Mietteitä tänään.

Tässä viimeksi kun ilmestyn pukuhuoneeseen yksi nainen kysyi mitähän yksi hereillä oleva tapaus merkitsi , jonka hän oli kokenut.

Sehän siinä onkin että uskon että yliluonnollisia asioita vaan tapahtuu joillekkin. Itselleni on taphtunut vaikka mitä ja joskus jopa vieläkin. Alkuvaiheessa kun olin aivan tuuliajolla ja tarve saada vastauksia niin moneen asiaan, varsinkin miksi kolari sattui otin yhteyttä’ ennustajiin, selvännäkijöihin, meedioihin. Kävin jopa uskovaisten sivuilla netissä keskustelufoorumeissa. Mistään en saanut vastauksia tai mitään joka konkreettisesti olisi todistanut Matun olevan läsnä henkenä tai mitään. Kukaan ei voinut todistaa tietäneensä yhtään mitään.

Juuri tänä syksynä löysin netistä yhden oljenkorren mitä en ole käyttänyt. Mutta minun pitää miettiä strategiaa, enkä tiedä paljonko se maksaa. Jos joku haluaa todistaa minulle jotain pitää löytyä faktaa. Ymmärrän että tämäkin on bisnestä, mutta aika paljon olen valmis maksamaan, koska minulla kyllä riittää selityksiä jos jotain haluan. En ryyppää enkä rällää joten minulla säästyy vuodessa aika paljon jo sillä. Karkit ja muut paheenihan ei lasketa turhiksi menoiksi vaan se on normaalia menoa.

Silti olen kokenut paljon asioita jotka oikeasti on totta, ja niin kuin aikaisemmin kerroin koirastamme, se on ehkä yksi vakuuttavimmista asioista mitä olen kokenut. Inhottavimman olon taas oli kun itse sanon ääneen jotain, ja se jää vaivaamaan ja lopulta se kamalin mitä tavallaan ennustin tai pelkäsin toteutui. Pelkäsi kai on väärin sanoa , koska en oikeasti pelännyt lapseni kuolevan, mutta jotain siinä oli.

Olin kerran sellaisessa paikassa töissä, jossa historia on tiedossa. Periaatteessa historiassa , sen mitä minä siis tiedän , ei pitäisi olla mitään pahaa. Mutta tätäkin asiaa voisi tietenkin tutkia, ja kysellä enemmän mitä missäkin on ollut, jos se edes on mahdollista. Mutta aina kun ilmestyin pihalle siinä kohtaa ja katsoin ylös pieniin ikkunoihin, minua puistatti. Minä ”näin” kuvittelin, että näin pieniä kasvoja jotka ovat peloissaan , jotka olivat kokeneet jotain pahaa. Kävin toki sielläkin sisälläkin vissiin kerran tai kaksi, eikä siellä tapahtunut yhtään mitään, mutta kai olin ruokkinut pelkoa , koska en ainakaan tuntenut itseni mukavaksi. Toinen paikka oli talon kellari, jonka alastulorappusten yläpuolella oli valo rikki. Jouduin siis aina laskeutumaan täysin pimeään ja tekemään 90 asteen mutkan josta löysin seuraavan valokatkaisijan. Myönnän sanoneeni monen kertaa Matulle että sen tiedät että täällä ei sitten tapahdu yhtään mitään tai minulta loppuu työt. Eikä koskaan tapahtunutkaan.

Jossain kohtaa kuulin miten joku kuin raahaa laatikoita pisin vintin lattioita. Mutta minkäänlaista oloa minulla ei tullut. Ajattelin vaan että jos se on Matu , mitä pelättävää siinä on. Sitä ei kauan kestänyt.

