Iltavuoroa pukkaa. Menen ulos koirien kanssa, ihan pikkulenkki vaan, ja miten juuri silloin ilma tuntuu olevan juuri parasta kunnei ehdi kauemmin olla ulkona. Poikakin tulee iltapäivällä käymään, ja sekin harmittaa etten näe häntä. Menen kai kaupan kautta ostamaan jotain hänelle, jos vaikka ajaisi duunipaikan ohi. Täydellinen ratsastusilma, ilma on raikas eikä tuule liikaa. No sain ainakin haistella ulkoilmaa hiukan. Kun koko elämänsä on tottunut tekemään pitkää päivää ulkoilma vaan on niin minun juttuni.

Mies pyysi tekemään lasagnea, mutta ei onnistu koska heitin pois lasagnelevyt kun päiväys oli mennyt aikoja sitten. Toki ihmettelin pyyntöä koska hän on perunamies, eikä todellakaan ole pyytänyt sitä koskaan. Poika kuulema tykkää. TÄH? – Koska mukamas poika on niin sanonut ? Mies väitti että on joskus kysynyt pojan lempiruokia josta toinen on äidin tekemää lasagnea. Tätä en ihan nielle ennen kuin kysyn pojalta. Mikäköhän tota ukkoa nyt vaivaa ?

Matias olisikin voinut pyytää lasagnea, mietin.

Mietin miksi metsä on se minun juttuni , ja on aina niin ollut. Metsässä on vaan joku taika, ja paikka missä olen viettänyt aikaani lapsesta asti, jopa ihan yksin. Olen jopa eksynyt metsään ja silti en pelkää sitä. Toki mies on varustanut minut useasti koiratutkalla, jotta löytää minut jos eksyn, missä olen aika hyvä. Nykyään kuljen vaan ns. ”meidän metsässä”, mutta onnistuin tietenkin  sielläkin kerran eksymään, juuri kun tyttö oli tulossa ensimmäistä kertaa kylään.

Kaipaan mun hyvää entistä naapuri päivä päivältä enemmän. Hänellä on nykyään enemmän kuin yksi hevonen. Miten minusta tuntuu että vielä hän tänne muuttaa. Toivotaan niin. Täytynee kai lähettää toivomus-enkelille viestiä että hän löytää täältä ison paikan jossa voi hevosia pitää. Toki ”meidän” metsäkin on muuttunut paljon hakkuiden takia.

Lapsena minulla oli iso vuori, joka siis luultavasti oli korkeampi kallio. Siellä oli minun ”timanttivuoreni” jossa oli kuningastuolikin, mikä siis oli kaatuneen puun runko joka näytti ihan tuolilta.

Toivottavasti pojillakin on jäänyt jotain taikaa muistoiksi omasta lapsuudestaan. Tässä kohtaa säälin kyllä niitä lapsia jotka ei muuta teekkään kun kulkee nenä kiinni kaiken maailman koneissa ja peleissä.

Kerran äiti kävi täällä kaverinsa kanssa sienessä ja minä erkaannuin istuakseni hetki ihan omassa rauhassani. Istahdin ja oli kuin pieni tyhjä tyhjä tila minkä puut ympäröi. Ihan oli alkusyksyä ja ilma ihan kuiva ja lämmin. Yksi kaksi alan katsomaan yhtä puunrunkoa että hetkinen, ihan kuin valkoista usvaa olisi kurkkinut minua. Ihan alkoi maasta ja ylettyi taatusti puoilitoista metriä, se ei ollut ihan suoraa vaan tavallaan leveni jostain kohtaa. Ei ihmisihahmo mutta kuitenkin edes jotain sinnepäin. Mietin onko silmissäni vikaa ja räpsyttelinkin muutaman kerran, mutta siinä se oli. Ihme kyllä en pelännyt yhtään, koska se oli niin kummalista ja oli ihan rauhallinen olo. Otin silmälasit pois päästäni , koska ajattelin onko ne niin likaiset että tulee tuollainen vääristymä tavallaan. Putsaan lasit paitaani , mutta usva oli siinä ja pysyi. Tuli mieleeni ne hetket kun öisin ajelin ja pyysin ääneen, – et hei sinä joku, oikeasti en halua nähdä mitään kummalista, vaan tyydyn hyvin tähän elämääni mikä minulla on.

Siellä metsässä on jo lapsena tuntunut siltä etten ole yksin , mutta en ole takertunut ajatukseen miksi niin ajattelin ja koin. Silloin istuessani ihan aikuisena tuli tavallaan outo fiilis, et hei haloo, mitä nyt? Aikani sitä siinä ihmettelin ja olisiko joku koirista tullut mihin katseeni kohdistui ja lopulta usva oli kadonnut. Tsekkasin kaikki puunrungot läheltä , mutta poissa se oli.

