumoja vielä 80 senä kun näki miten sisko hukkui eikä voinut auttaa. Minä nyt en vaan sattunut kuulumaan siihen joukkoon joka tarvitsi kuuntelijaa, koska minulla ei ollut mitään ongelmaa puhua pojastani tai siltä miltä minusta tuntui. Hän itki silmät päästään kun puhuin ja kerroin asioita, eikä siinäkään ollut mitään vikaa, ihan ookoo minulle. Mutta sitä hän ei hiffanut että minä tarvitsen muuta apua nyt. Joku joka osaa lukea minua ja todeta mikä minun suurin ongelmani on. Minä kaipasin ihmistä jolla olisi ollut omiakin mielipiteitä asioista ja sellainen joka olisi auttanut minua saamaan sitä apua mitä mahdollisesti olisin tarvinnut, eikä vaan heittänyt vastapalloja kuin robotti. Vuorovaikutusta sitä olisin kaivannut. Olisi edes sanonut ettei tiedä koska ei ite ole lastaan menettänyt, tai ohjannut minua eteenpäin. Ärsyttää miten ihmisiä aliarvioidaan sen perusteella että on itsellään joku titteli, ja tässä tapauksessa sitäkään ei ollut.

Joten teille jotka olette menettäneet läheisenne. Vaatikaa apua ! Ja toiseksi, lohdutuksen sana. Kaikesta selviää ilmankin ! Täällä sitä ollaan kaikesta huolimatta. Ja niin eli isoäitinikin 9 lapsen äitinä josta yhdet kaksoset kuoli , ja takaan ettei se hänenkään arki ihan helpoimmasta päästä ollut, kun miettii mikä se arki oli ennen pesukoneita sun muuta. Silloin oli selvittävä ja sekin on mahdollista. Joten mikään asia ei ole mahdotonta, uskokaa itseenne. Älkää surko mitään maallista asiaa , koska vaikka mitä tapahtuisi , teillä on elämä vaikka olisitte alasti keskellä katua ilman mitään.

Koska alkoi suorastaan Kxxxxmään, sanon senkin vinkiksi. Että jos teitä kohdellaan huonosti tai väärin, ja jollei asiallinen keskustelu auta, on aina hyvä kysyä tarkkaan sen ihminen nimi, sen jälkeen voi kysyä kuka hänen esimiehensä on. Takaan että silloin alkaa sentään jotain tapahtumaan. Muistakaa ettei kukaan ihminen ole yhtään mitään muuta kuin ihminen. Titteli ei tee ihmisestä yhtään mitään . Jos jollai on noussut kusi päähän, voit palauttaa hänet maan pinnalle alta ajan jos haluat ja koet sen edesauttavan sinua jossain asiassa.

Muista myös sekin, etten suosittele riitelemään. Minä yritän aina ensin hyvällä asiassa kuin asiassa. Mutta sitä en kiellä kun asiat ei mene oikein ja joku vaan on niin tyhmä tai röyhkeä jopa ylimielinen, etteikö minulla ole palannut pinna. Minä annan aina ihmiselle toisen mahdollisuuden korjata virheensä. Tämä tepsii aina parhaiten jopa itsesi kannalta. Mikään viha tai katkeruus ei kanna sinua tai auta sinua. Asiat mitkä auttaa on aina hyvät sopimukset tai yhdessä päätetyt sopimukset jotka perustuu rehellisyyteen.

Rehellisyydellä saat ystäviä joskus jopa vihamiehiä , mutta se että sinä jatkat elämäsi kuitenkin sen kanssa miten itse koet olevan oikein on pääasia. Joskus on mentävä kovimman kautta eikä se aina ole kivaa. Joskus pitää kulkea sekin tie yksin minkä kokee oikeaksi, mutta jossain se kiitos seisoo. Pikkuongelmat kuten se kuuluisa patologianlaitoksen sihteeri joka ei omanut mitään ymmärrystä kenen kanssa asioi, voi unohtaa vaikken niin ole tehnyt 🙂 Mutta hän on oiva esimerkki niistä ihmisistä joka ei kunnioita toisen surua. Hän on oiva esimerkki siitäkin syystä että hänet olisi voinut palauttaa maan pinnalle ihan vitun helposti. Yksi puhelinsoitto tai yksi kirjallinen huomautus, ja olisin voinut mennä todella korkealle, koska aina tulee vastaan joku ihminen jonka olisi ollut pakko puuttua asiaan tai jopa joka olisi kokenut sen olevan tärkeää.