Oikeasti olen jo niin sinut sielujen kanssa koska eihän minulla ole kun kivoja ihmisiä tuon puoleisessa. Odotan oikeasti että saisin yhteyden kaveriini tai oikeasti siellä on aika montakin. Mutta enpä ole saanut. Uskon tähän niin vuorenvarmasti että vielä kohtaamme , joten syy miksi sanotaan ettei kuolleista saa puhua pahaa uppoaa minuun kuin veitsi voihin. Olisihan se hiton noloa kohdata siellä jossain ja seistä totuuden edessä, koska uskon että he näkee kaiken ja ymmärrys meitä kohtaan on suurta ja rakkautta täynnä.

Olen siis pienestä asti ollut ”auttaja” ja säälijä 🙂 Juuri itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä näin noin 7 vuotiaan tytön, joka muistutti minua pienenä. Hänen tehtävä oli seistä aikuisen ihmisen vieressä ja näyttää laulun sanoja. Oliskohan se nykyajan trendi lähentää eri ikäpolvia toistensa kanssa ja ilahduttaa 🙂 No enivei..

Minua naurattaa tämä pieni kohta kaikesta eniten, koska tyttö otti asiansa niin vakavasti ja oli niikuin liian auttavainen ja varsinkin asiallinen. Vastaili aikuisen kysymyksiin ja selitti asiat ja antoi neuvoja. Ja voin vaan kuvitella mitä hän tästä ajatteli jälkeenpäin kuin kertoi vanhemmilleen tästä. Miten ihana juttu se olikaan loppujen lopuksi kun pieni ihminen joka taatusti kokee minut lähes kuolemaa tekeväksi joka ei ymmärrä mitään. Nauratta ja itkettää samaan aikaan.

Lapset on kyllä ihania kun kohtaan heidät, kun itselleni sopii. Töitä lasten kanssa ei tulisi mieleenikään ja olen vakuuttunut että lasten pöpöt on niitä vaarallisimpia mitä voi kohdata, koska mikäli lapsi on sairas ja minä olen lähettyvillä sairastun taatusti.  Ja se on aina ollut elinehtoni etten sairastu.

Uskon myöskin sen että mikäli me aikuiset emme aina kuitattaisi lasten jutut höpö höpö juttuina , heissä voi olla taikaa tavallaan nähdä asioita ja uskon heillä olevan paremmat mahikset saada yhteyttä tuonpuoleiseen luonnollisemalla tavalla.

Vaikka minä haluaisin yhteyttä Matuun ja kavereihin se ei vaan onnistu sillä että haluni on kova. Ne valitettavan harvat ”kohtaamiset” ei ole tapahtunut vuosiin, en ole edes nähnyt unta, minkä koen epäreiluksi. Joku syy siihenkin on, miksi sitä en tiedä.

Aikanaan kun olin yötyössäni asiakkaana kävi nuori tyttö jonka elämä oli aika pois raiteiltaan. Tyttö joka teki just kaikki mitä kukaan äiti ei olisi toivonut. Kävi baareissa alaikäisenä, panttasi äitinsä tavaroita saadakseen rahaa, sai apua milloin mistäkin, kävi taideterapiassa. Vaikea lapsi kai yhteiskunnan mielestä. Hän oli oikein mukava nuori nainen kuitenkin ja jäi usein juttelemaan kanssani. Hän ennusti minulle korteista ja minä hänelle. Se oli vaan ajankulua ja hupia meille. Mutta uskon täysin että mikäli jollekkin ihmiselle on saatava apua ja varsinkin jotain mihin uskoa tai joku sanoma, se tulee kyllä sitäkin kautta. Vaikka ihminen olisi mikä huuhaatyyppi mukamas ennustaja, se sanoma tulee hänenkin kautta , mutta vain heille jotka tarvitsee sen tiedon tätäkin kautta. Se ei ole se ihminen vaan se joku ylempi voima. Tästä uskomuksestani minua on kristisoitu enemmän kuin mistään. Olen aina sanonut että uskokaa omiin ajatuksiinne, omiin sääntöihinne ja kukaan ei teitä pakota uskomaan yhtään mitään jollette halua. Minä en ainakaan tuomitse ketään joka hakee vastauksia  elämäntilanteeseen joka voi olla lapsen kuolema. Olen yksi heistä. Minä ajattelin että olen kääntänyt tämänkin kortin ja antanut ylemmille voimille mahdollisuuden.  Heille joka minua tuomitsi, sanon, miten te voitte olla varmoja etteikö jopa Jumala voisi puhua minulle tätäkin kautta?Näin ei käynyt, mutta ainakin yritin.