Tänään tämäkin tuli mieleeni, eikä tätä ole tapahtunut koskaan sen jälkeen. Toisaalta se olisi kiva kokea uudestaan. Harmi on etten aina pysty itsekkään ymmärtämään kun kokee jotain ns. oudompaa. Kuten esimerkiksi jotain minkä koen selviksi merkeiksi. Ettei näin voi tapahtua oikeasti. Olen toki voinut sanoa jotain joka on toteutunut, mutta en ole tiennyt sen olevan merkillistä juuri sillä hetkellä kun niin sanon. Siitä ei ole kovinkaan paljon aikaa, alle viikko kun sanoin yhden asian työkaverille , -minä olen varma että tässä käy näin ja piste. Unohdin koko jutun ja kun tulen yhtenä päivänä töihin hän tuli heti luokseni ja kysyi minulta. Arvaa mitä, että pakko kysyä tiesitkö tästä asiasta jotain?Tässä kävi juuri niin kuin sinä sanoit. Olin ihan äimän käkenä koska olin unohtanut koko lauseeni.

Nyt olen sanonut sinne jonnekkin, että olen valmis ihan mihin vaan. Mutta toistaiseksi en ole mitään ihmeempää huomannut ainakaan. Toki mieleeni palautuu siihen kun kävin erään näkijän luona , hänellä oli vesiastia ja kristalli mitä hän piti kädessään ja upotti sen välillä veteen. En oikein muista mitään ihmneempää tai vakuuttavampaa tapahtuneen, enkä vakuuttunut mistään. Mutta sen muistan että hän sanoi. – Metsä on sinun kirkkosi.

Joten olkoot niin. Minua oikeasti vahvistavat asiat surussa on siis todellakin ehdottomasti ykkösenä ollut sekä metsä ja hevoset. Vaikka itse olen aina ollut koiraihminen ja siis omistan niitä edelleen, en silti ole koskaan kokenut heillä olevan niin suurta maagista voimaa, joka on kuin taikaa. Koska itse olen kokenut hevosten parantavan voiman , suosittelen todellakin hakeutumaan niiden luokse. Vaikka et uskaltaisi ratsastaa, niin pelkkä kosketus riittää. Juttele niille ja koe jotain aitoa tiedonsiirtoa ajatuksillasi, koska he ei tarvitse sanojakaan ymmärtäkseen. Vaikka tuntuu alussa ettei mitään tapahdu, takaan että ne antaa sinulle jotain maagista joka aina on parantavaa.

Sen täytyy kokea uskoakseen tähän. Siksi aikoinaan annoin yritykseni nimeksi erään hevosen nimen. Koska he pelasti minut kerran ja siksi tiesin kun Matias kuoli että niiltä minä saan voimaa. Ne vapauttaa suuria mustia kohtia jotka on kuin saastaa sisälläsi. Se voi purkautua jopa itkuna, ja jos niin käy annan sen kaikki tulla ulos. Minä siis en ole puunhalaaja vaan hevostenhalaaja. Jos sinua naurattaa ja tunnet itsesi typeräksi , niin anna tulla se nauru, sekin on hevosten voima ja enrgiaa mitä tarvitset. Takaan ja alleviivaan että vaikka hevonen väistää sinua silläkin on tarkoitus.

Viimeksi minua nauratti kun kolme iso hevosta hamuilee minua ja kaikki tuli niin läehlle että omistaja jo käski häätää niitä kauemmaksi . Joo ei ne tyhmiä ole, onhan he hyvinkin tietoisia siitä että nameja löytyy yleensä taskusta.

Metsä taas antaa rauhan omille ajatuksillesi ja on tärkeää saada omat aivot lomalle silloin tällöin. Kun koet että on voimia sinne mennä, mene ja mene yksin. Katsele sammalten eri sävyjä. Oletko koskaan ymmärtänyt miten monta eri väriskalaa luonnossa on? Kerran en voinut vastustaa itseäni, upotin kasvot niin ihana pehemään sammaleeseen ja vaan ihmettelin. Toki totuus oli jotain aivan muuta mitä olin kuvitellut. Se tuoksuu vahvasti mullalta. Toki olen vuorenvarma että sekin kokemus oli hyvä, ainakin tein sen mitä olen usein ajatellut tekeväni. Jos on kaunis ja lämmintä olen myös maannut selälläni , vaan takki allani ja katellut ylös odottaneeni ihmeitä.

Mitään ihmeitä en vielä ole kokenut , mutta aika jännää putoaako juuri se lehti mitä katsot juuri kun sinä sitä katsot. Ei se mitä teet tai et tee, ole oleellista. Minusta hiljaisuus itsessään on se juttu mitä kaikki ei osaa kohdata. On vaikeaa istua hiljaa ja vaan olla, yrittää olla ajattelematta yhtään mitään, kokeilkaa, se ei todellakaan ole helppoa vaan olla. Se voi tuntua jopa turhauttavalta tai ääres tyhmältäkin. Mutta kun säännöllisesti käy tulet tietämään mitä se sinulle antaa.