Miksi minä en valittanut. A) Siksi että olin aivan poikki silloin, ja minulla ei ollut voimia sanoa mitään, vaan tyydyin hänen kylmään kohteluun ja ikäviin sanoihin. B) Jälkeenpäin en viitsinyt vaikka edelleen olen sitä mieltä mitä hänestä olen. C) Asia ei ollut olleellisesti mitenkään uhka perheeni hyvinvoinnille ja minä kestän senkin ja onneksi se olin minä eikä kukaan muu perheestäni joka hänelle soitti.

Seuraamukset olisi ollut naiselle kurjaa, siitä olisi tullut huomautus korkeintaan. Mitä minä sillä voitan? Miksi pitää aina voittaa? Mitä minä hyödyn siitä että pilaan hänenkin elämänsä hetkellisesti.? Joten luotan siihen että sitä saa mitä tilaa, ja taatusti hänkin saa osansa elämän kurjaltakin puolelta joskus.

Minä keskityn edelleen niihin asioihin jolla on merkitys. ja se on perheeni hyvinvointi. Mikäli minun lastani kohtaan esitetään uhkaus , minä olen siellä. Mikäli minun lapseni tarvitsee hoitoa tai apua tulevaisuudessa , minä olen sitä vaatimassa vaikka sitten kovimman kautta. Minä olen niin mxxxxu ja minä olen niin kova ja periksiantamaton tässä asiassa että takaan että helpolla ei pääse kukaan jos se on minusta kiinni. Silloin ei ole mitään merkitystä mitä keinoja käytän, eikä miten käyttäydyn , koska jollei hyvällä niin sitten rankimmman kautta.

Kun autat, tee se mieluumin kirjallisena. Silloin sinulla on mustaa valkoisella siitä mitä olet vaatinut ja mihin olet halunnut vastauksia. Tietokoneaikana onneksemme tulee myös päivämäärä. Tämä on hyvä siksi, jotta meillä on todisteita siitä mitä itse olemme sanoneet ja siitä mitä on sovittu tai mitä ei ole tapahtunut valituksesta huolimatta.

Näin olen itse toiminut kun olen auttanut ystävääni joka ei itse osaa auttaa itseään, koska ei ymmärrä että hänellä on oikeuksia. Tarkenna myös asoita huolellisesti. Usein yritettään vedota siihen ettei joku asia kuulu juuri sille henkilölle johon olet yhteydessä. Tässäkin tapauksessa minulle sanottiin ystävällisesti ettei asia kuulu heille ja on ihanaa että hänellä on sellainen ystävä joka hoittaa hänen asioitaan. Sanoin ettei minun velvolliuuteni ole hoitaa kenenkään vieraan asioita, vaan haluan ihmisen joka ottaa vastuun siitä että hän saa ne oikeudet mitkä’ hänelle kuuluu , ja ne ihmiset auttamaan jotka tietää asioista. On eri asia saada ihminen hakemaan oikeuksia, jotka tietää asioista mitä on mahdollista hakea, kuin itse yrittää räpeltää asioiden kanssa mistä ei tiedä yhtään mitään.  Pyysin vaan ne oikeuden mitä jokaiselle ihmiselle kuuluu. Ja olen siitä ikävä ihminen että tarkistan asioita jälkeenpäin.

Nyt voi tuntua siltä että olen kurja ystävä joka ei jaksa hakea tietoa ja tutkia päivätolkulla mitä kaikkea tukia voisin hänen puolesta hakea.

Olen täysin rehellinen, ei se ole minun asiani. Olen tehnyt sen mitä koen tarpeelliseksi, eli ottanut asian esille.  Olen vaatinut ystävälleni oikeuksia, ja minua ei kiinnosta pätkäkään miten he ne asiat hoitaa. Minä en niitä hoida, enkä selvitä. Hän on aikuinen mies joka ei itse osaa hoitaa asioita ja se ei ole minun ongelmani vaan heidän. He saavat selvittää asioita, he saa selvittää mistä mitäkin haetaan . Ei minua kiinnosta haenko silmälasirahat kelasta tai sossusta. En ota vastapalloa vastaan ja tee heidän työtään. Jos olisin kelassa tai sossussa töissä se olisi minun ongelmani, mutta kun en ole. Onnekseni minun ei tarvitse edes potea tästä huonoa omatuntoa,  ja silti voin vaatia että asiat hoidetaan. Niin mulkku minusta on tullut ja ihan siksi että Matu kuoli ja minä en pelkää enään ketään. En ole enään liian kiltti. Kukaan ei ole vielä suutunut, kukaan ei ole sanonut pahasti, ja aika näyttää miten asiat etenee.