Se mitä minä olen kohdannut, on kohdannut moni muukin. Aihe tosin on aika arka monelle, mutta kun yksi avautuu, moni seuraa perässä.

Miksi me emme tiedä tämän enempää tuonpuoleisesta on aikamoinen ihme. Olen katsonut dokumentinkin jossa asioita tutkittiin. Oli ihmisiä jotka ovat tavallaan palanneet tuonpuoleiselta ja kertoneet asioita. Olen itsekkin miettinyt että se mitä keräämme täällä tietona , voiko se vaikuttaa kun nukutetaan, tai ollaan tajuttomina. Osittain uskon siihenkin, koska olen itse pyörtynyt muutaman kerran nuorena.

Toisaalta kun mietin erästä miestä joka joutui erittäin vakavaan onnettomuuteen, eikä taatusti usko tai puhu edelleenkään mitään näistä asioista , koki itse sen siirtymisen tuonpuoleiseen. Häntä vastassa oli kiukkuinen isoäiti joka huusi kovin ettei hän saa tulla tänne, että palaa takaisin. Hän kertoi tämän ainoastaan vaimolleen. On ihme että hän selvisi koska tyypin sisukalut tyyliin oli jo valunut ulos hänestä ja joku ne vaan rätillä tyyliin lappasi takaisin ja kursittiin sitten hiukan umpeen. Ihme ettei kuollut ja lopulta pääsi matkaan suomeen erikoislennolla. Täällä sitten kaikki avattiin ja operoitiin uudelleen kaikki , koska tyyppi oli jo mätänemässä .Isompaa arpea en ole nähnyt , mutta pääasiassa että hän on elossa. Miten kornia eikö, minun lapsi kuoli ja toinen selviää näinkin suuresta onnettomuudesta.

Herää kysmys, eikö siellä ollut ketään Matua vastassa, tai menikö hän lankaan niinkuin itse minulle kertoi ? Tai saiko hän lopultakaan itse päättää, ja annettiinko edes vaihtoehtoja?  Tekikö sukuni jotain aikoinaan tai minä itse jotain, joka mukamas olisi opetukseksi minulle ja monelle muille? Pitikö Matiaksen kuolla jotta minä autan muita ?

Taas toistan itseäni mutta tämä vaan on niin iso asia minulle mitä olen kelannut kaikki nämä vuodet.  Eikö olisi kohtuus tietää miksi jotain tapahtuu? Riittikö Matiaksen kuolema hyvittämään kaikki ne pahat asiat josta tämä kosto tuli? Jos ajattelet samantapisia asioita kuin minä, voin ainakin sanoa etten ole päässyt puusta pidemmälle tämän asian suhteen. Ainoa asia mihin se johtaa on vielä pahempia asioita, eli suuria pelkotiloja. Se että elän jollakin tavalla väärin ja tämä voi toistua. Se että itse kuolen hitaasti voimatta tappaa itseäni.