Vaikka lapsesi on kuinka tärkeä ja koko ajan ajatuksissasi, tarvitset itse voimia , joten mene sieltä mistä pääset helpoiten , kunhan saavutat jotain muuta kuin sitä samaa mikä myllertää päässäsi. Katkaise surun kaavaa joka tuntuu pyörivän samaan suuntaan ja ei tunnu edistyvän. Tai tuntuu liian surulliselta tavallaan. Pienin askelin jotain uutta.

Parantuakseen ei todellakaan tarvitse kävellä 10km jos se tuntuu ylivoimaiselta. Ei tarvitse ns. purkaa pahaa oloaan rehkimällä salilla jos on vaikeaa poistua kotoa, tai jollei halua kohdata ketään. Minä olen jopa maannut terassilla , koska halusin ulkoilla, mutta en jaksanut. Sen verran pinnistin että otin aurinkotuolin patjan alleni ja peiton päälleni. Sekin on parempaa ulkoilua kunnei mitään.

Ole rohkea hullu itsesi ja tee mitä päähäsi tulee. Koska uskon että jokaisella ajatuksella on joku tarkoitus. Saadaaksesi voimaa mitä tarvitset pitää kuitenkin muistaa , että mikään ei tapahdu hetkessä. Ole sinnikäs. Pikkuhiljaa saat voimasi kun jaksat uskoa itseesi ja myös totella itseäsi. Jos se on se punttisali, mikään ei sinua estä menemästä sinnekkään. En voi kuin kertoa miten itse olen voimani saanut , mutta niin monta kuin on ihmistä on myös ajatuksia potenssiin jotain.

Hyviä ajatuksia teille tähän päivään, minä suuntaan kauppaan.

Lisäys illalla:

istuin siis aamupäivän ja kirjoitin ja kuvittelin että minulla on rutkasti aikaa, vilasen jopa kelloa tämän tästä ja hups huomaan että kello onkin  puoli jo, ja tajuan et haloo, eihän minulla ole yhtään aikaa, vaan tasan vartti kunnes työpäivä alkaa, ja niin minä MYÖHÄSTYIN!!!!!En oikeasti kuulu ihmisiin jotka myöhästyy.

Tottakai soitan pomolle että tulossa ollaan. No vartin verran myöhästyin. Työpäivä oli onneksi taas kiva, aika seesteinen vaikka olikin hommia. Kun työt oli tehty jäi vielä puolisen tuntia ja päätin auttaa muita hiukan yhdessä varastossa, on eteenpäin heille huomiseksi ja taas tavallaan unohdin ajan kulun, täysin omissa ajatuksissani, eli työssä. Meni vahingossa muutaman minuutin yli työajan, no hyvä niin pientä tasoitusta . Mitenpäin kuu mahtaa olla kun näin sohlaan aikojen kanssa?

Kotona mies sanoi, teit sitten juuri niin kuin en sanonut. Ohje oli, sammuta valot, ota laturit pois töpseleistä ja ota patja pois lattialta missä nukuin kaksi yötä kunnen kestänyt olla makkarissa missä minusta haisi joku outo haju. No en kai alkanut miettimään mitään muuta kun että vedin farkut jalkaan ja tukka ponnarille ja menoksi.

Saavun töistä kotiin, hauskinta oli että talo oli tyhjä. Mietin missä ihmeessä mies mahtaa olla kun yksi koiristakin oli poissa. Ajattelin lähteä ulos muiden koirien kanssa kun päätin soittaa miehelleni . Puhelin soi keittiön tasolla. Kurkkaan varmuuden vuoksi kodinhoitohuoneeseen , ja näen saunan valon. Mies olikin saunassa. No unohdan ulkoilut ja menen itsekkin sinne.

Tällaiset päivät on minun normiarki, ja minulle ne sopii enemmän kuin hyvin. Ei mitään liikaa , ei dramaa, vaan sopivan tylsän rauhallista 🙂 Tähän voi päästä ja se riittää vallaan mainiosti 🙂

Ainii kuuntelin pari biisiä pianonsoittoakin,(ihan nousee karvat pystyyn kun se musa uppoaa ) ja mietin pitisikö opetalla edes lukemaan nuotteja. Yritän ottaa järjen käteeni, ettei meille vaan ilmesty piano, mihin sitten kyllästyn kunnei riitä sinnikkyys opetella. Vaikka eihän sitä tiedä. Lapsenlapselle maksan ainakin soittotunnit jos häntä kiinnostaa joskus. Siis jos joskus sellaisen saan. Pakkohan se on, koska minullahan on jo tuhatta suunitelmaa mitä kaikkea me sitten tehdään 🙂

Joo tähän on hyvä päättää päivä. Poika putsasi koneeni ja pelittää taas sikahyvin , lähetti vielä kaksi videota miten putsata kone ihan itse 🙂 Mä vaan rakastan mun poikaa 😀 Ihan paras poika 😀