Kerroin tämänkin tarinan siksi että surussa kun on se joka huolehtii niin monesta, on myös muistettava olla ottamatta liikaa huolia itselleen. Parisuhteessa tulee helposti rooleja kuka hoitaa mitäkin. Minun mies koki ettei auttanut minua tarpeeksi vaan kaikki kaatui enimmäkseen minun harteilleni. Syy ei ollut mieheni vaan minun. Minä otin asioita hoitaakseni, koska koin että teen ne parhaiten. Toki miehenikin hoiti asioita, pääasiassa niitä mitkä minä delegoin hänelle.Noooh..aina ei ole hyvä kun delegoikaan, koska hän teki niin kuin sanoin ja silti joku asia meni päin honkia. On muutama asia mikä kaduttaa jälkeenpäin ja muutama asia minkä’ silloin koin oikeaksi minkä olisin halunut tehdä toisin nyt. Osasyy oli väsymys kun tulee sellainen olo, että aivan sama kunhan se tulee jollain tavalla hoidettua.

Mutta asiat jotka koskee omaa lastaan ei haluaisi hoitaa niin. Teet määrätyt asiat viimeisen kerran. Ei ole sama onko arkku sininen ,valkoinen tai ruudullinen, kunhan on arkku. Ei ole sama asia tuletko hautajaisiin leggareissa tai puvussa. Ei ainakaan minulle.

Säästääksen itsensä ei vaan jaksa hoitaa kaikkea itse. On pystyttävä sanomaan jopa puolisolleen ettei jaksa. Kun huutaa kurkku suorana miehelleen – ettei kiinnosta vittukaan vaikka hän kuolisi suruunsa, silloin on loppu.

Onneksi lasiovi saunaan ei hajonnut. Ja kaikessa surullisuudessakin tiesin kuitenkin että mieheni ymmärsi että olen loppu, eli täysin tyhjä.

Minä en vaan jaksanut enää auttaa, lohduttaa ja ymmärtää kaikkia muita siinä kohtaa. Hulluinta on että muistan tämän kaiken, miten ovi rämähtää kiinni. mitä tunsin, mutta en mitään sen jälkeen. Pyysinkö anteeksi, minne menin, kävinkö edes suihkussa, itkinkö..ei saa edes pienen pienestä punaisesta lanagsta kiinni vaikka kuinka yritän. On vaan mustaa ja tyhjää, ei ole mitään. Joku aivosolu siinä kohtaa on palanut loppuun eikä sitä saa enää takaisin. Tämä musta kohta on ehkä niitä ahdistavimpia asioita mitä olla ja voi.En tiedä olenko kirjoittanut tästä päiväkirjaanikaan, eikä sillä ole mitään väliä. Mutta olen surullinen aivojeni puolesta jos näin on.

Siksi olen vihainen kaikille heille joka ei auta vaikka kuuluisi tehdä niin. Siksi toitotan koko ajan että hae ja vaadi apua. Siksi minä olen se mulkku ihmisenä mikä olen. Siksi olen surullinen kaikkien muiden puolesta enkä halua teidän kokevan tätä samaa. Siksi teidän pitää hoitaa itseännekin. Siksi pitää vaatia.  Siksi yritän kirjoittamalla kertoa jokaikisen asian minkä muistan. Jotta te tajuatte että tästä vitun helvetistä voi selvitä. Se että uskotte että on toivoa ja asiat voi tuntua paremmalta vielä.

Ymmärrän että se toivottomuus ja se tosi kurja olo joka syö sinut saa hetkellisesti ajatukset tuntumaan ylivoimaiselta. Ymmärrän ettei ole helppoa uskoa kaikkeen mitä kirjoitan. Ehkä tunnette olevanne heikompia kuin minä, mutta sekään ei ole totta. Te ette ole heikompia kuin minä, te ette kuole siinä tilassa missä minäkään en kuollut. Teillä on toivoa paremmasta niin kuin minullakin. Älkää murehtiko siitä miten asiat on nyt, koska se on sitä mitä se on nyt. Asia on tapahtunut, lapsesi on kuollut eikä eläväksi muutu. Itkekää koska ette voi muuta nyt. ja silti kaikki muuttuu paremmaksi kunhan te vaan maltatte ja annatte ajan kulua eteenpäin, koska se vitun kello tikittää koko ajan kuitenkin.