Kun ajattelen omaa kuolemaani itsekkäästi, toivon tottakai nopean kuoleman, niin että lähtö tulee saappaat jalassa. Poikaani ajatellen ehkä haluan aavistaa asian jotta voin antaa viimeiset toiveet ja lohdutukset, ehkä jopa neuvoja viimeisen kerran. Mikäli luetaan raamattua mitä en ole, mutta olen saanut sen käsityksen että itsemurha on syntiä. Kostetaanko minulle sitten taivaassa jos se on olemassa, siitä että niin tein? Jos näin on, miten lohdutamme niitä vanhempia kenen lapsi näin on tehnyt? Siksi toivon ettei kosteta, ja se että itsemurhakin on vaan yksi tapa kuolla siinä missä muutkin kuolemat. Onhan se sääli ja iso suru kun näitä tapahtuu. Meidän yhteiskunnassa luokitellaan asioita itsemurhaksi monen asioiden summasta kuten esimerkiksi mikäli kehosta löytyy tarpeeksi suuri määrä lääkkeitä. Olen keskustellut naisen kanssa jonka pojan kuolema luokiteltiin juuri tämän takia itsemurhaksi. Onneksi tämä äiti ei uskonut tähän, vaan koki kuoleman olleen enemminkin vahinko.

Vuosi ennen Matun kuolemaa luin netistä pienen pojan sairaudesta. Poika oli niin sairas että nukkui pehmeän taljan päällä koska kaikki kosketus sattui. Mietin edelleen miten oikeasti oma äiti jo toivoi oman lapsensa pääsevänsä pois , koska elämä tuskineen oli yksinkertaisesti liian julmaa, eikä toivoa parantumisesta ollut. Kannatan ehdottomasti eutanasiaa.

En näe mitään järkeä maata tuskissani vielä viikon tai kaksi tai kauhukseni kuukausia , jollei mitään ole tehtävissä. Mitä elämää se on? Eikö elämä ole se, kunnei satu ja kykenet puhumaan, tekemään edes asioita. Itse en omalta kohdaltani näe järkeä maata vieraassa ympäristössä ilman läheisiäni, ja vaan odottaa kuolemaa. Siksi olen kirjoittanut tärkeimmät asiani ylös. Toivon että järki pysyy päässäni loppuun asti jotta voin itse vaikuttaa asioihin.

Kun ihanin pomo mikä minulla ikinä on ollut kuoli hirvikolarissa , olin onnellinen hänen puolestaan. Hän sairasti pitkään ja oli kai jo ns. terveiden kirjoissa. Häneltä oli leikattu pala leuastakin ja kielestä. Hän puhui hieman epäselvästi tämän takia. Miten minusta vaan tuntuu että hän ei ollutkaan terve, joten siksi olen onnellinen ettei tarvinnut kärsiä enempää tuskia fyysisesti , eikä henkisesti. Terkkuja P, ja kiitos että olit maailman mahtavin pomo.

Tämä on minun testamenttinikin tavallaan lapselleni. Tänään juuri puhuin serkkuni kanssa miten ikävää ettei kukaan tädeistämme tai enoistamme ole kirjoittanut mitään muistoja heidän lapsuudestaan. Kuinka mielenkiintoista olisikaan lukea omaa historiaansa. Tässä kohta me eroamme serkkuni kanssa aika paljon. Minä koen sen tärkeäksi että lapseni tietää millainen äiti minä olin kaikkine ajatuksineeni. Tuskin hänen lapset tai kenenkään muunkaan lapset sen suurempia traumoja saa vaikkeivät tiedä kaikkea, jos muuten on ollut suht mukiinmenevä lapsuus ja aikuisuus perheensä kanssa. Mutta enpä tiedä onko mitään pahaa jos lapseni tietää miten minä olen ajatellut määrätyistä asioista. Minusta olisi ollut enemmän kuin kivaa lukea isoäitini päiväkirjaa, siitä mitä hän on tehnyt. Missä kaupassa hän kävi ja mitä osti, mitä lapset oli tehnyt ja mitä ajatuksia hänellä ylipäätään on ollut ihan tavallisessa arkielämässään.

Koska tekniikka kehittyy ja asioita tutkitaan jo nyt, olisin kyllä toivonut eläväni sitäkin aikaa kun jotain pystyttäisiin edes toteen toteamaan että on elämää kuoleman jälkeen. Kvanttifysiikkaa on asia joka olisi mielenkiintoista opiskella ja ymmärtää paremmin.

