Kolme päivää vapaata. Ihana työkaveri vaihtoi työvuoron jotta sain tämän päivän vapaaksi elokuvailtaa varten. Kunnen yllätys yllätys saanut kampaamoaikaa kaksi päivää ennen joulua varasin sen tähän päivään. Herään taas ajoissa ja syön yhden viilin ilman sokeria tällä kertaa. Janne on saanut jotain aikaan ajattelin ja totesin ettei se viili niin pahaa ole vaikkei siinä sokeria ollutkaan.

Päätin jopa meikata jotta hiukset näyttää paremmalta, ja hups vilasen kelloa ja tulikin kiire. Kuulun ihmisiin joka ei myöhästy ja perillä katsoin että hilkulle meni, kun olin vaan 5 minuuttia etuajassa.

Matkalla jo totesin että onpa ihanaa kun on vaan viien minuutin matka kampaajalle. Kun folioliuskat on poistettu ja hiuksia kuivatetaan hän kysyy haluanko oikein kampauksen. sanoin ettei tarvitse koska elokuvissahan istutaan kuitenkin pimeässä. Hä’n laittoi silti raudan kuumenemaan ja haluaa laittaa minulle kiharoita, koska minulla on menoa. Liikutun kyllä tästä eleestä enemmän kun suorituksesta. Päätin silti antaa kiharoiden olla, koska tiedän ettei ohuissa hiuksissani pysy kiharat kuitenkaan kauan.

Moni taatusti käy lasillisella tai ehkä jopa ravintolassa silloin tällöin, meille pelkkä elokuva on jo suoritus. Tätä ei todellakaan tapahdu edes kerran vuodessa, vaan ja ainoastaan jos on jotain minkä minä todellakin haluan katsoa.

En osaa sanoa onko tämä hyvä tai huono asia olla niin kotihiiriä kuin me olemme. Oletan että joillekkin se että pystyy tekemään asioita mitä on tehnyt ennen menetystä voi olla mittari siitä että on saanut elämästä kiinni tavallaan. Mieheni toki iloitsi suunnattomasti kun meillä oli ruokavieraita joulun jälkeen. Iltahan oli täynnä ruokaa, juttuja ja naurua. Minun mittarini tuntuu olevan nauru koska hoen sitä koko ajan. Mies sanoi että oli todella piristävä ja hauska ilta ja pitäisikö kutsua ihmisiä useamminkin. No pikkuhiljaa mennään. En osaa edes sanoa pitäisikö olla itsestämme huolissaan, mutta en usko.

Näitä ilon päiviä kun on, otan siitä kaiken irti kuitenkin. Ehkäpä pitäisi yrittää hiukan puoliväkisin jotain keksiä. Huolissani olisin mikäli en olisi kiinnostunut mistään ja vaan makaisin tekemättä mitään. Helposti niinkin käy kyllä kun ei tarvitse miettiä mitään menoja, ja sitä hössötystä mitä en tunnu jaksavan vieläkään. Jollen kävisi töissä pelkäisin kai sitä että päiväni menisi ihan vaan maatessa , korkeintaan telveisiota katsellessa.

Elokuvien jälkeen en tiedä mitä tehdään, mutta oletan että ajamme suorinta tietä kotiin taas.

Kumma juttu yleensä on että vaikka meidän menot on hyvin pieniä se vie edelleen tavallaan mehut ja olen usein todella uupuneen oloinen. Nyt taidan ottaa nokoset ja ladata itseäni kunnolla.

Hauskaa elokuvailtaa odotellessa 🙂