Älkää takertuko kusipäihin. Se ei edistä mitään, vaan lisää huolia.

Elät uutta elämää. Ja minä jos joku olen siitä elävä esimerkki. Oikeasti MINÄ ELÄN! Moni muukin elää vieläkin.

Eilen oli rankka päivä, ihan uskomaton itse asiassa. Olen onnellinen siitä että on töitä ja kiitollinen. Siitä huolimatta on rankempia päivä ja hieman helpompia. En koskaan kerro missä olen töissä ja missä olen ollut töissä ja harmittaa etten voi kirjoittaa yksityiskohtia monesta asiasta, jotka olisi hyviä esimerkkejä. Olen vaan ollut niin merkillisissä paikoissa töissä ettei se ole mahdollista.

No kuitenkin. Oli iltavuoro takana ja siitä suoraan aamuun ja vielä perjantai. Takana myös sunnuntai suoraan maantaihin joka on yhtä raskas kuin perjantai. Plus että kotona oli yhtä helvetin koirarumbaa johtuen siitä ettei kaksi tule ollenkaan toimeen, ja siihen ei ole minkäänlaista toivoa muutokseen. Plus että mieheni nukkuu pätkissä oman kolarinsa seurauksista. Nyt kirjoitan just niin kuin ajattelen, eikä se tarkoita että vihaan miestäni tai aliarvioin tai mitään. Mutta jokus en vaan jaksa aina ymmärtää niitä kipuja mitä on . Hän siis vaeltaa joskus täällä öisin koska on pakko kävellä kipujen takia. Ainakin hän herää vähintään kaksi kertaa yössä.

Se taas johtaa siihen että yksi koirista aina rekisteröi tämän. Koska hän nukkuu huonosti hän myös kuulee kaiken ja hyvin välittävänä ihmisenä hän aina kuvittelee että koirilla on pissahätä jos ne nousee ylös hänen kanssaan. Joten hän on onnistunut vakuuttamaan itsensä että meidän koirilla aina on pissahätä tämän tästä. Joten hän päästää ne ulos keskellä yötä. Jopa uusin tulokas joka on aika nuori on siis vihdoin hänen ansiota, saatu oppimaan tähän keskellä yötä pissaamiseen.

No eipä siinä mitään, jos olisi yksi kusija, mutta kun niitä on nelje. Onneksi pienin ei ulkoile muuta kun uhaten tai ulos heittämällä. Mutta jo kolmen koiran kusetus rassaa enemmän kuin voisi kuvitella. Johtuen siitä että kaksi ovat erillään sekä portein että oven kanssa. Mies ei luota itseensä joten hän nostaa nukkuvan koiran jonkun oven taakse, joka alkaa haukkumaan niin kauan kunnes pois otetaan. Sillä välin hän päästää toisen joka on minun kanssa makuuhuoneessa ulos ja odottaa kunnes se tulee sisälle . Herätetty koira joka haukkuu jossain , on nyt siis enemmän kuin hereillä ja haluaa sekin ulos. Hyvällä tuurilla koira numero kolme pääsee samalla, mutta sekään ei ole tavatonta että sekin herää tähän vitun rumbaan ja haluaa kolmantena erikseen ulos. Jos minä satun olemaan se joka herää, kannan salaa makuhuonekoiran ulos kodinhoitohuoneen kautta. Seison siellä ja yritän visslata mahdollisimman hiljaa et tuu nyt jumankautta tänne khh:een ovesta sisälle, mistä ne ei tykkää koska ovat tottuneet terrasioveen. Nyt olen kehittänyt tekniikan. Huudan ja kun se kurkkaa terrasilta , menen ’äkkiä ns. piiloon. Joten paluu onnistuu nykyäään paremmin.

Aina salakuljetus ei jää nukkuvalta koiralta huomaamatta, ja joudun keksimään kikkoja jotta edes pääsen pois khh:eesta ettei koirat pääse yhteen. Yksi turvallisimmasta tavoista on kiivetä portin yli. Joskus vaaniva seisoo tuolilla ja se olisi vaan yksi loikka aidan yli, siitä ollaan onneksi vältytty. Mutta koska vanha vaanijamme on niin mieheni perään tämä salakuljetus ei häneltä onnistu,  tai sitten minä olen ketterämpi ja tarkempi sekä nopeampi.