Mikäli ei ole elämää kuoleman jälkeen, silläkään ei ole mitään merkitystä. Uskon siihen kuitenkin niin kauan kuin elän. Paras lohdutus pojallenikin on se että minä uskoin siihen, ja se jos joku lohduttaa häntäkin. Tosin oman äidin menettäminen on luonnollisempaa kuin se että menettää oman lapsensa. Surullistahan se on jos äiti on nuori kun kuolee. Koska takaan että lapsi joka jää, kaipaa äitiään tai isäänsä monta kertaa elämässään. Mutta miten me voisimme kaikki kuolla sopivasti juuri oikeaan aikaan, jotta kaikilla olisi kaikki hyvin. Ei elämä menee niin kuin se menee, ja kuolema tulee kun on tullakseen. Kai se on osa luonnon suunitelmaa, että näin tapahtuu. Eläimiä kuolee ja syntyy , ja niin kuolemme mekin .

Kun olin yötyössäni tapasin monen monta tallustajaa. Luin monta kertaa lehdistä jotain heistä, tai sitten näin televisiosta jonkun haastattelun.On aika uskomatonta että sain onnekseni kokea sitäkin aika elämässäni. Mielenkiintoista sanoisin. Olen keskustellut jos jonkinsortin professorin ja tutkijan kanssa. Olen kysynyt neuvoja ja käynyt läpi vaikka mitä. Olisi ehdottomasti pitänyt olla vieraskirja. Tiedän että moni asia on mielenkiintoista kun sitä kuuntelee ja yrittää oppia.Eniten olen oppinut ihmisistä miten hienoja ja hyviä ihmisiä onkaan, koska olen saanut niin paljon apua jo elämässäni. Usein kun kohtaan aidosti hyvän ihmisen olen huojentunut hänen puolestaan, koska ajattelen usein niin että ainakin hän voi kuolla hyvällä omatunnolla, ja sitä toivon itsellenikin.

Toisaalta tuntuu väärältä kertoa minun peloistani ja kaikesta mikä sinänsä ei todellakan lohduta. Mutta jos tälle tielle olen lähenyt haluan myös kertoa mitä tämä oikeasti on, pelkoineen kaikkine hulluine ajatuksineni. Koska jossain voi olla joku joka sattumalta joutuu tänne ja sattumalta lukee juuri ne oikeat rivit johon itse voi samaistua. Muistutan siis taas, minä elän, en seonnut, ja tänä päivänä jopa nautinkin jostain asioista. Olenko tavallinen tai en sen voi jokainen itse päättää. Elämä on ollut kovaa ja menneisyys rankkaa, mutta on siihen mahtunut paljon hyvääkin.

Toivon hyviä asioita itsellenikin ja vielä enemmän lapselleni joka elää. Haluan tehdä paljon asioita vielä ja onneksi on jopa pieniä haaveita. Jotenkin kai silti olen todennut että joku minustakin pitää huolen, ja joudun aina mitä ihmellisempiin paikkoihin elämässäni . Elämäni on todellakin ollut rikasta. Olen kuskannut ihmistä kaatopaikalle nukkumaan omaan rikkinäiseen autoon ja olen saanut olla osana siellä missä kristallilasit kilisee. Yksi asia jonka olen oppinut on se että jotkut elää tätä elämää jalat maassa, ja pitää elämäänsä rikkautena tuleepa siihen mitä hyvänsä ja ketä tahansa. Jotkut ihmiset vaan on niin viisaita että jakaavat mielellään oppimansa , eikä koe itseään uhatuksi. Olen ollut onnekas kun olen kohdannut heitä. Siksi toivon että opin tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Haluan oikeasti kuolla hyvällä omatunnolla ja hymy huulillani ja vielä todistaa lapselleni että näen Matikasen hakevan minut kun minun aikani koittaa.