No sinänsä yöheräämiset ei ole uutta. Meille on ihan normalia herätä keskellä yötä ja jopa katsoa telkkaria ja keskustella ja nukahdamme omia aikojamme uudelleen. Mutta se tapahtuu omasta tahdosta, ei sitä että herätetään juuri kun nukkuisin syvintä untani.

Joo tiedän että’ pidetään hulluna. Tämä todellakin on epänormaalia , myönnän. Mies ei suostu luopumaan nuoresta huostaanotetusta koirastamme koska sillä on ollut niin kova elämä, ja sitä päätöstä ei muuta mikään. Minä en luovu vanhasta koirastamme koska on vanha ja uskollinen koiramme, eikä muutenkaan olettaisi elävän enää enempää viittä vuotta jos elää 17 vuotiaaksi niin kuin edellinen. Jos tulee syöpä tai muuta kasvaimia en ala pitkittää elämää, mutta siitä huolimatta meidän koirat elää jostain syystä pitkään jolleivät jää auton alle. Turhaa antaa neuvoja koska mieheni ei kantansa muuta, joten joko eroan tai kestän tätä elämää, ja minä päätin kestää.

Ilta oli kova ja sitten koirahelvettiyö, joka tarkoitti vielä etten saanut unta. Puolikuolleena töihin enkä muista koska olisin ollut näin väsynyt kuin olin. Olen aina ajoissa n.20min. nyt leimasin kai minuutin vaja.

Kiva työpäivä sinänsä. Mutta loppu oli niin kiire ettei ollut mitään järkeä. Minun piti siirtä yksi juttu ja sanoin että onnistuu tottakai. Sitä ennen piti vaan tehdä yksi juttu ja teen sen ja hupseheijjaa..arvaa muistinko mitään. No pieni kahvitauko ja muistutus että siirsitkö sen, aijuu , en mutta seuraavaksi teen sen. Nostan perseeni penkistä ja menen ihan muihin hommiin ja loppujen lopuksi kun makaan kotona sängyssäni totean etten sitten siirtänyt sitä juttua ollenkaan. Hienoa…”huokaan” No ennen olisin muistanut tuollaisen ihan tosta noin vaan. Uudessa elämässäni kiire ja monta asiaa voi johtaa tähän . No asia ei onneksi ollut maailmanloppu, mutta silti ärsyttää ja muistuttaa minua joka kerta siitä että miksi asia on näin. Yksi vaihtoehtohan tietenkin on että minulla on alkava muistisairaus 😀

Palataakseni koiriini joka toden totta toi elämää elämäämme. Minähän otin yhden hyvin pienen elukan vanhan seuraksi. Vanha ei vaan leikkinyt tömän kanssa ja säälistä otin toisen pikkuisen seuraksi. helppoja koska olivat niin pieniä. No meidän mamu taas oli vahinko ja oli virhe päästä mieheni katsomaan. tosin pyysin ihan oikeasti vaan saadakseni jotain tekemistä. Joo no, virhe. Alussa kaikki meni hyvin , mutta kolmannen juoksun ja kymmensien veristen tappeluiden jälkeen tilanne on mitä on.

Yksi aamu salakuljetan makuuhuonekoiran ulos khh:een kautta, mutta vaanija huomasi tämän, enkä voinut palata sisälle eteiseen. No koira oli ulkona ja lopulta otin sen sisälle khh:een, mutta oli itse poistuttava ulkokautta vaanijan takia. Takaan etten mitenkään nauttinut juosta ulkona missä oli jo jäähilettä ruohikossa,  kun selvisin liukastumisesta terrasilla, totesin että ymmärrän hyvin meidän pienintä koiraa joka ei tykkää juosta ulkona varsinkaan jos on kylmää. On ihan hiton kylmää paljain varpain. juoksen puolen talon verran terrasin ovelle joka yllätys yllätys onkin lukossa!!!!!!!No voi perse…ei kun jatkaman matkaa pelkissä pikkareissa etuovelle. Joo piha on aidattu ja ajattelin että pääsen nopeammin kiipeämällä etuterrasille. Etu terrassi on korkealla, eli korkeampi kuin minä. Mutta kun otan välipuista kiinni, saan jalan ns.lattialle ja siitä sitten vaan heivaa ruhonsa ylös ja sitten heittää ketteränä jalan aidan yli ja lopulta toisen jalan.

Minähän olen juuri oikea sutjakka (en siis mikään 65kilonen) ja se ketterä ihminen.  Mutta liikkuu se isompikin massa kun on pakko ja varsinkin kun juoksee ympäri pihaa lähes alasti jonkun vitun koiranlauman takia. Saan kiittää luojaani siitä etten asu omakotialueella jossa olisi naapureita vieri vieressä. Olen miettinyt miltä tämäkin epsioodi näyttäisi mikäli sen voisi katsoa videoituna. Jos elämästäni tehtäisiin elokuva, kukaan ei uskoisi että näitä mitä olen kokenut olisi edes totta, vaan se olisi väkisin tehty mukamas kiva elokuva. Oli jalanpohjat niin jäätynyt jo että tuntui etten sula ollenkaan. Olen ajatellut asian näin, että ehkä luoja antoi minulle kaikki nämä koirat jotta pysyn elämässä kiinni ja siinä hän ainakin onnistui enemmän kuin hyvin. Toki olisin voinut tyytyä hieman normaaliimpaankin elämään. Mutta empä ajatellut kuolemaa silloin , sen takaan.

Joo no saavun kotiin puolikuolleena, enkä edes kaupan kautta. Olen puhelimessa ja jatkan puhelua sohvalla istuen. Tiedän ettei pitäisi nukahtaa ja silti tiedän että niin käy koska olin niin , niin, niin ja vielä kerran niiiin väsynyt. Mieheni huomaa että olen syönyt hänen salmiakki pastillit. Ensimmäisenä hän sanoo jotain todella mukavaa taas,- söit sitten kaikki hänen salmiakit että syö nyt loputkin. Minä vedin sellaiset herneet nenääni että sanon serkulleni ettei hänen mies sanoisi ikinä noin rumasti hänelle. Juu ei sanoisi tuumattiin. Tunnustan syöneeni ne yksi yö kun iski nälkä , enkä jaksanut tehdä mitään ja yösyöminen ei muutenkaan kuulu tapoihin , mutta se outo olo kun silti on nälkä. Joo söin ne , söin söin. Mitä siitä, syöhän täällä muutkin mun ostamia karkkeja. Jeesus mikä meteli jostain hiton karkeista. Tulet kotiin ja joku alkaa keuhkomaan heti kättelyssä. Joo ja maksa sitten tämäkin lasku heti, koska se on sinun nettilasku. Paskanmarjat, koska joku hiton valokuitu liitty pelkästään minun nettiin. teki mieli haistattaa pitkät mutta muutan suuntelman julmemmaksi. En puhu mitään, en vittu sanaakaan. – Syötkö jotain? En vastaa vaan otan läppärin ja painun makuuhuoneeseen. Matkalla nappaan äidille  joululahjaksi ostamani karkit matkaan. Avaan wienernugaattirasian ja popsin niitä hetken vaikken niistä erikoisemmin edes välitä. Naps ja minulta lähti taju. Kuulen kun koira päästetään makuuhuoneeseen, mutta en sano mitään. herään sitten keskellä yötä pirteänä kuin peipponen olisiko kello ollut jotain kaksi yöllä ja täällä ollaan ja nyt on mennyt aamupalaksi vielä twistpussista puolet. Joo todellakin normaalia elämää. Mutta eipä tullut riideltyä.

Tänään on vapaapäivä joten siksikin tämä on mahdollista ja loppujen lopuksi ei ole mitään väliä mitä teen ja koska teen. Kohta voin nukkua jos haluan, tosin minua ei väsytä yhtään. Tämäkin juontaa kai siihen että tein niin pitkää yötä joskus yli 10 vuotta putkeen, että olen oppinut että väsymys tulee, mutta senkin yli pääsee. Nukku kun nukkuu ja minulla on onneksi siihen mahdollisuus kunnei ole lapsia kotona. Tosin tykkään kun on hyvä rytmi päällä ja siihen auttaa yleensä työ.

Joo nyt kai voisi laittaa pään tyynyyn ja yrittää nukkua hieman ja yrittä normalisoida elämänrytmini taas suht normaaliksi.

Hyvää aamua siis.